Edellisen sunnuntain kirkkopyhä on nimeltään ’Pyhän kolminaisuuden päivä’. Läntisessä kirkossa jo vuonna 1334 määrättiin, että helluntain jälkeistä sunnuntaita vietetään Pyhän Kolminaisuuden juhlana. Pyhäpäivän sanomaan kiteytyy kirkon opetus Jumalan kolmiyhteisyydestä. Luonnollisesti ’Pyhän Kolminaisuuden päivä’ on myös uskontunnustuksen päivä – onhan kolminainen Jumala keskeisin osa tunnustusta.

Pyhän Kolminaisuuden päivä on salatun Jumalan juhla. Jumala ei kuitenkaan ole salattu siinä, etteikö hän olisi tehnyt ja tekisi yhä itseään tunnetuksi ihmisten keskuudessa. Päinvastoin Jumala on tehnyt kaikkensa, jotta ihminen ymmärtää hänen olevan erottamaton osa ihmiselämää.

Silti raamatuntekstit puhuvat Jumalan salatusta olemuksesta, joka ylittää ihmisymmärryksen. Jumala tulee aina olemaan ihmisen näkökulmasta salattu siinä, mitä tulee ihmisen ymmärryksen rajallisuuteen hänestä. Eli luotu kykene Luojaansa käsittämään. Tässä merkityksessä Pyhä kolminainen Jumala pysyy mysteerinä ja salattuna ihmiselle iankaikkisesti.

Mutta kuten sanottu, tämä ymmärrykselle salattu Jumala ei kuitenkaan ole piilossa. Hän ei tee itsestään vaikeasti tavoitettavaa eikä edellytä, että ihmisen pitäisi ponnistusten tai älyn kautta hänet löytää. Hän on hyvinkin näkyvillä, jos ihminen vain uskaltaa nostaa katseensa hetkeksi pois itsestään ja katsoa laajemmin Jumalan puoleen, hän löytää Jumalan siinä laajuudessa, kun hän on valmis hänet kohtaamaan.

Jumala ei siis ole etäinen. Hän on läsnäoleva ja hän tahtoo ihmisen olevan yhteydessä hänen kanssaan. Sen tähden hän on valmistanut tien ja ilmoittanut itsensä ja tahtonsa ihmiselle, jotta tämä saa etuoikeuden löytää hänet. Ihmisen tarpeesta olla Jumalaa lähellä kertoo hänen luomisensa Jumalan läheisyyteen. Jumalan tahdosta palauttaa kerran paratiisista eksynyt ihminen takaisin yhteyteensä kertoo vahvasti se, miten jokainen kolminaisuuden persoona toimii ajassa aktiivisesti saattaakseen ihmiset yhteyteensä.

Jumala on yksi, mutta hän on ilmoittanut meille itsensä Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. Jokainen persoona on oma kertomuksensa siitä, miten Jumala tahtoo palauttaa ihmisen yhteyteensä. Isä, Poika ja Pyhä Henki vaikuttavat keskellämme Luojana, Lunastajana ja Pyhittäjänä. Kolminaisuuden persoonat puhuvat meille tällä tavoin varsin selkeää kieltä siitä, että Jumala on tehnyt ja tekee kaikkensa, jotta me ihmiset ymmärtäisimme etsiä paikkamme hänen yhteydestään.

Sisälle Korinttilaiskirjeen tekstiin

Kolminaisuudesta kertova päivän epistolateksti on Paavalin toisen korinttilaisille kirjoittaman kirjeen loppusanat. Kirje on toinen Raamatun kaanoniin valituista kirjeistä, jotka Paavali korinttilaisille on kirjoittanut. Kirje on toki Paavalin kirjoittama, mutta Jumalan Pyhän Hengen inspiroima. Tällä tavoin siinäkin näkyy selkeä Jumalan Pyhän Hengen kädenjälki. Se on Jumalan puhetta ihmiselle. Luetaanpa päivän teksti.

