Sanasta ’perhonen’, useimmille tulee mieleen kesäisellä niityllä liihotteleva kirkkaankeltainen sitruunaperhonen, oranssi nokkosperhonen tai vaikkapa neitoperhonen.

Värikkäät päiväperhoset ovat kaikille tuttuja, mutta niiden lisäksi Suomessa elää suuri joukko yöperhosia. Suomen perhoslajeista vain noin viisi prosenttia kuuluu päiväperhosiin. Paljon enemmän lajeja siis löytyy yöperhosista.

Tunnemme päiväperhoset siinä määrin hyvin, että yöperhonen lienee helpoin kuvailla sen ja päiväperhosen eroavaisuuksien kautta. Siinä missä päiväperhoset ovat siroja ja hentoja, yöperhosten ruumiinrakenne on usein tanakka. Lisäksi ne ovat karvaisia, mikä auttaa niitä säilyttämään ruumiinlämpönsä myös yön viileinä tunteina.

Yöperhoset ovat yleensä väriltään harmaita tai ruskeita ja etusiivissä on monimutkaista kuviointia. Kuviointi naamioi päiväsaikaan lepäävän perhosen alustaansa ja auttaa sitä pysymään saalistajien huomaamattomissa. Lisäksi tumma väri kerää auringon lämpöä.

Hämärässä tai pimeässä kumppanin etsiminen on hankalaa, minkä vuoksi useat yöperhoset houkuttelevat kumppaneita tuoksuaineiden avulla. Tuoksujen haistamiseksi monilla yöperhosilla onkin näyttävät tuntosarvet, joilla perhonen saattaa sopivissa tuulioloissa haistaa kumppanin jopa kilometrien päästä.

Yö on yöperhosten aikaa. Kun päivä vaihtuu yöksi, alkaa yöperhosten aika ja päiväperhoset käyvät levolle.

Yöperhoset tunnistaa toki perhosiksi siinä kuin päiväperhosetkin, mutta niin erilaisia ne ovat ulkonäöltään, rakenteeltaan ja käyttäytymiseltään, että monet päiväperhoja ihastelevat pitävät yöperhosia jopa epämiellyttävinä tai peräti iljettävinä.

Erilaisuus ei kuitenkaan ole sattumanvaraista. Elämä yöllä tai päivällä kysyy vain erilaisia ominaisuuksia. Ei siis ole ihme, että yö- ja päiväperhoset todellakin eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Ne ovat päivän ja yön erilaisten vaatimusten myötä varsin erilaista tekoa.

Syntyminen yön ja päivän lapsiksi

Sama ajatus on ”yön lapsissa” ja ”päivän lapsissa”, joista tämän päivän tekstini Paavalin ensimmäisestä kirjeestä tessalonikalaisille puhuu. Yön ja päivän lapset ovat nekin yö- ja päivä perhosten tavoin eri tekoa. Näin silti, että kummatkin ’lapset’ kuuluvat ’ihmislasten’ sukuun – samoin kuin yö- ja päiväperhoset ovat nekin kaikki perhosia. Yön ja päivän lasten eroavaisuus tulee sekin siitä, että toiset elävät yötä ja toiset päivää varten.

Kummankin ominaisuudet sopivat juuri niihin olosuhteisiin, jotka vallitsevat silloin, kun on heidän ’liikkumisensa aika’. Paljon on samaa, mutta siinä missä erot tulevat esiin, ne ovatkin kuin yö ja päivä.

Sinä päivänä, kun ihminen astuu yön pimeydestä päivän ja valon valtakuntaan, hänessä tapahtuu suuri muutos. Se on jotain niin perustavaa ja ihmeellistä, että Raamattu käyttää siitä varsin hämmentävää sanaa: ”uudestisyntyminen”.

Me kristityt olemme tottuneen tähän sanaan jopa niin, ettei se enää välttämättä jaksa hämmästyttää meitä. Todellisuudessa ”uudestisyntyminen” on kuitenkin jotain käänteentekevää ja niin erityistä, että sen edessä viisainkin joutuu kysymään kuin Nikodemos aikanaan:

”Kuinka ihminen voi vanhana syntyä? Ei kai hän voi mennä takaisin äitinsä kohtuun ja syntyä uudestaan?” (Joh.3:4)

Yön lapsessa tapahtuva muutos ennen kuin hänestä tulee ”päivän lapsi”, on jotain niin perustavaa, että ihmisen todella pitää syntyä uudestaan! Se on kuolemista yön arvoille ja ominaisuuksille, joiden varassa ”yön lapsi” elämäänsä elää. Samalla se on syntymistä ’päivään’, eli uutta elämää kirkkaudessa ja valossa, missä pätee erilaiset lainalaisuudet kuin pimeydessä.

