Oletko ollut tilanteessa, missä kohtaat yhden ja saman ihmisen puhumassa jotain päinvastaista kuin mitä aiemmin olette sopineet tai toinen osapuoli on aiemmin antanut ymmärtää?
Ajattele esimerkiksi tilannetta, kun olet jutellut ystäväsi kanssa vaikkapa matkajärjestelyistä ja olette siinä puhuneet kummatkin innolla rantaloman puolesta. Seuraavana päivänä kohtaatte lomajärjestelyjen puitteissa kaksi muuta ystävää, joista toinen aloittaa kertomalla haluavansa lähteä vuoristoon. Sinä puolestasi kerrot olevasi rantaloman kannalla. Seuraavaksi rantalomaa edellisenä päivänä kannattanut ystäväsi kertoo kuinka häntä on jo pitkään kyllästyttänyt rantalomat ja että hänkin tahtoo nyt vuoristoon.
Tiedän, että esimerkki kuulostaa naivilta ja sitä se onkin. Mutta korvaapa kevyt loma-aihe jollain polttavalla seurakunnallisella aiheella ja tiedät varmasti, mitä tällä tarkoitan.
Kyseessä on seurakunnistakin tuttu tilanne, missä kontekstin muuttuessa henkilö pyörtää edelliset puheensa sen tähden, että nyt on paikalla joku kolmas henkilö, jota asia koskee tai henkilö, jota tahdotaan miellyttää takkia kääntämällä.
Hankalinta kaksinaamaisuus on silloin, kun pitäisi odotat jo saamaasi tukea vaikeassa asian käsittelyssä ja huomaat, että aiemmin kovasti asiansa puolesta puhunut osapuoli pyörtää puheensa tai kääntää takkinsa sitten, kun olisi se tilanne, jossa päätöstä tehdään. Mielipiteen vaihtaminen ei ole ongelma, mutta se, jos mielipide vaihtuu aina sen mukaan, ketä tahdotaan miellyttää. Ikävintä on tietty löytää itsensä syystä tai toisesta tällaisen takinkääntäjän paikalta.
Ketä miellytän tänään?
Ongelma ei ole vieras Raamatun henkilöillekään – enkä tarkoita vainRaamatun ’pahiksia’. Toki Raamatun lehdillä on heitäkin, jotka harjoittavat kaksinaamaisuutta omaksi edukseen, mutta useampi erehtyy toisista syistä.
Ajattele vaikka patriarkkoja. Jo Raamatun alkulehdiltä löydät uskon esikuvat Abrahamin tai Iisakinesittelemässäkuninkaille vaimoaan sisarenaan. Heidän tilanteensa on toki ymmärrettävä, koskaihmispelko tai miellyttämisen tarve saa suoraselkäisenkin hairahtumaan. Ehkä jossain tilanteessa valinta menetellä kaksinaamaisesti on ymmärrettävää, mutta se ei koskaan oikeuta tekoa.
Kaksinaamaisuus on aina väärin – ja siihen pitää puuttua. Sellaiselta pitää katkaista siivet, jotta se ei kehity kulttuuriksi. Jos emme valvo puhettamme taihuomauta ystävillemme kaksinaamaisesta puheesta sitä kohdatessamme, olemme luomassa takanapäin puhumisen ja kuiskuttelun kulttuuria, mikä taas ruokkii puoluemielisyyttä. Vaikka asia olisi oikea, kuiskuttelun ja kaksinaamaisuuden kulttuuri ei koskaan luo toivottua yhtenäisyyttä, vaan repii yhteisöä syövän tavoin.
Kuinka helppo on valita hyvä ystävä tai kaksi ja käydä nurkkapöytään kuiskuttelemaan heille omaa agendaa sen sijaan, että ottaisi sen suoraselkäisesti esiin koko porukalla, vaikka tietäisi siellä olevan myös vastakkaisen näkökulman kannattajia.
On ikävää nähdä etenkin seurakuntakentässä tällaista kaksinaamaisuuden kulttuuria. Joko panetellaan ihmisiä selän takana tai sitten pitäydytään sanomasta asioita halki, jotta ’miellyttävän miehen’ imago ei pääse tahrautumaan. Moni varjelee ’kivan kaverin’ mainetta totuuden kustannuksella. Se ei ole rakkautta, vaikka se sellaiseksi pukeutuukin. Konkreettisia esimerkkejä tästä voisi poimia arjen elämästä paljon, mutta ehkä asiaa on helpompi käsitellä, jos otan esimerkin riittävän kaukaa kuitenkin tositilanteesta.
