Minulla on kohtuullisen hyvä suuntavaisto ja olen oppinut luottamaan siihen. Yleensä suuntavaistoni toimii hyvin, mutta liika luottamus hyvään suuntavaistoon johtaa minut puolestaan ongelmiin silloin, jos en olekaan niin hyvin ’kartalla’ kuin luulen olevani.

Aikanaan onnistuin toistuvasti kadottamaan suuntavaistoni Oulun Alppilan, Puolivälinkankaan ja Takalaanilan suunnalla, vaikka seutu olikin tullut jo melko tutuksi ja osasin ongelmitta löytää tieni perille muualla Oulussa. Jostain kumman syystä onnistuin kuitenkin juoksulenkillä löytämään itseni toistamiseen ”Järvitien risteyksestä”, vaikka mielestäni en ollut kulkenut sinnepäinkään! Eksymisestäni Järvitien risteykseen tulikin Oulun seurakunnassa sen verran tunnettu asia, että seurakuntalaiset pitkään hymyillen kyselivät, että olenko ollut taas Järvitien suunnassa lenkillä.

Lopulta toki selvitin alueen kartasta ja löysin selkeät syyt siihen, miksi suuntavaisto petti toistamiseen juuri noilla ’huudeilla’. Mutta vääristä kiintopisteistä ja oletuksista poisoppiminen vaati kuitenkin tietoista työtä ja ”rautalangasta vääntämistä”. Erikoista kuitenkin oli, että vaikka tiesin jo muutaman erehdyksen perusteella suuntavaistoni pettävän tuolla alueella, eksyin aina uudelleen niin kauan, että vaivauduin selvittämään itselleni kartasta faktat ja syyt, miksi suuntavaisto siellä petti. Oli opeteltava jotain uudelleen, vaikka siihen ei mielestäni ensin tarvetta ollutkaan.

Elämän ”rautalankaa vääntämässä”

Samanlaiseen tilanteeseen itse kukin meistä joutuu silloin tällöin myös elämän isoissa kysymyksissä. Kerta toisensa jälkeen teemme samat virheet uudelleen ja uudelleen, kunnes suostumme pysähtymään ja arvioimaan elämän perustoja uudelleen. Joskus olemme ennakkokäsityksillemme niin sokeat, että tarvitsemme jonkun toisen ”vääntämään asiat rautalangasta” niin, että ymmärrämme todella, minne olemme matkalla. Joskus tuo toinen on lähimmäinen, mutta usein hän on Herramme Jeesus.

Suomenkielelle ominainen sanonta ”vääntää rautalangasta” tarkoittaa asian esittämistä selkokielellä. ”Rautalangasta vääntäminen” on asian toisin sanomista perinpohjaisesti ja yksinkertaisin sanavalinnoin.

Raamatun evankeliumiteksteissä tapaamme Jeesuksen usein ”vääntämästä rautalangasta” asioita opetuslapsilleen koska vertauksin ja koska oman esimerkin välityksellä. Samoin Uuden testamentin kirjeissä Paavali yrittää esittää hengelliset periaatteet niin selkokielellä kuin suinkin, mutta silti yksinkertaisetkin asiat ovat meille kovin vaikeat sisäistää.

Tätä ”rautalangasta vääntämistä” joutuu siis Herramme Jeesus tekemään paljon meidän seuraajiensa kanssa. Me ihmiset olemme turhan itseriittoiset ”uskonasioissa” – millä tarkoitan uskonvaraisia päätöksiä ja ojentautumista uskon varaan. Olemme sangen omapäisiä ja kovapäisiä, minkä tähden herkästi kieltäydymme kuuntelemasta Jumalan Pyhän Hengen ääntä, koska mielestämme tiedämme asiat itse paremmin.

Ja kas niin me löydämme itsemme ja toisemme kerta toisensa jälkeen sieltä ”Järvitien risteyksestä” tuttuun paikkaan eksyneenä. Ja siellä sitä ruuhkaa riittää, kun vuorotellen toinen toisemme siellä kohtaamme taas ”rautalangasta vääntämässä”. Onneksi Herra on armollinen ja hän sentään osaa ”vääntää rautalankaa” siihen muotoon, että me hänen palvelijansa opimme ymmärtämään hänen ajatuksiaan.