”Lopuksi, veljet: iloitkaa, tulkaa täydellisiksi, ottakaa vastaan kehotuksia, olkaa yksimielisiä, eläkää rauhassa, niin rakkauden ja rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne. Tervehtikää toisianne pyhällä suudelmalla. Kaikki pyhät lähettävät teille tervehdyksen. Herran Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne!” (2. Kor. 13:11-13)

Olisi suuri kiusaus keskittyä kirjeen loppusanoissa vain kirjeen päättävään siunaukseen ja näin käsitellä Jumalan pyhää kolminaisuutta kuin etäältä tarkastellen, mutta tekstiä tavattuani huomaan Paavalin liittäneen siunauksen erottamattomasti edeltävien jakeiden tervehdyksen ja kehotuksen sanoihin.

Tervehdyssanojen kehotukset kuuluvat yhteen siunaussanojen kanssa, joten olisi jättää ne käsittelemättä, vaikka yksin apostolisesta siunauksesta riittää aineistoa useampaankin opetukseen.

Aloitetaan tutkimusmatka ’takaperin’ apostolisesta siunauksesta, koska se on perusta sille, mitä apostoli seurakunnalle tervehdyksessä kehottaa.

Apostolinen siunaus

Kirjeen viimeisen jakeen apostolinen siunaus toistuu lähes kaikissa Paavalin kirjeissä joskin aina vähän eri muodossa. Toisen Korinttilaiskirjeen loppusiunaus on siitä ainutlaatuinen, että se on Paavalin kirjeissä ja samalla koko Uudessa testamentissa ainoa kohta, jossa tämä siunaus esiintyy kokonaisuudessaan.

”Herran Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne!” (2. Kor. 13:13)

Apostolinen siunaus puhuu vahvasti kolminaisuudesta. Siunauksen ymmärtämisen kannalta ehkä keskeisin sana on ”kaikkien”. Se viittaa siunauksen vastaanottajiin, eli Korintin seurakuntaan. Ja tässä yhteydessä se lausutaan erityisen huomaavasti ja hellästi.

Jos ajattelet korinttilaisten tilannetta monine riitoineen ja moraalisine ongelmineen, on apostolinen siunaus tätä taustaa vasten puhetta suuresta rakkaudesta – Jumalan rakkaudesta. Muutamat korinttilaiset olivat aikaisemmin eläneet synnissä, ja muutamat eivät olleet vieläkään tehneet parannusta, mutta silti Paavali rukoili saman rukouksen heidän kaikkien puolesta ja toivotti heille kaikille täsmälleen saman siunauksen.

Paavali tunsi, että juuri tällainen siunaus oli välttämätön seurakunnalle kirjoitetun vaikean kyyneleitä puolin ja toisin vuodattaneen kirjeen lopussa. Hän kirjoitti siunauksen koko seurakunnalle – tekemättä eroa, kuinka nämä Jeesuksen seuraajat olivat onnistuneet säilyttämään lahjaksi saadun pyhyyden.

Herran Jeesuksen Kristuksen armo

Paavalin siunausrukouksessa on kolme lyhyttä siunausta; yksi siunaus kolminaisuuden jokaiselta persoonalta. Se alkaa sanoilla ”Herran Jeesuksen Kristuksen armo”, mikä puhuu siitä armosta, jonka me saamme vastaanottaa Jeesuksen sovittajan ja lunastajan roolin kautta.

Se painottaa myös Jeesuksen herruutta. Hän on Herra – persoona, jonka edessä me jokainen tunnustamme hänen valtasuuruutensa ja puemme yllemme hänen tahtonsa. Hän hallitkoon elämäämme Herrana – mikä pitää sisällään paitsi meidän puoleltamme hänen tahtoonsa taipumisen, myös sen kaiken elämän ylläpidon, johon Herra on palvelijaansa nähden sitoutunut.

Jeesus opetti maanpäällä paljon Isästä ja hänen rakkaudestaan. Mutta suurimman oppitunnin Isän olemuksesta rakkaudessa me saamme siinä, kun katsomme Kristusta ja hänen elämäänsä.