Paavali kohtaa kaksinaamaisen Keefaksen
Esimerkki kertoo kaverista nimeltä Paavali ja hänen veljestään Herrassa sekä työtoveristaanKeefaksesta eli apostoli Pietarista. Kun luet allesiteeratun Galatalaiskirjeen tekstin, huomaat kertomuksen käsittelevän kaksinaamaisuuden teemaa. Luetaan teksti ja käydään sen jälkeen miettimään sitä, miten Paavali rakkauden nimissä käsitteli tilanteen.
”Kun nyt Jaakob, Keefas ja Johannes, joita pidettiin pylväinä, havaitsivat sen armon, joka oli minulle annettu, he ojensivat minulle ja Barnabakselle kätensä yhteisen työn merkiksi: meidän tuli mennä pakanakansojen keskuuteen, heidän taas ympärileikattujen. Meidän oli vain muistettava köyhiä, ja niin minä olen pyrkinyt tekemäänkin.
Mutta kun Keefas tuli Antiokiaan, minä vastustin häntä vasten kasvoja, koska hän oli antanut aihetta moitteeseen. Sillä ennen kuin Jaakobin luota tuli muutamia miehiä, hän oli aterioinut pakanoiden kanssa. Mutta heidän tultuaan hän vetäytyi syrjään ja pysytteli erossa peläten ympärileikattuja.
Hänen kanssaan lankesivat tekopyhyyteen muutkin juutalaiset, ja heidän tekopyhyytensä tempasi mukaansa jopa Barnabaksen. Mutta kun minä näin, etteivät he kulkeneet suoraan evankeliumin totuuden mukaan, sanoin Keefakselle kaikkien kuullen: ”Jos sinä, joka olet juutalainen, elät pakanoiden tavoin etkä juutalaisten, miksi sinä pakotat pakanoita elämään juutalaisten tavoin?” (Gal. 2:9-14)
Kaksijakoinen seurakunta
Galatalaiskirjeen tekstin tapahtumat sijoittuvat Antiokiaan, joka oli Syyrian ja Palestiinan alueen suurin kaupunki ja samalla pakanalähetystyön keskus (Ap. t. 11:20; Ap. t. 13:1-3; Ap. t. 14:26-27). Kertomuksen pääosassa ovat Jerusalemin alkuseurakunnan johtaja Keefas eli Pietari ja Antiokian seurakunnan lähettämä pakanalähetystyön pioneeriapostoli Paavali.
Tekstissä mainittu Paavalin ja Pietarin yhteentörmäys on todennäköisesti tapahtunut ensimmäisen apostolisen kirkolliskokouksen (Ap. t. 15:1-21) ja sen tuloksena kirjoitetun kirjeen lähettämisen jälkeen (Ap. t. 15:22-31). Kokouksessa Jerusalemin seurakunnan juutalaissyntyiset johtajat olivat myöntyneet Paavalin ja Barnabaan kantaan, ettei pakanataustaisten uskovien tarvitse noudattaa juutalaisuuden säädöksiä (Ap. t. 15:19, 28). On huomionarvoista, että samassa kokouksessa juuri Pietari käytti ratkaisevan puheenvuoron Paavalin ja Barnabaan avaran näkemyksen puolesta (Ap. t. 15:7-12).
Tehty päätös toimi hyvin paperilla, mutta käytännössä sen noudattamiseen jäi paljon toivomisen varaa. Ensinnäkin seurakunnissa vaikutti edelleen joukko juutalaiskristittyjä, jotka vaativat pakanakristityiltä Mooseksen lain noudattamista. Suurin osa juutalaissyntyisistä kristityistä ei tätä vaatinut, vaan he hyväksyivät Jerusalemin kokouksen päätöksen, mutta siitä huolimatta monille heistä yhteiselo pakanasyntyisten sisarten ja veljien kanssa oli vaikeaa, koska he kokivat itse olevansa velvoitetut edelleen noudattamaan juutalaisuuden puhtausmääräyksiä. Vaikka he siis teoriassa hyväksyivät pakanat veljikseen Kristuksessa, käytännössä he kohtelivat heitä eriarvoisesti – joskin osin tiedostamatta.