Jumalan pitkämielisestä selkopuheesta on oiva esimerkki päivän tekstissämme. Siinä Jumala ”vääntää rautalangasta” asioita profeetalleen, joka oli hänkin tavallamme sangen hidas ymmärtämään, kun oli kerran itse tullut niin tietoiseksi tilanteestaan. Kertomus paljastaa meille myös sen, että jo Vanhan testamentin ’suurilla nimillä’ oli heilläkin vaikeuksia pysyä Jumalan ajatusten mukana. On lohdullista tietää, että Herra on ”vääntänyt rautalangasta” asioita palvelijoilleen jo useamman vuosituhannen, joten hänellä on meidän aikaamme tullessa jo varsin hyvä kokemus asiasta.

Kohtaaminen Horebin vuorella

Kertomuksen päähenkilö on profeetta Elia. Kohtaamme hänet Horebin vuorelta luolasta, missä hän sai armon kohdata Jumalan tavalla, jolla ainoastaan Mooses oli saanut Herran aikaisemmin kohdata. Tosin Elia ei ollut Horebin luolaan tullut siksi, että hänellä olisi ollut kalenterissa merkintä ”Tapaaminen Herran kanssa”.

Profeetta oli päätynyt Horebille samasta syystä kuin minä siellä Oulussa päädyin sinne ”Järvitien risteykseen”. Elia oli tullut Horebille pakoon pahaa maailmaa, koska oli vakuuttunut siitä, ettei hänen enää kannattanut jatkaa profeetan tehtävää. Elialla oli riittävät näkymät nähdä oikein, mutta hän kieltäytyi näkemästä oikein. Luetaanpa tähän väliin tämä Elian mystinen kohtaaminen Jumalan kanssa.

”Siellä {Horebin vuorella} hän asettui yöksi luolaan. Yöllä Elia kuuli Herran äänen: ’Miksi olet täällä, Elia?’

Hän vastasi: ’Hellittämättä olen taistellut puolestasi, Herra, kaikkivaltias Jumala, kun israelilaiset ovat hylänneet sinun liittosi. He ovat hajottaneet alttarisi ja tappaneet profeettasi, niin että vain minä olen jäänyt jäljelle. Nyt he etsivät minua riistääkseen minultakin hengen.’

Herran ääni sanoi: ’Mene ulos ja seiso vuorella Herran edessä. Herra kulkee siellä ohitsesi.’ Nousi raju ja mahtava myrsky, se repi vuoria rikki ja murskasi kallioita. Mutta se kävi Herran edellä, myrskyssä Herra ei ollut. Myrskyn jälkeen tuli maanjäristys, mutta Herra ei ollut maanjäristyksessä. Maanjäristystä seurasi tulenlieska, mutta Herra ei ollut tulessakaan. Tulen jälkeen kuului hiljaista huminaa [RK: ’kuiskaava ääni’].

Kun Elia kuuli sen, hän peitti kasvonsa viitallaan, meni ulos ja jäi seisomaan luolan suulle. Ääni sanoi hänelle: ’Miksi olet täällä, Elia?’

Hän vastasi: ’Hellittämättä olen taistellut puolestasi, Herra, kaikkivaltias Jumala, kun israelilaiset ovat hylänneet sinun liittosi. He ovat hajottaneet alttarisi ja tappaneet profeettasi, niin että vain minä olen jäänyt jäljelle. Nyt he etsivät minua riistääkseen minultakin hengen.’

Herra sanoi hänelle: ”Lähde takaisin samaa tietä, jota tulit, ja mene autiomaahan lähelle Damaskosta.
. . .
Vain seitsemäntuhatta minä jätän jäljelle Israeliin, kaikki ne, joiden polvet eivät ole notkistuneet Baalin edessä ja joiden suu ei ole Baalia suudellut.” (1. Kun. 19:9-18)

Elia oli uskollinen Herran palvelija ja oman aikansa suuri profeetta. Jo hänen elämän tapahtumien perusteella korotamme mielessämme Elian jalustalle ihaillen häntä suurena uskon sankarina – elävän ja vahvan uskon esikuvana. Saatamme jopa ajatella, että esimerkiksi Horebin vuoren tapahtumat ovat seuraus Elian erityisen vahvasta uskosta; niin kuin Herra olisi ilmestynyt Elialle näin väkevällä tavalla vain siksi, että hän suurena jumalanmiehenä oli kohtaamisen ansainnut.