Puhumme uudestisyntymisen lahjasta. Nimi on osuva, sillä onhan syntymä jokaiselle ihmiselle lahja. Harva meistä on tänne aikaan ’omasta ansiostaan’ tai ’tahdon päätöksellä’ syntynyt! Vaikka kyse on lahjasta, syntyminen on samalla ihmisjärjelle käsittämätön asia – elämän mysteeri – ja sitä on myös uudestisyntyminen.

Ei ole siis ihme, että oppinut Nikodemos oli ymmällään vielä senkin jälkeen, kun Jeesus oli hänelle uudestisyntymisen selittänyt:

”Nikodemos kysyi häneltä: ”Kuinka tämä kaikki voi tapahtua?”” (Joh. 3:9)

Samaa kysyn ja hämmästellen syntymisen lahjaa kiitollisena tänään minäkin! Nikodemoksen hämmästys kuvaa ”päivän lapsen” ja ”yön lapsen” eron suuruutta.

Jos todella mietit Taivasten valtakunnan lasten olemuksellista eroa tämän maailman lapsiin, etkä vain pitäydy ’kirjaviisaudessa’, et voi muuta kuin hämmästellä uudestisyntymisen lahjan suuruutta. Puhuminen ”yön lapsista” ja ”päivän lapsista” ei ole täten ollenkaan liioiteltua. Ero on kuin yöllä ja päivällä.

Paavalin opetus Kristuksen paluusta

Tästä varsin hämmästyttävästä erosta yön ja päivän lasten välillä puhuu myös tämän sunnuntain Tessalonikalaiskirjeen teksti (1. Tess. 5:1-11).

Kokonaisuutena teksti käsittelee Herran päivää ja Kristuksen paluuta, mitä Paavali käsittelee jo edeltävässä neljännessä luvussa, missä hän keskittyi ’poisnukkuneiden’ kohtaloon Herran tulon yhteydessä.

Viidennessä luvussa Paavali jatkaa eteenpäin Kristuksen paluun teemassa. Näkökulma vain vaihtuu ’poisnukkuneista’ heihin, ketkä jatkavat vaellusta ajassa. Hän kirjoittaa näin:

”Aikamääristä {RK: ajoista ja määrähetkistä} teille ei tarvitse kirjoittaa, veljet, sillä te tiedätte itse aivan hyvin, että Herran päivä tulee kuin varas yöllä. Juuri kun ihmiset sanovat: ”Kaikki on hyvin, ei mitään hätää”, tuho kohtaa heidät äkkiarvaamatta niin kuin synnytyspoltot raskaana olevan naisen, eivätkä he pääse pakoon.” (1. Tess. 5:1-3)

Tässä osassa Paavali keskittyy vertaamaan yön ja päivän lapsien eroa siinä, miten eri tavalla he odottavat Herran paluuta ja miten eri tavalla Kristuksen paluu heihin vaikuttaa.

”Päivän lapsia” hän kehottamaa valvomaan ja pysymään hengellisesti hereillä antamatta moraalittomuudelle ja hengelliselle velttoudelle tilaisuutta nukuttaa kuolettavaan uneen. Paavali siis kehottaa seurakuntalaisia valvomaan jo oman itsensä tähden – kyseessä ei ole ’uusi käsky’, vaan rakastava kehotus, josta jokaisen luulisi ottavan vaarin jo ihan omaksi parhaakseen.

Kukapa ei pysyttelisi valveilla, jos hän tietää jotain merkittävää tapahtuvan, mutta ei tiedä sen tarkkaa ajankohtaa. Uuden vuoden aattona on varsin riskitöntä ottaa pienet torkut alkuillasta, jos tietää ennalta raketit ammuttavan vuoden taitteessa puolilta öin. Mutta miten olisikaan, jos sinulla olisi vain tieto tulevasta ilotulituksesta, mutta et tiedä, milloin se tarkalleen tapahtuu. Etkö viettäisi aikasi tarkkaillen vähän väliä, mitä taivaalla tapahtuu?