Hurskailla juutalaisilla ei esimerkiksi ollut lupa viettää ateriayhteyttä ei-juutalaisen kanssa (Ap. t. 10:28; Ap. t. 11:3). Seurakunnissa tämä tuli ongelmaksi esimerkiksi ehtoollisen yhteydessä vietetyillä yhteysaterioilla (1. Kor. 11:20-34), jolloin koko seurakunta osallistui yhteiseen rakkauden ateriaan ja ehtoolliseen. Jos juutalaiskristityt tapasäädösten perusteella kieltäytyivät yhteydestä, oli vaara, että pakana- ja juutalaiskristittyjen välinen yhteys katkeaisi tyystin, koska pakanakristityt kokivat olevansa toisarvoisessa asemassa juutalaisiin nähden. Toki kulttuurisia ongelmia oli paljon muitakin, mutta otin ateriaongelman esimerkiksi siksi, koska se on myös tekstimme taustalla vaikuttanut ongelma.
Pietarin hairahdus kaksinaamaisuuteen
Tekstin alussa Paavali todistaa Pietarista, että ”aikaisemmin hän oli ottanut osaa yhteisiin aterioihin pakanuudesta kääntyneiden kanssa.” Ei tule myöskään unohtaa, että Pietarin avarakatseisuus pakanoita kohtaan oli ollut tunnettua jo ennen Jerusalemin kokousta. Olihan se juuri Pietari, joka ensimmäisenä todisti meidän pakanoiden kelvollisuudesta Jumalan valtakuntaan vierailtuaan Korneliuksen kodissa (Ap. t. 10:24-11:18). Silloinkin pelkästään astumalla sisään Korneliuksen kotiin Pietari rikkoi juutalaisten puhtaussäädöksiä, mutta tuolloin hän ei epäröinyt tehdä niin, koska Jumala oli näyssä osoittanut hänen ennakkoasenteensa vääriksi (Ap. t. 10:9-16).
Osa raamatuntutkijoista on sitä mieltä, että tekstissä mainitut ”yhteiset ateriat” pitävät sisällään myös ehtoollisen. Kun siis Pietari jäi pois ”yhteisiltä aterioilta”, hän kieltäytyi myös Herran ehtoollisen vietosta pakanakristittyjen kanssa. Eikä Pietari pelkästään pitäytynyt ehtoollisyhteydestä, vaan ”hän jäi pois ja eristäytyi kääntyneistä”. Sydämessään Pietari tiesi, mikä on oikein, mutta hän sosiaalisen paineen alla hän mieluummin valitsi itselleen helpomman vaihtoehdon, eli käyttäytyä oman kansan veljien mielipidettä mukaillen, ”koska pelkäsi niitä, jotka vaativat ympärileikkausta.”
Pietari ei uskaltanut haastaa Jerusalemista Antiokiaan tulleiden judaististen veljien vahvoja mielipiteitä, vaan hän taipui noudattamaan heidän vaatimuksiaan ollakseen heille mieliksi ja ’kiva kaveri’. Hän ehkä kuvitteli tekevänsä oikein juutalaisten veljien tähden (vrt. ”juutalaisille juutalainen ja pakanoille pakana”, 1. Kor . 9:19-22). Hänelle oli tärkeämpää olla nyt arvostettu ja hyväksytty näiden veljien edessä kuin pitää kiinni jo aiemmin sovitusta käytännöstä.
Jos Pietari oli aiemmin Jerusalemin kirkolliskokouksessa henkilökohtaisesti kannattanut pakanoiden vapautta juutalaisista määräyksistä, niin nyt hän käytöksellään kumosi sen, mitä oli aiemmin asiasta sanonut. Mietipä Paavalin hämmästystä, kun hän tapaa Pietarin menettelemässä yhteisesti sovittua periaatetta vastaan! Mihin asemaan se Paavalin asettikaan!
Niin kuin sananlasku sanoo, Pietarin ”teot huusivat kovemmin kuin sanomansa sanat”. Tekstillään Paavali osoitti, että vaikka Pietari suullaan tunnusti evankeliumin kuuluvan myös pakanoille, hänen ristiriitainen käytöksensä teki tyhjäksi jokaisen hänen lausumansa sanan.
On tietty lohduttavaa huomata, että jopa apostoli Pietarin kaltainen vahva johtaja lankesi sosiaalisen paineen edessä surkeasti kaksinaamaisuuden ansaan. Se ei silti oikeuta meitä toimimaan samalla tavalla hurskastellen. Ehkä näemme Pietarin epäonnistumisessa ongelman vakavuuden oikeassa mittasuhteessa.
Kaksinaamaisuus, joka ilmenee tässä tekopyhyytenä, ja siihen liittyvä selkärangattomuus on vakava ongelma, mutta kiitos Herralle, hänen verensä on pessyt meidät puhtaaksi jopa tästä synnistä. Silti Herra tahtoo nähdä, ettei tämäkään synti hallitse elämäämme. Toistan mitä sanoin aiemmin: hairahduksen ymmärrettävyys ei silti oikeuta kaksinaamaisuutta.