Vastakohtaisesti olet ehkä pohtinut, miksei Herra omalle kohdallesi ole antanut jotain vastaavaa kokemusta. Ehkäpä olet ajatellut, ettet sinä puolestaan et ole kyllin arvollinen kokemaan mitään noin valtavaa. Mutta, oletko koskaan pohtinut, miksi Elia ylipäätään matkasi yhteensä yli 400 kilometrin matkan yksinäisyyteen ”Horebille, Jumalan vuorelle” (1. Kun. 19:8)?

Oletko miettinyt, miksi Jumala kysyi profeetalta ”Miksi olet täällä, Elia?” Kyllähän Jumala tiesi, minkä tähden Elia Horebille oli tullut, ehkäpä hän tahtoi kysymyksellä avata Elian silmät näkemään jotain erityistä? Uskon näin, koska Jumala ’kommentoi’ tekstissä Elian ensin antamaa vastausta ilmestymällä hänelle, jonka jälkeen hän esittää Elialle saman kysymyksen uudestaan odottaen, että ilmestys olisi korjannut kenties Elian haitallista asennetta.

Jätän sinut hetkeksi miettimään, missä kohden tapaamista Elia oli kadottanut ’suuntavaistonsa’ Jumalan suunnitelmassa ja miksi väitän hänen olleen täysin hukassa Horebin luolassa. Ja jätänpä sinut miettimään sitäkin, että missä kohden tekstiä Jumala ”vääntää rautalangasta” asioiden oikean tilan profeetalleen.

Sinun tätä pohtiessa kertaan varsin lyhyesti, miten matka Horebin vuorella oli kuljettu. Etsimme vastauksia edellä esitettyihin pohdintaan Elian elämän tarinasta aina siihen hetkeen saakka, kun hän kävi tätä erityislaatuista keskustelua Herran vuorella.

Elian matka Horebin vuorelle

Kerrataanpa lyhyesti Elian elämäkerta tähän saakka. Halutessasi voit lukea kertomuksen kokonaisuudessaan kohdasta Ensimmäisestä kuninkaiden kirjasta (1. Kun. 17:1-19:18).

Raamatun kertomus Eliasta alkaa kuivuutta koskevan ennustuksen lausumisesta, mitä seuraa kaksi ensimmäistä episodia, jotka kuvaavat kuinka Herra huolehtii päähenkilöstä ankarien kuivuuden vuosien yli.

Varsinainen kertomuksen kliimaksi on kolmannessa osassa, kun profeetta käy julkiseen kaksintaisteluun Baalin papistoa vastaan haastaen Baalin taisteluun Herraa vastaan. Taistelu päättyy Herran täydelliseen voittoon Baalista, väärän papiston teloittamiseen sekä pitkän kuivuuden ajan päättymiseen. Kertomus ei kuitenkaan lopu kliimaksiin, vaan lopuksi nähdään voitokas Herran profeetta peloissaan ja pettyneenä pakomatkalla, joka siis huipentuu jo lukemaamme tekstiin Elian ja Jumalan kohtaamisesta Hoorebilla.

Profeetta Elian teoista kertova tarina jakautuu siis johdonmukaisesti neljään episodiin siten, että jokainen niistä sijoittuu maantieteellisesti eri paikkaan, ja jokaiseen niistä liittyy vähintään yksi Jumalan ihme tai manifestaatio. Katsotaan seuraavaksi kertomusta episodi kerrallaan.

Herra on Elian Jumala (1. Kun. 17:1-5)

Ensimmäinen episodi sijoittuu maantieteellisesti Gileadin alueelle Keritin purolle – lähelle oletettua Elian asuinkaupunki Tisbeä. Jo ensimmäisessä jakeessa profeetta antaa ennustuksen pitkästä kuivuuden ajasta, jonka ympärille rakentuu seuraavia episodeja yhdistävä juoni.

Kuivuuden alkuajan Elian viettää yksinäisyydessä purolla, jonne Herra hänet johdattaa. Puron äärellä korpit ruokkivat profeettaa aamuin ja illoin. Puron vehreys ja Herran yliluonnollinen huolenpito palvelijansa perustarpeista luovat vastakohtaisen ilmapiirin verrattuna samaan aikaan nälänhädästä ja kuivuudesta kärsivän kansan oloihin. Kirjoittaja ilmaisee näin Herran huolenpidon riittävyyden verrattuna epäjumalien kyvyttömyyteen auttaa seuraajiaan. Herra pitää huolen omistaan silloinkin, kun toiset ’jumalat’ ja inhimillinen turva ja viisaus pettävät.