Sama ajatus sopii Herran paluuseen, jonka ajankohdasta Paavali käyttää ilmausta ”ajoista ja määrähetkistä”. Siinä termi ’aika’ (’khronos’) tarkoittaa pidempää ajanjaksoa, kun taas ’määrähetki’ (’kairos’) merkitsee varsinaista ajankohtaa, jolloin puheena oleva asia tapahtuu.

Ensimmäinen ja toinen jae kertoo tapahtumasta positiivisen puolen eli asioiden merkityksen ”päivän lasten” näkökulmasta, mutta tapahtuman odottamattomuutta korostetaan erityisesti niiden näkökannalta, jotka eivät ole valmiita.

Kolmas jae puhuu siis ”yön lapsista”, jotka ovat pimeydessä eivätkä usko. He tulevat yllättymään, kun kaikki tapahtuu odottamatta. Se, mikä ”päivän lapsille” on odotettu pelastus, on ”yön lapsille” kadottavaa. Niin suuri on ero näiden lasten välillä.

Tämä jae kuvaa, miten väistämättömästi tuho kohtaa heitä, jotka eivät ole valmiina. Heille Kristuksen paluun päivä on tuomion päivä, kun taas seurakunnalle se on lupauksen ja toivon täyttymyksen päivä.

”Valon ja päivän lapset”

Neljännestä jakeesta eteenpäin Paavali siirtää huomion ”valon ja päivän lapsiin”. Edeltävistä Herran päivään liittyvistä jakeista Paavali siirtyy ajatuksessa eteenpäin – joskin ajallisesti taaksepäin. Jos hän vielä kolmannessa jakeessa puhui tulevasta ja vielä meillekin tuntemattomasta hetkestä, hän kääntää huomion kannaltamme vieläkin tärkeämpään hetkeen.

Paavali siirtyy puhumaan nykyhetkestä, jossa me ”päivän lapset” tänäänkin elämämme. Tuleva aika ei tuo meille mitään odottamisen arvoista, ellemme tänään vaella elämäämme ”päivän lapsina”. Siinä missä yöperhosella on omat elintapansa ja päiväperhosella omansa, sama pätee ”yön- ja päivän lapsiin”.

Päinvastoin kuin edellisessä jaksossa mainitut ihmiset, ”päivän lapset” eivät elä ”pimeydessä”. Neljäs jae aloittaa pidemmän jakson, jossa puhutaan Herran päivästä ”päivän lapsien” näkökulmasta – ensin päivään varustautumisesta (1. Tess. 5:4–8) ja sen jälkeen Herran lupauksesta lapsilleen (1. Tess. 5:9–11). Luetaanpa mitä Paavali kirjoittaa:

”Mutta te, ystävät, ette elä pimeydessä, eikä tuo päivä pääse yllättämään teitä kuin varas. Te kaikki olette valon ja päivän lapsia. Me emme kuulu yölle emmekä pimeydelle. Emme siis saa nukkua niin kuin muut, vaan meidän on valvottava ja pysyttävä raittiina.  Ne, jotka nukkuvat, nukkuvat yöllä; ne, jotka juovat, ovat juovuksissa yöllä. Mutta meidän, jotka kuulumme päivälle, on pysyttävä raittiina: meidän on pukeuduttava uskon ja rakkauden haarniskaan ja otettava kypäräksemme pelastuksen toivo.” (1. Tess. 5:4–8)

Paavali käyttää vertauskuvina pimeyttä ja yötä jatkaen kolmannen jakeen ”kuin varas yöllä” analogiaa.

Varkaat ja juopuneet elävät yöaikaan, kun taas valon kestävät teot ja elämä ajoittuvat päiväsaikaan. Se, mitä tehdään pimeydessä, ei kestä päivänvaloa. Ja se mitä tehdään valossa, ei säiky pimeyttä.

”Päivän lapset”

Pimeydessä eläminen merkitsee enemmän kuin vain sitä, että ”pimeyden lapset” olisivat tietämättömiä tai sokeita. Pimeys kuvaa tässä olotilaa, jossa myös ”päivän lapset” olivat olleet ennen valoon tulemista (1. Tess. 5:5). Kristus on vapauttanut ”päivän lapset” pimeyden vallasta (Ef. 5:8; Kol 1:13).

