Joulunajan ja kirkkovuoden aloittaa adventin aika, joka kestää neljän sunnuntain yli jouluun. Jokaisella adventtisunnuntailla on oma aihe: nöyrtymisen-, kunnian- ja hengen adventit sekä neljäs pyhä adventti.

Kaikkia neljää adventtia yhdistää teema Herran Jeesuksen toisesta tulemuksesta – tarkoittaahan sana ’adventti’ (latinan ”adventus Domini”) Herran saapumista ja tulemista.

Ensimmäinen adventtisunnuntai muistuttaa seurakuntaa siitä, että Jumala ei ole kaukana meistä, vaan hän lähestyy kansaansa antaakseen sille pelastuksen uuden ajan. Tämä on tietenkin pelastusopillisesti suuri totuus, mutta se on sitä myös rukouksen ja arjen elämän näkökulmasta.

Adventin lupaus on toteutunut Jeesuksessa Kristuksessa. Pelastuksen uusi aika on keskellämme jo tänään – se on Herra Jeesus Kristus Pyhän Hengen kautta meissä. Tämän todellisuuden me saamme omistaakohdallemme jo tänään, vaikka pelastuksen uusi aika täydessä kirkkaudessa antaa odottaa itseään Kristuksen toisessa tulemuksessa.

Ensimmäisen adventin psalmitekstiksi on (Ps. 80:1-8, 18-20) metodistikirkon saarnakalenterissa valittu Asafin psalmi 80 – juurikin siksi, että siinä psalmisti muistuttaa meitä juurikin siitä, että Jumala ei ole kaukana yhdestäkään meistä.

Psalmi puhuu Jumalan läsnäolosta elämässämme rukouksen näkökulmasta. Se kertoo siitä, millainen aarre rukous onhänelle, kuka on oivaltanut ensimmäisen adventin sanoman: Jumala ei ole kaukana meistä.

Asafin psalmi

Psalmin kirjoittaja Asaf, Berekjan poika, oli leeviläinen Gersomin suvusta. Hän tiettävästi johti soittoa ja laulua jumalanpalveluksissa Daavidin aikana. Hän kirjoitti psalmeja, joista useat ovat päätyneet Raamatun psalmikokoelmaan (Ps. 50; Ps 73-83) ja psalmi 80 on yksi niistä.

Psalmi 80on Asafin sanoittama rukous Jumalan kansan puolesta. Siinä Asaf johtaa meidät rukoilemaan paitsi Jumalan kansan tarpeiden puolesta, mutta erityisesti sitä, että Jumala ennallistaisi kansansaasemaan, joka sille Jumalan suunnitelman mukaan hänen läsnäolossaan kuuluu. Asafin psalmion rukousmatka arjen pyynnöistä Jumalan läsnäoloon.

Asafin psalmi rakentuu neljästä säkeistöstä (ABB’A’). Sen voisi otsikoida psalmissa toistuvan pyynnön mukaan: ”Anna meidän nähdä kasvojesi valo” – ja näitä otsikon sanoja tahdonkin tässä avata.

Psalmin voi referoida lyhyesti näin. Ensimmäisessä säkeistössä Asaf rukoilee Herraa auttamaan kansaa ahdingossa. Toisessa säkeistössä hän pohtii, että johtuuko ahdinko kenties Herran vihastumisesta kansaa kohtaan. Kolmannessa säkeistössä hän kertaa, kuinka Herra on uskollisesti antanut avun menneinä aikoina. Ja lopuksi tästä rohkaistuneena hän viimeisessä säkeistössä käy etsimään apua Jumalan kasvojen edestä.

Kursorisesti lukaistuna psalmin rukous ei kuulosta erityiseltä. Jos sen sijaan tarkkaat kunkin säkeistön viimeistä säettä, huomaat, että Asaf sijoittaa niihin jokaiseen erityisen rukouksen.Kolmastihän toistaasaman rukouksen lähes sanasta sanaan. Yksi säepoikkeaa muodoltaan, mutta sekin kuljettaa ajatuksellisesti rukoilijaa samaan suuntaan.

Luetaanpa nämä säkeet. Jos luet koko psalmin, löydät nämä ’avainsäkeet’ psalmin jakeista 4, 8, 15 ja 20.