Herra on myös Sidonin Jumala (1. Kun. 17:7-24)

Toinen episodi sijoittuu edellisestä Sarpatin kaupunkiin Sidonin valtakunnan puolella. Kun kuivuus yltyi niin, että Keritin puro kuivui, Jumala lähetti Elian kuivuutta pakoon vihollisen maaperälle Sarpatissa asuvan köyhän pakanalesken ja hänen poikansa luo asumaan.

Episodin ensimmäinen ihme (1. Kun. 17:13-16) osoittaa Jumalan riittävyyden inhimillisen hädän keskellä. Jumalan ihmeestä lesken jo lähes tyhjät jauho- ja öljyastiat eivät tyhjentyneet yli kolmen vuoden kuivuuden aikana, vaan niistä riitti ravintoa kaikille kolmelle.

Toinen Sarpatissa tapahtunut ihme seurasi jonkin aikaa myöhemmin, kun Herra salli lesken pojan kuolla sairauteen (1. Kun. 17:17-24). Pojan kuolema tuli täydellisenä yllätyksenä sekä leskelle että Elialle. Elia vetäytyy rukoilemaan ja Jumala palauttaa pojan henkiin.

Ihme osoittaa Herra olevan Jumala, joka tietää ja säätää elämän ja kuoleman hetken. Ihminen voi vain arvailla elinpäiviensä määrää, mutta Jumala sen sijaan tietää senkin tarkkaan. Ihmeen seurauksena leskivaimo tunnusti päähenkilön Jumalan profeetaksi ja Herran oikeaksi Jumalaksi (1. Kun. 17:24). Vaimon tunnustus ilmaisee, kuinka Herra on ainoa oikea Jumala myös Sidonissa, baalinpalvonnan syntysijoilla.

Herra on Israelin Jumala (1. Kun. 18:1-46)

Elian purolla ja Sarpatissa viettämä yli kolmen vuoden aika kuivuutta ja nälänhätää valmisti otollista hetkeä profeetan paluulle kotimaahansa. Kolmas episodi sijoittuu Karmelin vuorelle nykyisen Haifan tuntumaan eli noin 60 km etelään Sidonin Sarpatista.

Episodin alkaa pitkällä johdannolla (1. Kun. 18:1-15), jossa Elia antaa Herran käskystä profeetta Obadjan ja kuningas Ahabin löytää itsensä. Ahab oli kuivuuden aikana joutunut tunnustamaan Elian ennustuksen totuudellisuuden, minkä tähden hän oli pakotettu kuuntelemaan Eliaa. Johdanto-osassa kuvataan jumalattoman kuningatar Isebelin, Elian vastustajan, tekoja ja kuivuuden ankaruutta. Lisäksi kannattaa huomata, että keskustelussa Elian kanssa Obadja kertoo Elialle, kuinka Isebelin ankarista vainoista ja joukkomurhista huolimatta Israelissa oli edelleen joukko Herran palvelijoita, jotka eivät olleet kumartaneet Baalia (1. Kun 18:13).

Episodin varsinainen kertomus (1. Kun. 18:16-40) on Elian palvelutyön ehdoton huippukohta. Se on ’kaksintaistelu’ Elian ja 850 Baalin ja Aseran papin välillä, jonka tarkoitus oli näyttää, kumpi jumala oli elävä pyytämällä tätä sytyttämään tuli alttarille. Siinä Isebelin pappien suuri lukumäärä ja koko päivän kestänyt hurmioitunut hourailua ja viiltelyä käsittänyt tulokseton rituaali kuvaa epäjumalanpalveluksen turhuutta vastakohtana yksinäisen Elian yksinkertaiselle toiminnalle. Elia vain korjasi turmellun Herran alttarin, ja provosoidakseen hän käski kastella alttarin vedellä, minkä jälkeen hän lausui yksinkertaisen rukouksen, johon Herra vastasi väkevästi tulella taivaasta.