Kristuksen persoonassa saamme nähdä Jumalan rakkauden syvyyden. Kristuksen persoonassa Jumalan rakkaus ei tule ensisijaisesti esiin sanoissa, ei lupauksissa, ei ihmeissä, jne. Rakkaus murtautuu esiin kärsimyksessä. Kärsimys mittaa rakkauden syvyyden; se mitä joku on valmis kärsimään rakkauden vuoksi, kertoo siitä kuinka tosissaan hän on rakkautensa edessä. Kristus on näyttänyt meille, mitä on Jumalan rakkauden ’totisuus’. Ei ole yhtään liioiteltua sanoa vanhan kristillisen tradition mukaan: ”Jeesus Kristus, Jumalan Poika, sinä ainut ihmistä rakastava”.

Kristuksen ristinkuolemassa näemme, mitä tekoa on Jumalan täydellinen rakkaus. Jeesuksen kärsimys kertoo, että Jumala on valmis uhraamaan itsensä jopa niiden edestä, ketkä sitä eivät osaa arvostaa. Armo, jonka Jeesus ristillä on hankkinut osaksemme, on jotain niin hintavaa, että me emme sitä ymmärrä. Jumalan armo ja rakkaus ovat mittaamaton mysteeri ihmisen näkökulmasta.

Jumalan rakkaus

Siinä missä siunauksen ensimmäinen osa puhuu armosta – rakkauden näkymänä, siunauksen toinen osa tuo meidät rakkauden ytimeen toisesta perspektiivistä. Toinen Paavalin yllemme julistama siunaus on ”Jumalan rakkaus”. Jumalan rakkaus ei odottanut julkitulemista Pojan kärsimykseen asti, vaan Isä osoitti sitä jo luomisesta alkaen.

Siinä missä rakkaus näkyi Pojassa kärsimyksen kautta, Isän persoonassa se tulee julki ennen kaikkea Luojan rakkautena luotua kohtaan. Isän persoona puhuu meille Luojan rakkaudesta.

Millainen rakkaus on Luoja, joka luo luodut ”omaksi kuvakseen” ja kaltaisuuteensa! Jumalan rakkaus asuu jokaisessa solussasi. Hän on luonut sinut juuri sellaiseksi, kun hän tahtoi. Jumalan rakkaus ihmiseen on annettu hänen osakseen jo luomisessa.

Jumala rakastaa luotuaan, koska hänessä ei ole mitään sellaista, mikä ei olisi syntynyt Jumalan rakkaudesta, vaikka synti onkin turmellut kerran täydelliseksi luodun kuvan ihmisessä. Silti kaikki se, mitä ihmiseen on luotu, on lähtöisin yksin Jumalan rakkaudesta.

Kun siis Paavali kirjoittaa siunaussanat seurakunnalle, hän tietää, että Jumalan rakkaus ei väisty heistä, koska Jumala on luonut heidät asumaan hänen rakkaudessaan.

Pyhän Hengen osallisuus

Kolmantena siunauksena Paavali julistaa yllemme ”Pyhän Hengen osallisuuden”. Paavali valitsee puhua Pyhän Hengen kohdalla osallisuudesta kolmantena ehkä siksi, että Jumalan pelastusjärjestyksessä elämämme nyt seurakunnan – Pyhän Hengen – aikakautta. Pyhä Henki asuu seurakunnan keskellä.

Pyhän Hengen osallisuudessa kohtaamme jälleen Jumalan rakkauden. Osallisuus Jumalan Hengestä puhuu siitä, miten rakkaus tulee lähelle. Pyhässä Hengessä Jumala asuu kansansa keskellä ja omiensa sydämissä. Hän tekee sen, koska Poika on sovituksessa avannut tien tälle yhteydelle. Pojan sovitustyön kautta yhteys Jumalaan on mahdollinen ilman, että Jumalan pyhyys olisi ihmiselle kadotukseksi.

Jumalan rakkaus näkyy Pyhän Hengen aikakaudella osallisuutena, että hän elää seurakuntansa keskellä ja omiensa sydämissä. Kolminaisuuden kolmannen persoonan valinta tulla Jeesuksen tavoin lähelle ihmistä puhuu sekin hänen rakkaudestaan. Jeesus tuli ihmisten keskuuteen, Pyhä Henki tulee vieläkin lähemmäksi. Jumalan tahto tulla lähelle ihmistä, kertoo hänen rakkaudestaan.