”Jumala, auta meidät ennallemme, anna meidän nähdä kasvojesi valo, niin me pelastumme.” (Ps. 80:4)

”Jumala, Sebaot, auta meidät ennallemme, anna meidän nähdä kasvojesi valo, niin me pelastumme.” (Ps. 80:8)

”Jumala, Sebaot, katso jälleen meihin taivaastasi, katso meitä!” (Ps. 80:15)

”Jumala, Herra Sebaot, auta meidät ennallemme, anna meidän nähdä kasvojesi valo, niin me pelastumme.” (Ps. 80:20)

Rukouksessaon huomionarvoista, että Asafei pyydä Jumalaa ensisijaisesti korjaamaan elämänsä olosuhteita, vaan hän etsii Jumalan läsnäolon tuntemusta elämäänsä. Tätä hän pyytää jokaisen säkeen lopussa.

Se on jotain vankempaa kuinelämänsä sotkeneen ihmisen avunhuuto. Asaf ei pyydä Jumalaa korjaamaan asioita, vaan hän pyytää Jumalan tulemaan lähelle.

’Hoosianna-rukouksia’

Asafin rukous psalmissa herätti minut miettimään rukouksiani, jotka varsin usein ovat sisällöltään arkisia asiarukouksia. Kutsun niitä adventin teeman mukaan vaikkapa ’hoosianna-rukouksiksi’. Mitäkö sillä tarkoitan?

Ensimmäisenä adventtina kirkoissa kajahtaa kuorolauluna ilmoille Raamatusta tuttu teksti:

”Hoosianna Daavidin poika! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen.” (Matt. 21:9)

Tervehdykseksi mielletty sana ’hoosianna’ tarkoittaa ”oi pelasta” tai ”Herra auta”, kuten se on käännetty suomeksi Daavidin messiaanisessa psalmissa (Ps. 118:25-26). Psalmien kielessä ’hoosianna’ on alkujaan ollut rukoushuuto, jolla anottiin Jumalalta menestystä kuninkaalle ja kansalle.

Tämä ’hoosianna’ on se ’tervehdys’, jolla minäkin usein rukoukseni aloitan. Minun suussani se tosin taipuu muotoon ”Herra auta minua, että…” Rukoukseni ovat muodoltaan ’täsmä-hoosianna’ -rukouksia. Ne ovat rukouksia, joissa pyydän Jumalaa auttamaan minua erityisessä asiassa tai pelastamaan minut jostain. Näissä rukouksissa kutsun siis Jumalaa avuksi tietyissä asioissa ja odotan hänen vastaavan pyyntööni tietyllä tavalla.

Ne ovat minun ”Herra auta” -rukouksiani. Jos siis olen oppinut päättämään rukoukseen aameneen, niin yhtä vankalla tottumuksella rukoukseni alkaa kotimaisella ’hoosiannalla’ – ”Herra auta, että…”

En sano, että ’hoosianna-rukouksessa’ olisi jotain väärää – avunpyyntöjä mahtuitoki Asafin rukouspsalminkin. Ja alkoihan päätössäkeet nekin pyyntöinä ”Jumala, auta meidät ennallemme…”

Asaf ei kuitenkaan jäänyt rukouksessa vain ’hoosiannaan’. Siksi kysyn, että miksi minä tyytyisin rukouksessa vain pyytämään Jumalaa auttamaan jonkin arkisen askareen kanssa? Uskaltaisinko pyytää häneltä Asafin tavoin enemmän? Jos esimerkiksi sairaus, taloudellinen ahdinko tai ihmissuhdeongelmat kohtaavat minua, jäänkö vain huutamaan Jumalalta apua ongelmiin, vai pyytäisinkö enemmän?

Uskaltaisinko pyytää, että Jumala kohtaisi minut ongelmien, ahdingon tai sairauden keskellä? Miksi tyytyisin Herraan, joka korjaa olosuhteita, kun voin Asafin tavoin pyytää häntä tulemaan lähelle ja kohtaamaan minut läsnäolollaan arjen iloissa ja suruissa?