Jakson viimeisessä osassa (1. Kun. 18:38-46), kun kansa oli tehnyt parannuksen ja kääntynyt takaisin Herran puoleen, oli aika kumota ensimmäisen episodin alussa langetettu kuivuuden tuomio. Sade ei langennut automaattisesti ’tuosta vain’, vaan sadetta edelsi Elian sinnikäs rukoustaistelu, minkä tarkoitus on jälleen tehdä tiettäväksi, ettei sade vain sattunut alkamaan, vaan että kyseessä oli todella Jumalan ihme.

Herra on Elian Jumala (1. Kun. 19:1-18)

Sankaritarina olisi ollut hyvä päättää kohtaamiseen Karmelilla ja sateen lankeamiseen kolmen vuoden piinaavan kuivuuden jälkeen. On kuitenkin jäljellä vielä yksi näytös; se johon tekstimme kuuluu.

Viimeisen episodin alussa Isebel kuulee Ahabilta Karmelin vuoren tapahtumista, mikä sai hänet raivon valtaan ja uhkaamaan Elian henkeä (1. Kun. 19:1-2).

Jos aiemmin olemme saaneet seurata, kuinka epäuskoiset ihmiset ovat joutuneet häpeään profeetan vahvan luottamuksen rinnalla, niin viimeinen episodi paljastaa myös päähenkilön inhimillisen heikkouden. Se paljastaa Elian inhimillisyyden ja alleviivaa Jumalan suuruutta profeettansa yli.

Elia oli ehkä kuvitellut Karmelin vuoren tapahtumien lopettavan Isebelin hirmuvallan ja vainot, joten hän koki epäonnistuneensa tehtävässään ja pelko sai hänestä yliotteen. Eikö Jumala loppuviimeksi voinutkaan mitään Isebelille? Peloissaan Elia näki Isebelin uhkan eikä enää kyennyt luottamaan Jumalan suojelukseen, joten hän pakeni turvaan Juudan valtakunnan puolelle Beersebaan, missä hän vetäytyi autiomaan yksinäisyyteen toivoen kuolemaansa. Kyvyttömyys nähdä Jumalan kokonaissuunnitelma hänen itse kuvittelemaansa ilmeistä tapahtumien kehityspolkua suurempana johti lopulta profeetan uskon horjumaan koetuksessa.

Elian epäonnistuminen ei kuitenkaan johtanut siihen, että Herra olisi hylännyt hänet. Päinvastoin Herra piti Eliasta huolta edelleen ihmein ja valmisti hänet pitkälle matkalle (1. Kun. 19:5-9), tielle Jumalan kohtaamiseen näkemään tapahtumat oikeissa mittasuhteissa. Herran enkelin kehotuksesta Elia nousi ja jatkoi Jumalan ihmeen voimalla 40 vuorokauden matkan Horebin vuorelle.

Eli alussa siteeraamassamme tekstissä Elia on pakomatkalla. Hän oli käynyt läpi Herran profeettana melkoisten ihmeiden kirjon ja todistanut Jumalan suuruudesta niin Sidonissa kuin Israelissa. Hänen palvelutyönsä oli ollut uskoksi monelle. Nyt hän kuitenkin eli henkilökohtaisen uskonsa kriisiä.

Siinä, missä hän oli vakuuttanut Jumalan suuruudesta, hän kamppaili henkilökohtaisesti siitä, vaikka Herra oli Sidonin ja Israelin Jumala, oliko hän sittenkään Elian Jumala.

Elia oli paennut valtakunnan ensimmäistä naista, Isebeliä, puolentoista kuukauden ajan pian sen jälkeen, kun oli ensin kukistanut Karmelin vuorella Baalin profeetat Jumalan voimalla ja rukoillut Herraa lopettamaan Israelia koetelleen pitkän kuivuuden ajan. Horebilla Elia oli tyhjä fyysisesti, henkisesti ja hengellisesti. Elia ei jaksanut enää, hänellä ei ollut itsellään voimavaroja jatkaa taistelua Jumalan puolella; hän oli mielestään hävinnyt, yksin ja omiensa hylkäämä.

