”Hän lausui: ”Kuulkaa, koko Juudan kansa, Jerusalemin asukkaat ja kuningas Josafat! Näin sanoo teille Herra: Älkää säikähtäkö älkääkä pelätkö tuota valtavaa sotajoukkoa, sillä tämä ei ole teidän sotanne vaan Jumalan. Lähtekää huomenna vihollisia vastaan! He nousevat ylös Sisin rinnettä, ja te kohtaatte heidät sen purolaakson päässä, joka on Jeruelin autiomaan itäpuolella. Mutta teidän ei pidä ryhtyä taisteluun. Jääkää vain paikoillenne ja katselkaa, millaisen avun Herra teille antaa. Juudan ja Jerusalemin asukkaat, älkää säikähtäkö älkääkä pelätkö, vaan lähtekää huomenna heitä vastaan! Herra on teidän kanssanne.”
Silloin Josafat heittäytyi kasvoilleen maahan, ja myös kaikki Juudan ja Jerusalemin asukkaat heittäytyivät maahan rukoilemaan Herraa. Ja Kehatin ja Korahin sukuun kuuluvat leeviläiset virittivät voimakkaalla äänellä ylistyslaulun Herralle, Israelin Jumalalle.”

(2. Aik. 20:15-17)

Aikuisen kannattaa pitää korvat ja erityisesti mieli avoinna, kun hän juttelee lapsen kanssa Jumalasta. Tarkkaavaisuutta en kysy sen tähden, että kuuntelemme lasta vain osataksemme vastata hänelle parhaan kyvyn mukaan viisaasti tai oikaista hänen muka ’vääriä’ käsityksiään.

Kehotan kuuntelemaan lasta sen tähden, että hänelläpä saattaa olla luonnostaan maanläheisempi ja konkreettisempi kuva siitä, kuka on Jumala ja mitä hän tekee. Aikuisen jumalakuva on näet aivan liian usein rajoittunut siihen, minkä kykenemme ymmärtämään ja minkä tiedämme mahdolliseksi. Kuinka usein me aikuiset syyllistymme siihen, että asetamme Jumalan omalle kämmenellemme tarkasteltavaksi sen sijaan, että uskaltaudumme näkemään itsemme turvallisesti hänen kämmenellään.

Lasten suusta monesti kuulee totuuden Jumalasta. Näin esimerkiksi siinä, kun lapsi mieluusti kuvaa omin sanoin meille Jumalan, joka näkee kaiken sieltä ’korkealta taivaasta’. Me ’viisaat’ saatamme ajatukselle vähän naurahtaa, mutta ainakin psalmisti tuntuu mieltyneen samaan lapsenomaiseen ajatukseen, kun hän maalailee eteemme kuvaa Herran näkymistä tänne ihmisten maahan. Psalmisti kirjoittaa:

”Taivaastaan Herra katsoo meitä, hän näkee kaikki ihmislapset. Korkeudestaan hän valvoo maata, kaikkia jotka siinä asuvat, joiden sydämen hän itse on luonut, joiden teot hän kaikki tuntee.” (Ps. 33:13-15)

Tässä me kaikki viisaat ’aikuiset’ saamme nenillemme; tuskin se meidänkään kuva Jumalasta, joka näkee niin maanpiirin yli kuin sydämen ja ajatusten läpikin, on yhtään tätä runomittaan sommiteltua kaunokielistä kuvaa tarkempi.

Jumalan ja ihmisen perspektiivi

Ihmisen ja Jumalan perspektiivi elämään on hyvin erilainen. Siinä, missä ihminen näkee lähelle ja epätarkasti, Jumala näkee kauas ja tarkkaakin tarkemmin.

Ihminen näkee esteitä ja säikkyy varjoja, mutta Jumala näkee esteiden yli ja tunnistaa varjon varjoksi eikä sitä käy säikkymään. Oletko koskaan ajatellut, miltä elämä näyttää Jumalan perspektiivistä? Eli vähän niin kuin psalmisti edellä kirjoitti – miltä näyttää maailma sieltä korkeudesta, mistä kivet ja kannot eivät pääse peittämään näköalaa?

Mitäpä jos kokeilisit vaihtaa perspektiiviä? Ottaisit rohkean askeleen ja katsoisit elämää Jumalan perspektiivistä – hänen näkökulmastaan ja mahdollisuuksistaan käsin. Et katsoisikaan täältä alhaalta elämää tyhjien käsien ja puutteiden perspektiivistä niin kuin me yleensä teemme, vaan katsoisit elämää niin kuin Herramme sen näkee – hänen korkeudeltaan ja mahdollisuuksistaan.