Tässä yhteydessä valkeudessa eläminen tarkoittaa valmiutta; olemista alati valmis, ettei joudu tulevien tapahtumien yllättämäksi. Kyse ”päivän lapseksi” syntymisessä ei ole ’vain’ syntymisestä pelastettujen perheeseen, vaan kokonaan uudesta elämästä. Se on elämää Kristuksessa, Kristuksesta ja Kristukselle.

”Päivän lapsi” ei tule varkaan yllättämäksi, koska hän valveilla. Vertaus varkaasta sopii siis vain niihin, jotka eivät ole valmiita. Tessalonikan uskovat kuuluivat Kristukselle, joten he olivat valon lapsia (Luuk 16:8).

”Päivän lapset” tarkoittaa samaa kuin ”valkeuden lapset”. Pimeydessä oleminen tarkoittaa, että on pimeyden ympäröimänä, sen vankina. Valkeudessa elävä taas on vapaa pimeydestä.

Edelleen elämä valkeuden ja ”päivän lapsena” on enemmän kuin elämistä päivänvalossa. Se tarkoittaa, että ”päivän lapsi” on osallinen päivän ja valon ominaisuuksiin (Ef 5:8).

Niin kuin yöperhosella on yöhön sopivat ominaisuudet ja päiväperhosella päivään, samoin on yön- ja päivän lapsilla. Syntyminen ”päivän lapseksi” tarkoittaa syntymistä valkeuteen ja valkeutta varten – Taivasten valtakunnan lakien alaisuuteen – vapautta elää Jumalan yhteydessä. Se on täysin toinen luonto – selittämätön ja käsittämätön yön lapselle. Se pitää omistaa todeksi ja kokea.

Kaikki he, jotka on liitetty Jeesuksen Kristuksen perheeseen, ovat valossa. Päivän valo on jo syttynyt heidän sydämissään, ja he kuuluvat ikuisen valon valtakuntaan (Matt 5:14-16). He elävät valkeuden ’ominaisuuksin’ varustetun elämää.

Kahdeksannessa jakeessa Paavali muistuttaa kristityn velvollisuudesta taistella vihollista vastaan ja toisaalta olla myös varuillaan sen juonia vastaan.

”Mutta meidän, jotka kuulumme päivälle, on pysyttävä raittiina: meidän on pukeuduttava uskon ja rakkauden haarniskaan ja otettava kypäräksemme pelastuksen toivo” (1. Tess. 5:8)

”Päivän lapsi” on täten kuin sotilas, joka on varustautunut taisteluun. ”Usko, toivo ja rakkaus” muodostavat sielun täydellisen suojavarustuksen. Pää ja sydän ovat ruumiin tärkeimmät osat. Niitä suojaavat ”kypärä” ja ”haarniska” (Ef. 6:13-17). Tässä mainitut aseet ovat kaikki puolustusaseita.

Jakeessa kuvattu sotavarustus viittaa roomalaisen sotilaan varustukseen. Se ei ole irrallinen ajatus, vaan sotilaan varustus liittyy sekin edelleen valvomiseen. Öisin kaupungeissa ainoat valveilla olijat juoppojen ja varkaiden lisäksi olivat vartijat, jotka olivat pukeutuneet sota-asuun, etteivät tulisi yllätetyksi. Mutta vartijakaan ei saanut nukkua vartiopaikalla. Kehotus ”päivän lapsille” kuuluu yksinkertaisesti ”valvokaa” ja olkaa pukeutuneet Jumalan sota-asuun.

”Yön lapset”

Katsotaan vielä lyhyesti ”pimeyden lapsia”. Paavali ei puhu ”hämärän lapsista” tai hämärästä mitään. Se on ymmärrettävää, koska etelässä päivä vaihtuu yöksi melkein kuin veitsellä leikaten. Olemme joko valkeuden tai pimeyden lapsia – tässä merkityksessä ei ole harmaansävyjä.

Yö oli nukkumiseen tarkoitettua aikaa, mutta se oli paitsi varkaiden myös juopposeurueiden ilonpidon aikaa, kuten se on meidänkin aikanamme (Matt. 24:42-43,49; Matt. 26:45). Täten yö viittaa samalla myös moraaliseen rappioon.

Vertauskuvallisesti kehotus elää ”päivän lapsille” sopivalla tavalla on käänteinen nukkumiselle. Siinä missä ”yön lapsi” nukkuu päivällä, ”päivän lapsen” on määrä olla valveilla. ”Nukkuminen” tässä yhteydessä tarkoittaa, että ihminen elää niin kuin tilinteon päivää ei tulisi koskaan. Vartiomiehet eivät nuku yölläkään – ja sellaisina he ovat vastakohtainen vertauskuva valvomattomuudelle.

