Mieleeni nousi ajatus tarkastella käsitystämme seurakunnasta ilmausten ”ne muut”, ”ne muut ja Kristus”, ”me yhdessä” ja ”me yhdessä ja Kristus” kautta. Nämä sanonnat eivät yritä määritellä seurakuntaa, mutta luulen, että ne nostavat esiin niitä vääriä asenteita, joiden kautta me katsomme Jumalan seurakunnan ihmettä.

Seurakunta on ”me yhdessä ja Kristus”, mutta mitä meitä kuuntelee, tuntuu siltä, että tämä perustotuus on välillä kateissa. Näin ainakin silloin, kun puhumme siitä, miten seurakunta näkyy ajassamme. Seuraavassa kuvaan sitä, miten seurakunta näyttäytyy ajassa neljän erilaisen asenteen kautta.

”Ne muut”

Jos seurakunta on meille vain ”ne muut”, astumme mukaan ja kaadamme heidän päälleen kaikki tarpeemme ja kootun puutelistan, jonka sitten ”ne muut” ovat velvolliset täyttämään. Jos tämä on käsityksemme seurakunnasta, me tulemme pettymään. Petymme ”niihin muihin”, ketkä eivät sitten täyttäneetkään kaikki toiveitamme.

”Ne muut ja Kristus”

Tilanne ei paljoa parane, jos seurakunta tarkoittaa meille ”ne muut ja Kristus”. Tällöin kaadamme samat puutelistat nyt Kristuksen ja osin niiden muiden päälle. Tulemme seurakuntaan kuin palvelulaitokseen, jonka tarkoitus on tehdä omasta elämästämme parempi.

Tälläkin – ehkä jo aavistuksen paremmalla asenteella – olemme silti tuomitut taas pettymään. Emme siksi, etteikö Herra Jeesus vastaisi pyyntöihimme, vaan siksi, että seurakunnassa on ”ne muut”. Nimittäin silloin, kun Kristus vastaa tarpeisiimme seurakunnassa on aina niitä, jotka tuntuvat saavan parempia rukousvastauksia kuin me. ”Ne muut” vähän niin kuin kilpailevat kanssani Herran Jeesuksen suosiosta; ne tunkevat samoille apajille ja sen tähden niin moni mielihaluni jää kokonaan täyttymättä. Ja vieläpä ”ne muut” kehtaavat olla täyttämättä puutelistaani, vaikka he aivan hyvin voisivat antaa omastaan minun hyväkseni.

”Me yhdessä”

Edellisiä ”ne muut” asenteita parempi on jo tilanne, jos seurakunta on meille ”me yhdessä”. Emme enää kilpaile kestävämme, vaan olemme samaa joukkuetta yhdessä.

Jos olemme ”me yhdessä” on selvää, että jokainen yhdessä on osallinen. Se on jakamista; annamme ja saamme yhdessä toinen toisiltamme. Jokainen antaa panoksensa ja tuntee antavansa yhteiseen ’pottiin’ kaiken yhteiseksi parhaaksi.

Tämä kuulostaa jo hyvältä, mutta sekään ei ole kaikki. Jos seurakunta on ”me yhdessä”, seurakunta antaa ja saa enemmän kuin yksilöt yhteenlaskettuna joukkona. Tällaisena seurakunta on silti asenteeltaan ja voimavaroiltaan pielessä. Se on vain Jumalan ’työrukkanen’ – se palvelee Jumalaa lahjoillaan toki pyyteettömästi, mutta samalla se jättää Jumalan suunnitelmiensa ulkopuolelle.

”Me yhdessä” on seurakunta, jonka rakkaus on pyyteetöntä ja siellä vallitsee yhteys, mutta se nojaa ainoastaan ihmisten yhteisvoimaan. Tällaisena se ei ole kummempi kuin urheiluseura tai poliittinen puolue. Se on seurakunta, joka luulee olevansa ’tuomittu’ pärjäämään omillaan, tehdäkseen palveluksia Kristukselle. Se on seurakunta, joka palvoo Herraa, mutta ei luota häneen.

”Me yhdessä ja Kristus”

Jumalan seurakunta on ”me yhdessä ja Kristus”. Tuolloin me tulemme yhteen ’pitoihin’. Annamme itsemme lahjaksi toinen toisillemme ja saamme nauttia niistä lahjoista, joita muut ovat tuoneet ’pitoihin’.

Me iloitsemme yhdessä kaikesta siitä, mitä Herra Jeesus tekee keskellämme. Iloitsemme hänen lahjoistaan ja siunauksistaan, joihin olemme alati osalliset, kun joku ’tiimistämme’ tulee siunatuksi.

Suurin ero siihen, että olisimme vain ”me yhdessä” on siinä, että Kristus keskellämme antaa meille paitsi suunnan, hän antaa myös meille kaiken sen, mitä tarvitsemme. Emme tee enää palveluksia hänelle, vaan ihailemme yhdessä sitä, mitä hän tekee keskellämme ja mitä kaikkea muuta hän avaa eteemme.

”Me yhdessä ja Kristus” on Jumalan seurakunta, joka ei säiky tämän maailman varjoja, vaan luottaa Jumalan voimaan ja kulkee pelotta Herran jalanjäljissä hänen suuntaansa.

Seurakunta on ”me yhdessä ja Kristus”. Se on Jumalan luomistyön ihme. Tästä seurakunnan luonteesta puhuvat meille profeetta Mooses kansalle luvatun maan kynnyksellä ja apostoli Paavali kirjeissään seurakunnille. Päätänkin tämän pohdinnan heidän viisaisiin sanoihinsa.

”Älkää pelätkö, sillä Herra, teidän Jumalanne, suuri ja pelottava Jumala, on teidän keskellänne.” (5. Moos. 7:21)

”Tutkikaa itseänne, oletteko uskossa. Pankaa itsenne koetteelle. Ettekö huomaa, että Jeesus Kristus on teidän keskellänne(1)? Ellei niin ole, ette selviydy koetuksesta.” (2. Kor. 13:5)

”Hän on tahtonut antaa heille tiedoksi, miten häikäisevän kirkas on tämä kaikille kansoille ilmaistava salaisuus: Kristus teidän keskellänne, kirkkauden toivo.” (Kol. 1:27)

Pohdittavaa

Miten minä seurakunnan koen? En kysy teoriassa, vaan käytännössä.