Kaksinaamaisuuden seurauksista
’Tapaus Pietari’ tuo selkeästi esiin myös ne seuraukset, joita kaksinaamaisuus ja sen mukana kulkeva kovasydämisyys saa aikaan Herran omien keskinäisessä yhteydessä. Kaksinaamaisuus ei rakenna edes silloin, kun asia on oikea, vaan toimintakulttuurina se repii yhtenäisyyttä ja tuhoaa sen, mikä on kerran vaivalla rakennettu.
Pietari oli johtava apostoli, joten hänen edesottamuksiaan tarkkailtiin eri tavalla kuin ’rivikristityn’ – tahtoi hän sitä tai ei. Kun Pietari kaksinaamaisuuden nimissä jättäytyi ateriayhteydestä ja eristäytyi pakanoista, seurasivat kohta muut aiemmin avaramieliset juutalaiset veljet hänen esimerkkiään:
”Samalla tavoin alkoivat teeskennellä myös muut juutalaiset, ja jopa Barnabas seurasi heidän esimerkkiään.” (Gal. 2:13)
Pietarin mielistely vei pohjan Paavalin työltä. Paavali jäi yksin avaran mielipiteensä kanssa, joten hänelle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin nuhdella Pietaria julkisesti hänen käytöksestään. Jos Pietarin käytöksen välittämä signaali olisi tulkittu väärin Antiokiassa, olisi pakanaseurakuntien tulevaisuus ollut vaarassa; kristillinen seurakunta olisi todennäköisesti jakautunut kahtia ja tai ehkä se olisi surkastunut pieneksi lahkoksi juutalaisvähemmistön keskuuteen.
Pietari valitsi ihmispelon tähden kaksinaamaisuuden ja hurskastelun tien, mutta Paavali sitä vastoin valitsi vaikeamman tien. Hän olisi toki voinut vaieta ja selittää Pietarin tekoja pakanaveljille kaikessa hiljaisuudessa – selän takana ’kahvipöydässä’, mutta sitä vastoin hän päätti rikkoa juutalaista etikettiä ja nuhdella Pietaria julkisesti.
Juutalaiset tapasäädökset näet edellyttivät, että nuhteet annettiin yksityisesti siten, ettei nuhdeltava menetä kasvojaan. Oppineena fariseuksena Paavali varmasti tunsi käytännön, mutta koska Pietarin rikkomus oli ollut julkinen ja sen seuraukset olivat olleet julkiset, vaati myös sen käsittely julkista nuhtelua, jotta tekopyhä kaksinaamaisuus loppuisi siihen paikkaan.
Paavalin nuhde kuului kaikessa yksinkertaisuudessaan näin.
”Jos sinä juutalaisena voit luopua juutalaisten tavoista ja elää pakanoiden lailla, miksi pakotat pakanoita elämään niin kuin juutalaiset?” (Gal. 2:14b)
Viittaus Pietarin juutalaisuudesta ottamiin vapauksiin alleviivasi tosiasiaa, ettei Pietari hurskastelustaan huolimatta silti noudattanut tarkoin juutalaista lakia, etenkään ruokavalioon liittyviä määräyksiä. Jos hän ei siis itsekään noudattanut lakia kaikilta osin, miksi hän teollaan epäsuorasti vaati toisia noudattamaan sitä, vaikka juutalainen laki ei sitonut pakanaa edes sen vertaa kuin Pietaria itseään juutalaisena.
Pietarin loukkaava käytös oli täten pelkkää hurskastelua ja ’kivan miehen’ kaksinaamaisuutta, johon hän tosin lankesi ihmispelon tähden. Sen seuraukset olivat niin vakavat, että jos Pietari olisi ihmispeloltaan kyennyt ne näkemään, hän tuskin olisi alkanut leikkimäänkään tulella. Ikävä kyllä Pietari ei tiedostanut menettelynsä vakavuutta, joten Paavalin täytyi herättää hänet näkemään tilanteen oikein.
Kaksinaamaisuus on yhteyden este
Pietarin esimerkistä opimme, että pahimmillaan jo yksi väärä ele tai kaksinaamainen linjaton teko riittää tekemään tyhjäksi kaiken sen, mitä viikkojen tai jopa kuukausien ajan olemme yrittäneet sanoin kertoa. Kaksinaamainen käytös ei tee tyhjäksi vain omia sanojamme, vaan se voi viedä pohjan myös toisten sisarten ja veljien sanoilta, jos valitsemamme linja tulkitaan vaikkapa edustamamme seurakunnan viralliseksi linjaksi.