’Ensimmäisen adventin rukous’

Asafin psalmin rukous kutsuu meidät astumaan ’hoosianna-rukouksesta’ askeleen eteenpäin. Nimitetäänpä sitä vaikkapa ’ensimmäisen adventin rukoukseksi’. Ensimmäisen adventin sanoma Jumalasta, joka ei ole kaukana yhdestäkään meistä, rohkaisee meitä kohtaamaan hänet. Samoin ’ensimmäisen adventin rukous’ ei etsi vain apua, vaan Jumalan kasvojen ja kirkkauden läsnäoloa elämäämme.

Asaf ei jäänyt rukouksessa ”Herra auta minua, että…” -tasolle. Hänelle ei riittänyt, että Jumala vain korjaisi asioita. Hän pyysi saada nähdä Jumalan kasvojen kirkkauden. Hänelle rukous ei ollut vain ’lahjalista’ Jumalalle, vaan se oli katseen kohottamista Jumalan puoleen – elävää yhteyttä. Hän sanoo:

”Jumala, Sebaot, katso jälleen meihin taivaastasi, katso meitä!” (Ps. 80:15)

Asaf pyytää Jumalaa yksinkertaisesti katsomaan alas kansansa puoleen. Se on päinvastainen rukoukselle, jossa ihminen katsoo elämäänsä kuin puutelistaa ja keskittyy tarkkaamaan itseään. Asafin rukous on avara sydämen rukous, joka kertoo rukoilijan janosta nähdä Jumalan kasvot ja tulla kohdatuksi.

Kun Asaf rukoilee sanoin ”katso jälleen meihin taivaastasi, katso meitä!”, hän pyytää Jumalaa kääntämään kasvonsa meidän puoleemme, niin kuin Herran siunauksessa rukoilemme ”Herra kääntäköön kasvonsa meidän puoleemme ja antakoon meille rauhan”.

’Ensimmäisen adventin rukouksessa’ ihminen nostaa katseen pois itsestään ja kohottaa sen taivaisiin kohti Jumalaa. Hän etsii katseellaan Jumalaa ja pyytää häntä katsomaan takaisin.

Se on ihmisen pyyntö saada Jumalan rajoittamaton huomio osakseen. Se on kuin lapsen puhetta vanhemmilleen, kun hän katsoo lattian rajasta leikin keskeltä ’ylös’ isän tai äidin kasvoihin ja etsii katsekontaktia hänen kanssaan. Se ei ole vain avunhuuto, vaan se on ensisijaisesti pyyntö tulla huomatuksi, päästä yhteyteen – katseen kosketukseen.

Kun lapsi näkee olevansa vanhempansa turvallisen katseen alla, hän voi jatkaa leikkiä turvallisin mielin eikä hänen tarvitse sanoittaa tarpeitaan tauotta ”Auta minua…” -pyynnöiksi. Hänelle riittää varsin hyvin tietoisuus vanhempiensa läsnäolosta.

”Anna meidän nähdä kasvojesi valo”

Asaf etsii psalmin rukouksessa juuri tämän kaltaistaJumalan katseen kosketusta. Hän etsiiHerran huomiota ja Jumalanläheisyyttä, johon ihminen on alkujaan luotu ja tarkoitettu. Paratiisi oli paratiisi juuri siksi, että Jumala oli siellä läsnä ja ihminen oli hänen läsnäolostaan tietoinen. Ja tästä ensimmäinen adventtisunnuntai meitä muistuttaa. Ja samoin muistuttaa myös Asaf rukouksessaan.

Jumalan läsnäolon todellisuus rukouksessa on sitä, mitä me jokainen saamme janota. Se on enemmän kuinJumalan apu tai huolien huojennus – se on elämää hänen yhteydessään. Se on se olotila, johon Jumala ihmisen paratiisissa loi. Tätä Asaf pyytää, kun hän rukoilee ”Herra, anna meidän nähdä kasvojesi valo, niin me pelastumme.”

Kumpi on parempi – oppia elämään Jumalan katseen alla luottaen siihen, ettei Herra ole koskaan kaukana meistä, vaiko se, että alati huolehdin ja muistutanhäntä järjestämään elämäni asioita minun tahtoni mukaan?