Ajattelepa meitä ihmisiä. Kuka nyt tulisi lähelle ihmistä, jota hän ei rakasta? Eikö ihminenkin luonnostaan pidä rakkaat lähellä, kun taas vähemmän rakkaat saavat jäädä kauemmaksi? Mitä enemmän sinä rakastat jotain ihmisistä, sitä lähemmäksi sinä tahdot häntä tulla ja lähempänä häntä olla. Eikö tästä puhu myös avioliiton ajatus tulla yhdeksi lihaksi?

Samalla tavalla Jumalan Pyhä Henki on valinnut tulla lähemmäksi kuin lähelle seurakuntaa. Seurakunnasta puhutaan Kristuksen morsiamena, mikä puhuu sekin sen sitoutumisen ja yhteyden tasosta, mitä osallisuus Pyhässä Hengessä tarkoittaa.

Pyhän Hengen rakkaudessa emme puhu enää siitä, että hän tulisi vain ’iholle’, vaan puhumme osallisuudesta, joka on vieläkin syvemmällä. Osallisuus on yhteyttä ja erottamatonta kuulumista yhteen. Hengen yhteys on syvin mahdollinen yhteys – ja vain ja ainoastaan Jeesuksen Kristuksen sovitustyö tekee mahdolliseksi sen, että Jumalan Pyhä Henki voi tulla näin lähelle ihmistä.

Jos Kristus ei olisi ensin sovittanut meitä, Jumalan Pyhän Hengen osallisuus polttaisi meidät karrelle – epäpyhän ja saastaisen. Ilman Kristuksen sovitustyötä hänen osallisuutensa olisi meille kuolemaksi, mutta Jumalan Pojan sovitustyö teki mahdolliseksi sen, että me saamme elää Pyhän Hengen osallisuudessa. Se, että tänä päivänä Jumalan Pyhä Henki asuu seurakuntansa keskellä ja omiensa sydämessä, todistaa siitä, että me olemme pyhät Kristuksen sovitustyön tähden.

”Pyhän Hengen osallisuus” puhuu näin Jumalan läsnäolosta ja läheisyydestä, mutta myös hänen pyhyydestään ja jälleen kerran rakkaudesta ihmistä kohtaan.

Kehotukset nousevat Jumalan olemuksesta

Näetkö apostolisen siunauksen kätkevän sisäänsä koko Jumalan rakkauden ja pelastussuunnitelman, jonka hän on laatinut, jotta me saamme elää hänen rakkautensa läsnäolossa!

Tahdon näiden kolmen siunauksen päätteeksi vielä muistuttaa, että kaikki kolme siunausta päättyvät sanoihin ”kaikkien teidän kanssanne”. Se on koko Jumalan seurakunta yhdessä. Me seisomme siinä saman sovituksen edessä. Mieti! Jumalan armo, rakkaus ja osallisuus häneen on Jumalan lahja seurakunnalleen – kaikille siinä.

Puheen alussa mainitsin, että myös kirjeen loppuosan kehotukset kuuluvat sisältönsä puolesta yhteen apostolisen siunauksen kanssa. Niin kuin edellä siunauksesta luimme Jumalan kolminaisuus ei ole kaukana eikä erillinen ihmisestä. Päinvastoin Jumalan kolminainen persoona tahtoo olla läsnäoleva Herra jokaisen ihmisen elämässä.

Se, mitä Paavali seurakunnalle kehottaa ennen apostolista siunausta, valmistaa seurakunnan laittamaan syrjään kaiken sen, mikä kääntää katseen pois siunauksen Jumalan todellisuudesta. Se on kehotus ojentautua yhdessä Jumalan puoleen – etsiä hänen kasvojaan ja hänen Henkensä osallisuutta yhteisissä kokoontumisissa. Luetaanpa vielä, mitä Paavali sanoo ennen loppusiunausta.