En tarkoita, että me ihmiset alkaisimme näin leikkimään Kaikkivaltiasta, vaan tarkoitan vain sitä, että me katsoisimme asioita arvottaen ne Herramme Jeesuksen perspektiivistä. Siinä moni ajallinen arvokas seikka paljastuu arvottomaksi, mutta samoin moni ajallisesti arvoton ja vähäinen voi nousta arvoon arvaamattomaan.

Ajattele ikkunanpesijää tornitalon huipulla. Hän näkee sieltä yli kymmenen korttelin päähän, mihin ei tornitalon alakerrassa olevat voi nähdä. Hän saattaa nähdä sieltä jotain suurta, mutta hän voi nähdä myös jotain, minkä alhaalla olijat näkevät vasta myöhemmin. Se, että ikkunapesijä näkee asioita, mitä alhaalla oleva ei näe, ei kuitenkaan tee hänestä sen viisaampaa, vaan hän nyt vain ’sattuu’ näkemään paremman sijaintinsa tähden paremmin. Voi jopa olla niin, että hänen on sangen vaikea selittää niille, jotka ovat alhaalla sitä, mitä hän näkee – etenkin jos alhaalla olevat eivät omaa käsitteistöä sen ymmärtämiseen, mitä ikkunanpesijä näkee.

Jumala kutsuu rukoilemaan ’suuria’

Profeetta tai ihminen, jolla on erityinen lahja rukoilla Jumalan hänelle antamia asioita, voi olla tällainen hengellinen ’ikkunanpesijä’. Hän saattaa nähdä asioita Jumalan perspektiivistä, joita hän yrittää kuvata meille muille, jotka olemme alhaalla emmekä ymmärrä, mitä hän on nähnyt.

Rukouksessa Jumala tahtoo, että me unohtaisimme hetkeksi oman perspektiivimme täällä alhaalla ja uskaltautuisimme katsomaan elämää hänen perspektiivistään. Miksi me rukoilisimme vain niitä asioita, jotka voisimme toteuttaa itsekin? Miksi rukoilisimme, että Jumala ’vain’ muuttaisi vähän olosuhteita, että elämässämme sitten voisi toteutua jotain meille tärkeää?

Miksemme voisi lapsen tavoin käydä rukoilemaan, että Jumala tekee jotain isoa? Miksi emme rukoile, että Herra antaisi jotain suurta sen sijaan, että rukoilemme semmoista vähän pienempää, mikä nyt sattuu meidän järkeemme mahtumaan? Eihän lapsikaan pyydä isältä lahjaksi autoradan yhtä palasta, vaan koko autorataa autoineen päivineen? Minkä tähden me sitten olemme kovin usein Taivaallisen Isän edessä pyytämässä sitä ’yhtä palasta’? Ehkä siksi, että katsomme asioita ihmisen perspektiivistä – puntaroimme, mikä on mahdollista tai mikä olisi vähin, millä pärjätään?

Maanläheinen ja varovainen usko ei sinänsä ole väärää, mutta voisimme unohtaa sen ainakin silloin, kun rukoilemme Taivaallista Isää, joka voi ja pystyy paljon enempään, mitä osaamme edes kuvitella. Eikö rukous, jonka kohde on Kaikkivaltias Jumala, ole jotain, missä voimme ajatella unelmienkin olevan mahdolliset?

Rukous on ainutlaatuinen tapahtuma siinä, että puhumme asioita Taivaalliselle Isälle, jolle mikään ei ole mahdotonta. Pyydämme häntä auttamaan, joten miksi emme voisi pyytää rohkeasti jopa jotain sellaista, minkä toteuttamiseen itsellämme ei ole mitään resursseja. Väitän, että kun tosi rukoilija rukoilee, hän katsoo Jumalan näkymiä jo ennen kuin muut pääsevät niitä ihailemaan.

En usko olevan sattumaa, että Herra Jeesus aloitti rukouksen sanoilla ”Isä meidän, joka olet taivaissa” (Matt. 6:9), kun opetuslapset pyysivät häntä opettamaan, miten rukoilla. Näin tekemällä hän muistutti rukoilijaa – Isän taivaallisesta olemuksesta; hän on ja kykenee.