Takaisin Elian ja Herran vuoropuheluun

Tekstin päättävän osan vuoropuhelu alleviivaa, että jopa aikansa suuri ’sankariprofeetta’ sokeutui olosuhteille. Hän karkasi pelon ja itsesäälin vallassa pakomatkalle pois Isebelin mutta myös Herran kasvojen edestä, koska koki pettäneensä paitsi ihmiset jopa Herran:

”Hän istuutui kinsteripensaan juurelle ja toivoi itselleen kuolemaa. Hän sanoi: ’Jo riittää, Herra! Ota minun henkeni. En minä ole esi-isiäni parempi.’” (1. Kun. 19:4)

Kuin jatkoksi tähän, Elia puhuu kokemuksestaan myös tekstissämme, kun Herra kysyi häneltä Hoorebilla kahdesti ”Miksi olet täällä, Elia?” Hän vastasi ensimmäisellä kerralla Jumalalle väittäen olevansa viimeinen Herralle uskollinen koko valtakunnassa:

”Hellittämättä olen taistellut puolestasi, Herra, kaikkivaltias Jumala, kun israelilaiset ovat hylänneet sinun liittosi. He ovat hajottaneet alttarisi ja tappaneet profeettasi, niin että vain minä olen jäänyt jäljelle. Nyt he etsivät minua riistääkseen minultakin hengen.” (1. Kun. 19:10)

Tämä oli Elian kokemus. Tällä tavoin Elia näki itsensä ja toisaalta ympäröivät olosuhteet. Vaikka Elia kuvitelma ei vastannut totuutta ja hän oli paennut Isebelin vihaa itsesäälin maille, se ei tuottanut hänelle nuhteita Herran edessä. Päinvastoin Herra vahvisti palvelijaansa ilmestymällä hänelle henkilökohtaisesti Horebilla:

”Nousi raju ja mahtava myrsky, se repi vuoria rikki ja murskasi kallioita. Mutta se kävi Herran edellä, myrskyssä Herra ei ollut. Myrskyn jälkeen tuli maanjäristys, mutta Herra ei ollut maanjäristyksessä. Maanjäristystä seurasi tulenlieska, mutta Herra ei ollut tulessakaan. Tulen jälkeen kuului hiljaista huminaa. Kun Elia kuuli sen, hän peitti kasvonsa viitallaan, meni ulos ja jäi seisomaan luolan suulle.” (1. Kun. 19:11-13)

Jumala antoi näin profeettansa kokea hengellisesti jotain täysin ainutlaatuista ja sellaista, mitä hän olisi uskaltanut toivoa kohdalleen – saati sitten pyytää! Herra näytti suuruutensa ja vahvisti profeettaa kohtaamalla hänet mitä henkilökohtaisemmin – Elian Jumalana ja Herrana.

Ja tämän kohtaamisen jälkeen Elia oli sitten kuin uusi mies, eikö niin? Näinhän sitä luulisi. Jos on saanut kohdata Jumalan tuolla tavalla, se varmasti muuttaa ihmisen ja vahvistaa hänen uskoansa.

Kertomus ei kuitenkaan jatkunut aivan tällä tavoin. Kohtaamisen jälkeen – siis sen jälkeen, kun Elia oli saanut nähdä Jumalan suuruuden – Herra kysyi Elialta uudelleen kysymyksen ”Miksi olet täällä, Elia?” Aivan kuin Herra olisi tarkastanut, että näkikö Elia nyt kohtaamisen jälkeen asiat oikeammin kuin vielä äsken itsesäälin keskellä. Mitä Elia vastasi? Hän vastasi täsmälleen samoin sanoin kuin ennen kohtaamista (1. Kun. 19:14)!

Elian vastaus osoitti sen, ettei hän ollut ymmärtänyt hetki sitten todistamansa Jumalan ilmestyksen merkitystä. Kohtaaminen Jumalan kanssa oli kuin mennyt ohi, koska hän oli jäänyt kiinni surkeuteensa niin tiukasti, ettei edes Jumalan ilmestyminen muuttanut hänen mieltänsä. Siinä Elia nyt seisoi Horebilla aivan yhtä hukassa Jumalan suunnitelmassa kuin minä olin hämilläni ”Järvitien risteyksessä”. Elia ei ollut valmis tarkastamaan kantaansa, vaan jatkoi sitkeästi oman näkemyksensä varassa. Näin siitä huolimatta, että Jumala oli näyttänyt suuruutensa ja sen, miten hän oli kokoajan ollut Elian kanssa – jopa nyt Horebilla!

Vielä ihmeellisemmältä Elian lohduton näkemys kansansa tilasta – ”vain minä olen jäänyt jäljelle” – tuntuu, kun edelliseen vuoropuheluun lisätään tieto, että Elia oli tosiasiassa varsin hyvin tietoinen siitä, ettei hän ollut ainoa uskollinen. Nimittäin edellisessä luvussa Obadja kertoi pelastaneensa sata uskollista palvelijaa Isebelin kynsistä (1. Kun. 18:4).