Lienee kuitenkin parempi kääntää huomio Pietarista jälleen kerran sinne, mistä tiedämme löytävämme työmaata tänäkin päivänä edellä käsiteltyjen ongelmien tiimoilta. On näet korkea aika ryhtyä tarkastelemaan omaa henkilökohtaista arvomaailmaamme. Paavali hoiti Pietarin erehdyksen ryhdikkäästi, mutta mitä minä teen samalla paikalla?
Tahdon sinun katsovan peiliin ja pohtivan henkilökohtaista suhdettasi uskonveljiin ja sisariin ensin oman seurakuntasi sisällä ja sen jälkeen muiden kirkkokuntien edustajia kohtaan. Löydätkö itsesi kuiskuttelemassa nurkkapöydässä omaa agendaa, jota et sitten kokouspöydässä tai avoimen tilaisuuden tullen uskalla tuoda esiin?
Katso ympärillesi – katso lähimmäisiäsi ja kerro itsellesi, mitä heissä näet. Olemme kaikki heikkoja. Kukin meistä on omalla tavallaan heikko ja vahva. Näet ihmisiä, joita elämä on koulinut kenties kovallakin kädellä. Mutta mitä sinä heissä näet? Keitä he sinulle ovat? Ovatko he rakkaita sisaria ja veljiä, jotka kaltaisesi epätäydellisen ihmisen tavoin matkaavat askel askeleelta kohti ikuista voittopalkintoa? Ovatko he monin tavoin syntisiä ja kurjia ihmisiä? Tärkein kysymys on, keitä he ovat sinuun itseesi nähden?
Eivätkö he kuitenkin loppuviimeksi ole kaltaisiasi tavallisia ihmisiä; he ovat syntyneet tänne alasti ja samalla tavalla kanssasi jonain päivänä täältä lähtevät viemättä mitään mukanaan ikuisuuteen – paitsi lahjan Kristuksessa. Miksi pelkäisin heitä? Miksi juonittelisin heitä vastaan kuiskutellen toista nurkkapöydässä ja toista heidän läsnä ollessaan? Luoko takinkääntäminen pitkässä juoksussa yhteyttä, vaikka se tekeekin minusta korvaamattoman selitysten sillan…
Lopuksi
Kaksinaamaisuus ruokkii puoluehenkeä. Se johtaa kyräilyn ja ’selkään puukottamisen’ kulttuuriin. Se yhdistää näennäisesti hetkeksi. Samaan aikaan se rakentaa erottavia aitoja ihmisten väliin. Kaksinaamaiseen elämään on helppo lähteä mukaan – jopa puolivahingossa niin kuin Pietari. Lyhyellä tähtäimellä se luo näennäisen yhteyden. Pidemmällä aikavälillä se myrkyttää ihmisten mielet ja luo epäluottamuksen ilmapiirin.
Jos nyt tunnet piston sydämessäsi puhuttaessa kaksinaamaisuudesta, voin vakuuttaa sinulle, ettet ole ongelmasi kanssa yksin. Voit lohduttautua sillä, että tänäkin päivänä monta on samassa veneessä. Ongelman yleisyys ei silti ole syy jättää kerran havaittua epäkohtaa korjaamatta. Eihän kukaan jätä vian huomattuaan autoakaan korjaamatta sen tähden, että naapurin autossa on kuulemma vikaa. Jos siis ’naapurin tontilta’ löytyi kaksinaamaisuuden rikkaruohoa, ethän jää niitä tuijottamaan, vaan kitkepä vain omakin ’tonttisi’ ehompaan kuntoon.
On tärkeää tunnistaa kaksinaamaisuuden eleet ja teot ennen kuin ne pääsevät kasvamaan seurakuntakulttuuriksi ja rikkoo jotain sellaista, mitä olemme kenties jo vuosia rakentaneet. Uskon että meillä jokaisella on mietinnän paikka. Taidankin tästä käydä Herran armoistuimen eteen käymään arvokeskustelua sekä arvioimaan, miten Paavalin tavoin uskaltaudun nousemaan ylös kaksinaamaisuuden poterosta ja käymään avoimella kentällä taisteluun sitä vastaan.
Minulla riittää varmasti työsarkaa omalla ’tontillani’, joten annanpa sinunkin penkoa rauhassa omaasi. Tahdon saatella myös sinut matkaan niin ikään Galatalaiskirjeen sanoin, jotka antavat kestävän pohjan sille keitä olemme toinen toisiimme nähden Kristuksessa:
”Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen. Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne. Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.” (Gal. 3:26-28)
Pohdittavaa
Mitä olen valmis uhraamaan yhteyden tähden?