Jeesus näki vallan hyvin meidän ihmisten kykenemättömyyden katsoa Taivaallisen Isän mahdollisuuksia. Ja sen tähden Jeesus heti Isä meidän -rukouksen aluksi muistuttaa rukoilijaa siitä, että Herra, jota hän rukoilee, on totisesti taivaissa ja hänen perspektiivinsä vastata rukoukseen on jotain vallan suurta. Rukoilijan ei tarvitse madaltaa rukousta oman ymmärryksensä tasalle, vaan hän saa jättää isommankin rukouksen Jumalan harkintaan.

Rukoilija katsoo Jumalan perspektiivistä

Jumala kutsuu täten meidät jokaisen rukouksessa katsomaan elämää Jumalan perspektiivistä. Herra näkee asiat selvemmin kuin me, mutta rukouksessa me saamme nostaa katseemme ylös ja katsella yli horisontin sinne, minne ajallinen katseemme ei yllä.

Se, mitä tänään rukoilen mahdottomana ja itselleni vielä käsittämättömänä asiana, voi huomenna, ylihuomenna tai sadan vuoden päästä, olla todellisuutta tässä ajassa.

Toisaalta aina tarvitse nostaa katsetta niinkään korkealle, vaan jo pienempikin katseen kohottaminen auttaa. Tänään lenkillä Toppilan saaressa katselin, kun laiva lähestyi Vihersaaren satamaa. Tuossa mieleeni nousi kuva laivasta pohjoisilla jäätiköillä navigoimassa jäävuorten sokkelossa. Sokkelossa jäävuorten keskellä luonnollisesti tähystäjän on katsottava lähelle eteen, ettei laiva törmää jäävuoriin, jotka ikävästi ovat suurimmaksi osaksi siellä veden pinnan alla. Silti pelkkä jäävuorten välttäminen ei yksin auta laivaa ulos sokkelosta. Jos perämies ohjaa laivaa ainoastaan tämän lähellä tarkkaavan tähystäjän ohjeiden mukaan, laiva ei koskaan löydä tietä ulos jäävuorten sokkelosta. Tarvitaan myös tähystäjä, joka katsoo pidemmälle – yli jäävuorten. Tarvitaan näkymä kauemmaksi, että tie ulos selville vesille löytyy. Tarvitaan kumpaakin perspektiiviä; tarkka näkö lähelle ja kauas.

Sama koskee elämäämme, kun katsomme sitä rukoilijoina. Toki ihmisinä tarvitsemme aina näkökulmaa tähän lähimaastoon, mutta Jumala tahtoo, että me rukouksissamme uskallamme nostaa katseemme ylös ja tarkastella elämää hänen perspektiivistään. Se vaatii uskallusta, kun pitää nähdä Jumalan mahdollisuudet ja tahto toteutuvan siellä, minne oma perspektiivimme ei kanna.

Rukoilija katsoo näin asioita horisontin taakse uskon ja luottamuksen silmin. Meidän aikuisten on vain uskottava, että Jumala katselee meitä korkeammalta kuin käsitämme ja että Herra näkee selvemmin, mitä me näemme maanrajasta.

Esimerkki Vanhan testamentin sivuilta

Tahdon antaa kirjoittamani tueksi ja rohkaisuksi Raamatun esimerkin siitä, miten Jumala kutsuu meidät katsomaan elämää ja jopa sen reaalisia uhkakuvia hänen perspektiivistään. Teksti on toisesta aikakirjasta (2. Aik. 20).

Kyse on elävästä elämästä kuningas Josafatin ajalta. Hän oli Juudan valtakunnan neljäs kuningas (873-848 eKr.) Josafat oli hurskas kuningas. Teksti on tilanteesta, kun moabialaiset, ammonilaiset ja maonilaiset liittoutuivat yhteen ja kävivät sotaan Juudaa vastaan (2. Aik. 20:1).

Josafatin tilanne oli vähintään vakava ja käytännössä Juudaa vastassa oli täysin ylivoimainen vihollinen. Josafatin – ja ylipäätään kenen tahansa ihmisen – näkökulmasta toivo ole mennyt ja inhimillisesti saattoi korkeintaan rukoilla mahdollisimman vähäisiä tappioita ja hävinneen armollista kohtelua.

Epätoivoisessa tilanteessa Josafat julisti koko maahan paaston ja kansa kokoontui yksissä tuumin rukoilemaan Herraa (2. Aik. 20:2-3). Hämmästyttävää – eikö totta? Näinkin voi olla, kun yhteiskunnassa eletään yleistä herätyksen ja Jumalan kunnioittamisen aikaa. Vanhan testamentin kuningas on omalla tavallaan kansan peili. Kuninkaan lankeemus tai hurskaus heijasteli samalla kansan tilaa.