”Lopuksi, veljet: iloitkaa, tulkaa täydellisiksi, ottakaa vastaan kehotuksia, olkaa yksimielisiä, eläkää rauhassa, niin rakkauden ja rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne. Tervehtikää toisianne pyhällä suudelmalla.” (2. Kor. 13:11, 12)

Korinttilaisia kehotetaan täten yksimielisyyteen seurakuntaelämässä. Heidän välillään ei saisi olla ristiriitaisuuksia, vaan heidän tulisi olla ”yksimielisiä”, siis ajatella samoin – tai oikeastaan nähdä Jumalan suuruus erimielisyyksiä suurempana yhdistävänä voimana.

Samoin kehotus ”pyhään suudelmaan” on kehotus rauhaisaan ja rakastavaan rinnakkaisoloon. Pyhä suunanto oli tervehdys ja kiintymyksen merkki läheisten, kuten perheenjäsenten, kesken. Meidän kulttuurissamme esimerkiksi halaus voisi vastata samanlaista tervehdystä. Paavali siis kehottaa korinttilaisia tervehtimään tällä tavoin toinen toisiaan merkkinä läheisestä yhteydestä. Se ei ollut mikään ’lentosuukko’ häneltä seurakunnalle, ts. tervehdyksen lähettämistä korinttilaisille, vaan vakava kehotus yhteyteen, että he antaisivat toisilleen anteeksi ja näin ollen tervehtisivät toinen toisiaan pyhällä suudelmalla.

• ”Olkaa täydelliset” ei ole kehotus perfektionismiin; se on kehotus tulla yhteen ja olla kokonaiset – olla yhdessä se seurakunta, joksi Jumala on sen luonut.

• ”Ottakaa vastaan kehotuksia” on Paavali kehotus seurakunnalle ottaa todesta hänen kirjeensä, jossa hän kerta toisensa jälkeen kehottaa seurakuntaa palaamaan yhteyteen. Ongelmat ja asiat olivat moninaiset, mutta päämäärä oli yksi ja sama; tulkaa yhteen ja oppikaa kärsimään toisianne.

• ”Olkaa yksimielisiä” kehottaa olemaan samaa tunnustuksessa. Toisin sanoen mielipiteiden erilaisuus ei saisi hajottaa seurakunnan yhteyttä. Jos siis olemmekin eri mieltä, sen ei tulisi johtaa riitaisuuteen tai puoluehenkisyyteen.

• ”Eläkää rauhassa” on edelleen yksinkertainen kehotus etsiä rauhaa ja tahtomalla tahtoa sitä.

Minkä tähden sitten Paavali kehottaa seurakuntaa säilyttämään yhteyden ja etsimään kaikin keinoin yhteyttä keskuudessaan juuri ennen apostolista siunausta? Syy on varsin yksinkertainen. Kyse ei ole vain sopuisasta yhteydestä, vaan siitä, että riitaisuus vei vääjäämättä seurakunnan huomion pois Jumalasta.

Kehotus elää rauhassa ja yksimielisyydessä luo pohjan sille, että me ihmiset kykenemme kääntämään katseemme Kristukseen – osallisuuteen hänessä.

”Rakkauden ja rauhan Jumala on oleva kanssanne”

Niin kauan, kun huomio seurakunnassa ja omassa elämässä kiinnittyy vain omaan napaan, me emme kykene näkemään Jumalan valtasuuruutta elämässämme.

Riidat ja eripura rikkovat seurakunnan yhtenäisyyttä, mikä on sekin jo varsin huolestuttavaa. Se ei kuitenkaan ole perimmäinen syy. Erottava tekijä on ihmisen taipumus säilyttää ensisijaisesti osallisuus itsensä kanssa ja jättää ihmiset ja Jumala vasta ulkokehälle. Riidat ja eripura ovat siis ’hedelmä’ – ts. seuraus ja merkki siitä elämänasenteesta, jonka olemme sydämessämme valinneet. Riita ja eripura ovat hedelmä siitä, että me Kristuksen omat olemme päättäneet pitää katseemme kiinni ’omassa navassa’ sen sijaan, että näkisimme Jumalan osallisuuden keskellämme.