Uni ja juopumus liittyvät kumpikin yöhön. Uni ilmentää hengellistä välinpitämättömyyttä. Ellei ihminen ole raitis, hänen tilansa on vieläkin vakavampi. Uneliaisuus ja juopumus eivät kuulu päivän lapsille – heidän luontoonsa kuuluu päinvastoin ”raittius” ja ”valvominen”.

Ikävintä ”yön lapsien” kannalta on kuitenkin se, miten erilaisena Herran tulemisen päivä näyttäytyy heille. Iloista taas on se, että ihmeellinen syntymä ”päivän lapseksi” on tarjolla jokaiselle, joka vielä yössä ”pimeyden lapsena” nukkuu tai hoipertelee.

”Kristus on kuollut puolestamme”

Teksti ei loppunut vielä kahdeksanteen jakeeseen. Säästin Paavalin tavoin rohkaisuksi ja vahvistukseksi sen, mitä hän viimeisissä jakeissa ennen tervehdyksiä ja kehotuksia kirjoittaa.

Paavali muistuttaa meitä siitä, minkä tähden me tänään jaksamme valvoa roomalaisen yövartion tavoin, ts. pysyä Kristuksessa ja elää elämää ”päivän lasten” tavalla. Paavali kirjoittaa:

”Jumala ei ole tarkoittanut, että saisimme osaksemme vihan vaan että pelastuisimme Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa. Kristus on kuollut puolestamme, jotta saisimme elää yhdessä hänen kanssaan, olimmepa valveilla tai kuoleman unessa. Rohkaiskaa ja vahvistakaa siis toinen toistanne, ja niinhän te teettekin. ” (1. Tess. 5:9-11)

Pelastuksen toivo ei ole toiveajattelua. ”Päivän lapsina” omistamamme elämän lahja ja lopullinen pelastuminen Jumalan valtakuntaan ovat molemmat tämän päivän todellisuutta.

Pelastuminen tarkoittaa vaaran välttämistä ja ulospääsyä ahdingosta, mutta tässä kontekstissa on ilmeistä, että Paavali tarkoittaa pelastuksella pelastusta Herrassa vastakohtana Jumalan vihan kohtaamiselle.

Tämän pelastuksen ilon tähden meitä jokaista kehotetaan lohduttamaan toisiamme. – Jo edellä sanotun perusteella, meidän tulee lohduttaa ja rakentaa toisiamme uskossa ja pitää yhtä ”päivän lapsina”.

Uskovat on kutsuttu rakentamaan toinen toisiaan vastavuoroisesti. Tessalonikalaiset tekivätkin jo Paavalin kehottamalla tavalla. Paavali tahtoi vain kannustaa heitä harjoittamaan sitä alati enemmän. Kuultuaan tämän Paavalin sanoman heistä tulisi tässä suhteessa entistä ahkerampia ’rohkaisijoita’.

Vaeltakaamme siis rohkeasti ”päivän lapsina”. Älkäämme säikkykö yötä tai omaksuko ”yön lasten” ominaisuuksia. ”Päivän lapsina” me olemme eri tekoa. Meidät on valmistettu Jumalan valtakuntaan, missä yöllä ei ole sijaa.

Eläkäämme siis jo tänään ”päivän lasten” tavoin tietoisina niistä ominaisuuksista, jotka kuuluvat meille jo syntymämme perusteella. Olkaamme siis vapaat elämään Kristuksessa täyttä elämää. Siinä, missä yritämme elää ”yön lasten” tavoin, koemme aina luontaista epämukavuutta ja vierautta. Miksikö? Sen tähden, että Kristuksessa me olemme eri tekoa ja meissä vaikuttaa Jumalan Pyhä Henki.

Meidät on vapautettu elämään uutta elämää Kristuksessa. Eläminen tämän maailman arvojen ja tapojen mukaan on kuin yrittäisi pakottaa päiväperhosen elämään yöperhosen tavoin ja ympäristössä. Iloitkaamme siitä elämästä, joka meille on annettu Kristuksessa. Olkaamme vapaat!

Pohdittavaa

Mitä on elämä ”päivän lapsena”?
Mitä ”päivän lapsen” elämästä puhuu se, että siihen synnytään?