Asafin esimerkki jätti minut miettimään, miksi minun rukoukseni ei oleaina samalla tavalla luottavainen?Asafeli hänkin monen ahdingon ja uhan alla, mutta silti hän oli sisäistänyt sen, mikä elämässä lopulta on arvokasta. Hän luotti lapsen tavoin Jumalan apuun elämässään:

”Jumala, Herra Sebaot, auta meidät ennallemme, anna meidän nähdä kasvojesi valo, niin me pelastumme.” (Ps. 80:4, 8, 20)

Rukouksessa Asaf pyysi Jumalan kasvojen valoa elämänsä ylle – toisin sanoen hänelleriitti tietoisuus siitä, että Jumala on hänen lähellään. Jumalan läsnäolomerkitsi hänelle enemmän kuin jatkuvat ”Herra auta” -avunhuudot yössä – siis samalla tavalla kuin lapselle riittää isän tai äidin huolehtiva katse.

Miksi ensiis minäkin janoaisi ja rukoilisi Jumalan valkeuden läsnäoloa elämäni ylle jatkuvan huolehtimisen sijaan? Miksi säikkyisin varjoja ja ajallisia huolia, kunkerran voinkohdata ne Jumalan läsnäolon turvallisessa huomassa?

Rukous ”anna meidän nähdä kasvojesi valo”, ohjaa minut näkemään elämäni oikeassa valossa. Kuinka moni lukuisista pyynnöistäni kadottaa merkityksen, kun näen Jumalan kääntäneen katseensa minun puoleeni ja saan katsella hänen kasvojensa valoa. Tahdon rukoilla Jumalan kasvojen valoa ja hänen alati huolehtivaa katsetta elämäni ylle.

Mitä tämä merkitsee käytännössä?

Minun rukoukseni siis kuuluu tänään Asafin tavoin sanoin:

”Jumala, Herra Sebaot, auta meidät ennallemme, anna meidän nähdä kasvojesi valo, niin me pelastumme.” (Ps. 80:4, 8, 20)

Se on rukous, joka täyttää sydämeni syvimmät tarpeet. Rukoilen, että Herra Jeesus Kristus – Jumala, joka ei ole kaukana yhdestäkään meistä – antaa meidän nähdä hänen kasvojensa valon siellä, missä kuljemme. Rukoilen, että hän avaa silmämme näkemään hänet alati elämässämme ja että hän antaa meille rohkeutta nostaa katseemme ’arjen leikeistä’ ihailemaan hänen kasvojaan.

Luulen, että tämä Asafin psalmissa toistuvat rukous, ei toteudu niinkään siinä, että meidän olisi tarpeen muistuttaa Herraa Jeesusta kääntämään kasvonsa meidän puoleemme, vaan siinä, että Herra Jeesus nostaa meidän katseemme pois itsestämme näkemään hänet. Kyse ei ole siitä, etteikö Herra anna kasvojensa valon loistaa yllemme, vaan että me ymmärtäisimme nähdä hänen kasvojensa valon elämässämme.

Uskon, että juuri sitä Asaf tarkoittaa, kun hän pyytää Jumalaa ”palauttamaan meidät ennallemme”. Hän pyytää Herraa palauttamaan katseemme häneen pois itsestämme ja ainaisista tarpeistamme. Hän pyytää Herraa kääntämään katseemme häneen niin, että näkisimme hänet läsnä elämässämme niin kuin ensimmäinen ihmispari näki hänet paratiisissa. Se on rukous palauttaa meidän katseemme Jumalaan.

Tämä on minun sydämeni rukous tänä adventtina. Herra, avaa sinä minun silmäni ja ymmärrykseni näkemään, että sinä et ole kaukana minusta. Anna minun irrottaa katseeni ainaisista murheista ja luottaa elämäni sellaisenaan sinun katseesi alle. Herra, ota pois se huoli, mikä hiipii mieleeni, kun elämä ei mene niin kuin olen sen itse ajatellut.

Herra, nosta katseeni alati tarkkaamasta itseäni ja elämäni käänteitä. Herra, opeta minut näkemään ”sinun kasvojesi valon” ja turvaamaan elämäni yksin sinun käsiisi sellaisena lahjana kuin sen olen sinulta saanut.

Herra Jeesus Kristus, vapauta minut tiedostamaan sinun hyvä huolenpitosi elämäni yllä niin, että uskallan ehdoitta luottaa sen sinun käsiisi niin elämän myrskyissä kuin seesteisinäkin aikoina. Aamen.