Kaikki tuo kertoo vain siitä, että me emme ole antaneet elämäämme Jumalalle ja luottaneet sitä hänen käsiinsä. Kaipaamme hänen rakkauttaan, mutta vain omilla ehdoillamme. Tahdommeko edes olla siitä osalliset siinä, missä se tarkoittaa sitä, että meidän tulee astua sisään? Tahdommeko mieluummin Jumalan rakastavan meitä ulkopuolelta? Eripuran hedelmä kertoo siitä, että pidämme elämän yhä itsellämme emmekä etsi ensisijaisesti rakastavan kolminaisen Jumalan kasvoja, vaan omaa etuamme. Jumala ei olekaan ’osallisuutta hänestä’, vaan ulkoinen tarpeiden tyydyttäjä, jonka pitää tehdä niin kuin me tahdomme.

Paavali liittää kehotusten jälkeen sanat ”niin rakkauden ja rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne”. Se kertoo yksinkertaisesti siitä, että ellemme itse päästä katsetta irti omasta itsestä ja käänny katsomaan seurakunnan Herraa ja suostu näin osallisuuteen hänen kanssaan, me emme ymmärrä hänen olevan läsnä siitä huolimatta, että hän on läsnä.

Paavali ei sano, että ”rakkauden ja rauhan Jumala on kanssamme” vain silloin, jos me satumme tekemään hänen kehotuksensa mukaan. Hän sanoo, että niin kauan, kun keskitymme itseemme ja taistelemme toisiamme vastaan, emme kykene ymmärtämään sitä, että ”rakkauden ja rauhan Jumala on kanssamme”. Tällöin jopa hänen yhteytensä Pyhän Hengen kautta jää meille mysteeriksi, mitä sen ei tarvitsisi olla.

Kolmiyhteinen Jumala on rakentanut huoneensa seurakunnan keskelle ja vuodattanut oman Henkensä sen ylle. Hän asuu seurakuntansa keskellä. Hän on luonut seurakunnan. Hän on sovittanut ja lunastanut seurakunnan. Ei ole mitään, mitä hän ei olisi jo tehnyt ja tekisi yhä seurakuntansa parhaaksi. Tämä apostolisen siunauksen kolminainen Jumala asuu keskellämme.

”Herran Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne!” (2. Kor. 13:13)

Tämä Jumala asuu keskellämme. Hänen rakkautensa on läsnä alati. Hänen Pyhä Henkensä ei väisty seurakunnan yltä. Hän on pitävä oman osuutensa lupauksesta: ”niin rakkauden ja rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne”.

Ystävä kallis, kyse on yksinkertaisesti vain siitä, tahdommeko nähdä hänet. Onko meillä sama halu kuin Filippoksella:

”Filippos sanoi hänelle: ”Herra, näytä meille Isä, niin me tyydymme siihen.”” (Joh. 14:8)

Tahdommeko me nähdä ja tuntea Jumalan asuvan keskellämme? Tyydymmekö Filippoksen sanojen mukaan siihen, että saamme nähdä hänet? Onko elämämme täyttymys siinä, kun Jumalan Pyhän Hengen osallisuus lepää elämämme yllä?

Vai tahdommeko me mieluummin nähdä Jumalan työskentelevän puolestamme siten, että me olemme herroja ja hän palvelija? Katsommeko siis mieluummin itseemme ja pyydämme Jumalaa tulemaan vastaan tarpeissamme vai uskallammeko etsiä hänen tahtoaan?

Milloin ajattelit nostaa katseesi pois omasta itsestäsi ja katsoa Jumalaan – kolminaiseen Jumalaan, joka rakastaa ihmistä hänen heikkoudestaan huolimatta. Uskallatko laittaa pyyteesi syrjään ja astua osallisuuteen Pyhässä Hengessä?

Ystävä, nosta katseesi pois itsestäsi niin kuin Paavali kehotti. Katso Herraan ja näe omin silmin, että todellakin ”rakkauden ja rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne”!

Pohdittavaa

Miten Jumalan rakkaus tulee esiin kolminaisuuden persoonien ilmoituksessa?
Mihin Paavali kehotta meitä apostolisen siunauksen edellä?