Uskollisia oli tosiasiassa valtakunnassa enemmän kuin Obadjan pelastamat sata. Mutta oleellista kertomuksen kannalta on tietää, että Elia tiesi näistä sadasta profeetasta! Profeetta Obadja näet itse kertoi teostaan Elialle juuri ennen kuin Elia löi Baalin profeetat Karmelin vuorella (1. Kun 18:7-15):

”Etkö ole kuullut, mitä tein silloin, kun Isebel tappoi Herran profeetat? Minähän piilotin sata profeettaa kahteen luolaan, viisikymmentä kumpaankin, ja toimitin heille ruokaa ja vettä.” (1. Kun. 18:13)

Toisin sanoen Elia liioitteli onnettomuuttaan Jumalalle niin kuin Herra ei muka tietäisi paremmin. Elia oli kaivautunut niin syvälle omaan tuskaansa, että hän ei enää osannut myöntää tilaansa. Hän ei halunnut nähdä totuutta; hän oli päättänyt olla yksin ja ainoa. Tosiasiassa en usko Elian ajatelleen niin, hän vain oli hukassa oman missionsa kanssa.

Eliaa ei lohduttanut Jumalan kohtaaminen Horebilla niin kauan, kun hän ei päässyt itse kiinni oman kutsumuksensa seuraavista ’askelmerkeistä’. Hän ei kaivannut lohdutusta tai voimautusta. Hän tahtoi selkeitä ’askelmerkkejä’ ja näin vahvistuksen siitä, että Herra todella oli hänen Jumalansa.

Herra ”vääntää rautalangasta”

Elia toki uskoi Jumalan mahdollisuuksiin, mutta hän ei pystynyt näkemään toivoa, koska hän ei kyennyt näkemään omaa osuuttaan Jumalan suunnitelmassa. Hän oli hukassa ja siinä mielessä hämillään ja osaton Herran suureesta suunnitelmasta. Tuttu tunne?

Edes Jumalan voimallinen kohtaaminen ei muuttanut hänen näkemystään. Hän oli eksynyt ja ajatteli hän mitä tahansa, hän aina palasi takaisin sinne ”Järvitien risteykseen”. Siinä ei yksi Jumalan kohtaaminen eikä suuri hengellinen kokemus painanut mitään.

Ajattele, ettei edes valtava hengellinen kokemus tuonut Elia ulos epätoivosta ja vääristyneestä maailmankuvastaan. Elia kaipasi nyt selkeitä askelmerkkejä ja Herra kyllä tiesi palvelijansa tarpeen. Nyt oli Jumalan vuoro ”vääntää rautalangasta” asioiden oikea tila Elialle jakeissa 15-18:

”Herra sanoi hänelle: ”Lähde takaisin samaa tietä, jota tulit, ja mene autiomaahan lähelle Damaskosta. Kun saavut sinne, voitele Hasael Aramin kuninkaaksi.
. . .
Vain seitsemäntuhatta minä jätän jäljelle Israeliin, kaikki ne, joiden polvet eivät ole notkistuneet Baalin edessä ja joiden suu ei ole Baalia suudellut.” (1. Kun. 19:15-18)

Herran piti paitsi kertoa Elialle, että hänellä oli vielä 7000 uskollista Israelissa, että juuri heidän tähtensä ja luokseen hän lähettää Elian matkaan. Näissä jakeissa Herra antoi profeetalle varsin yksityiskohtaiset ohjeet siitä, mitä hänen tuli tehdä.

Siinä missä hengellinen kokemus ja kohtaaminen ei vielä yksin kyennyt nostamaan Eliaa epätoivon suosta, Herra väänsi hänelle rautalangasta suunnitelmansa aina yksityiskohtia myöten. Hän laati Elialle yksityiskohtaisen suunnitelman, mikä tarkoitti Elialle sitä, että Herra todella oli myös ”Elian Jumala”. Hän oli mukana suunnitelmissa. Ja näitä Jumalan suunnitelmia Elia sittemmin noudatti piirulleen, vaikka hän ei välttämättä edelleenkään ymmärtänyt sen paremmin Jumalan suunnitelmaa ja suuruutta. Elia tahtoi tietää askelmerkit – ja Herra väänsi ne hänelle rautalangasta.

”Rautalankaa” tämän päivän palvelijoille

Teksti Eliasta Horebilla avaa eteemme lohdullisen viestin siitä, kuinka Herra hyväksyy palvelijansa sellaisina kuin me olemme. Hän on valmis kohtaamaan meidät jopa silloin kuin olemme hukassa odotustemme ja hänen suunnitelmansa keskellä.

Kun ihmisinä sokeudumme itsellemme ja olosuhteille – emmekä Elian tavoin enää näe metsää puilta, Herra tulee luoksemme, ei tuomarina eikä isäntänä vaatimaan, vaan hennon huminan ja kuiskauksen keskellä vahvistamaan ja rohkaisemaan. Ja jos sitä Elian tavoin tarvitsemme, niin hän on valmis myös ”vääntämään rautalangasta”.

Kun Herra näkee, ettemme ymmärrä hänen puhettaan, hänellä on keinonsa ”vääntää rautalangasta” niin, että pääsemme takaisin kartalle hänen aivoituksissaan. On vain niin, ettei suurinkaan ’hengellinen kokemus’ välttämättä avaa silmiämme näkemään oikein Jumalan suunnitelmaa.

Pelkkä hengellinen kokemus ei välttämättä helpota meitä suunnistamaan Jumalan suunnitelmassa yhtään sen paremmin kuin minä suunnistin ”Oulun Järvitien risteykseen”. Joskus on vain niin, että Herran on ”väännettävä rautalangasta” konkreettista suunnitelmaansa meille, että pääsemme kiinni elämän askelmerkkeihin.

Itseäni tämä teksti Eliasta puhuttelee erityisesti siksi, että koen olevani monin tavoin siunattu siinä, että olen elämäni aikana saanut kohdata Herran Jeesuksen – jos en nyt Elian tavoin – niin kuitenkin siten, että olen vakuuttunut hänen suuruudestaan. Silti kerta toisensa jälkeen huomaan olevani Elian tavoin hämilläni siitä, että mitä Herra tahtoo palvelijansa tekevän käytännössä.

Koen usein olevani hukassa oman elämäni päämäärän ja Jumalan suunnitelman kanssa, mutta tällöin minulla on lupa pyytää Herraa ”vääntämään rautalangasta”. Ei oloani eksyneenä helpota lainkaan, vaikka minut temmattaisiin seitsemänteen taivaaseen ja saisin saapastella ’hukassa’ Jumalan valtaistuinsalissa, jos palattuani ”Järvitien risteykseen” koen edelleen olevani hukassa ja eksyksissä.

Elia koki valtavana siunauksena Jumalan ilmestymisen, mutta se ei vain auttanut häntä ymmärtämään paikkaansa Jumalan suunnitelmassa. Elian kriisi ei koskenut sitä, etteikö hän uskonut Jumalan huolenpitoon ja suunnitelmaan hänen kansansa osalta. Elian kriisi koski hänen omaa elämäänsä, hänen osaansa Jumalan suunnitelmassa. Kun Herra lopulta ”väänsi hänelle rautalangasta” sen, mitä hänen piti tehdä, alkoi helpottamaan. Elia yksinkertaisesti meni ja toteutti Jumalan suunnitelman niin kuin Herra oli hänelle sanonut.

Profeetta Elia oli hänkin ’vain’ ihminen – niin kuin kuka tahansa meistä. Tänäänkin mekin saamme pyytää Herraa puhumaan meille selkokielellä niin, että ymmärrämme hänen aivoituksensa siltä osin kuin vain voimme. Emme ehkä ymmärrä syitä ja seurauksia, mutta tärkeintä on tietää, mitä Herra meiltä odottaa ja käydä tarmolla toteuttaa omaa pientä osaamme hänen suunnitelmassaan.

Rukoukseni tänään onkin, että Herra ”vääntäisi rautalangasta” minulle tiensä siltä osin kuin minun tarvitsee tietää ja että hän antaa minulle alttiutta käydä matkaan hänen suunnitelmansa mukaan, vaikka en aina ymmärtäisikään.

Pohdittavaa

Uskaltaisinko pyytää Herraa ”vääntämään rautalangasta”?
Uskallanko rukoilla ja pyytää häneltä jotain konkreettista silläkin uhalla, että se tarkoittaa jotain, mihin hän tahtoo minun ryhtyvän?