Josafatin ajan Israel eli Jumalalle kuuliaista elämää. Täten inhimillisestä epätoivosta huolimatta he eivät käyneet rukoilemaan Jumalalta, että Jumala ’vähän’ auttaisi kansaansa edes edulliseen tappioon. Josafatin Jumala ei ollut rajoitettu ihmisen mittoihin, minkä vuoksi Josafat aloitti rukouksensa näillä sanoilla:

”Herra, meidän isiemme Jumala! Sinä olet Jumala, joka asut taivaassa ja hallitset kaikkia maan valtakuntia. Sinun on kaikki voima ja valta, kukaan ei voi sinua vastustaa.” (2. Aik. 20:6)

Josafat ei pelkästään aloittanut rukousta vahvasti, vaan hän edelleen lopetti sen samoissa merkeissä, sillä jakeessa 12 Josafat lopettaa rukouksen sanoihin:

”Jumalamme, rankaise sinä heitä! Me emme pysty vastustamaan tuota mahtavaa sotajoukkoa, joka käy kimppuumme, emmekä tiedä, mitä meidän pitäisi tehdä. Sinuun me katsomme.” (2. Aik. 20:12)

Olikohan Josafat ollut puheissa lasten kanssa vai mistäkö johtui moinen ’lapsellinen’ usko Jumalan apuun tilanteessa, missä toivoa ei ollut? Jotenkin hänen rukouksensa ei tunnut mitenkään sopivan tähän meidän ’aikuisten’ maailmaan, jossa ei ole lupa rukoilla mitään sellaista, jota ei osaa kuvitella tapahtuvaksi!

Mutta joka tapauksessa teksti kertoo, että ”koko Juudan kansa seisoi Herran edessä, myös naiset ja lapset.” (2. Aik. 20:13). He olivat kaikki ilmeisen tosissaan. – Väitän, että he katsoivat tulevaisuuttaan Jumalan perspektiivistä, koska ihmisten perspektiivistä katsottuna tulevaisuutta ei ollut.

Jumala – joka todella asuu korkeuksissa ja kykenee tekemään jopa sellaista, mitä me ihmiset emme pysty kuvittelemaan – vastasi Josafatin ja kansan rukoukseen. Ennakkovastauksena Josafatin rukoukseen teksti kertoo, että Herran Henki laskeutui leeviläisen nimeltä Jahasiel ylle, joka edelleen profetoi kansalle Herran viestin. Jumala täten antoi kansalle lupauksen avustaan, joka odotti sitä seuraavana päivänä:

”Hän lausui: ”Kuulkaa, koko Juudan kansa, Jerusalemin asukkaat ja kuningas Josafat! Näin sanoo teille Herra: Älkää säikähtäkö älkääkä pelätkö tuota valtavaa sotajoukkoa, sillä tämä ei ole teidän sotanne vaan Jumalan. Lähtekää huomenna vihollisia vastaan! He nousevat ylös Sisin rinnettä, ja te kohtaatte heidät sen purolaakson päässä, joka on Jeruelin autiomaan itäpuolella. Mutta teidän ei pidä ryhtyä taisteluun. Jääkää vain paikoillenne ja katselkaa, millaisen avun Herra teille antaa. Juudan ja Jerusalemin asukkaat, älkää säikähtäkö älkääkä pelätkö, vaan lähtekää huomenna heitä vastaan! Herra on teidän kanssanne.” (2. Aik. 20:15-17)

Josafat ja koko kansa ottivat Jumalan sanoman vastaan uskossa ja luottaen siihen, että Herra oli todella heitä seuraavana päivänä auttava:

”Silloin Josafat heittäytyi kasvoilleen maahan, ja myös kaikki Juudan ja Jerusalemin asukkaat heittäytyivät maahan rukoilemaan Herraa. Ja Kehatin ja Korahin sukuun kuuluvat leeviläiset virittivät voimakkaalla äänellä ylistyslaulun Herralle, Israelin Jumalalle.” (2. Aik. 20:18-19)

Ei varmaan liene yllätys lukijalle enää tässä vaiheessa, ettei Jumala puhunut ’lämpimikseen’, luvannut katteettomia tai antanut kansalle väärää toivoa. Herra Jumala vastasi rukoukseen (2. Aik. 20:20-24) tavalla, mitä yksikään rukoilija ei varmasti edes osannut odottaa:

”Samalla hetkellä, kun laulajat alkoivat riemuhuudoin ylistää Herraa, lähetti Herra väijyksissä olleen joukon Juudaan hyökkäävien ammonilaisten, moabilaisten ja Seirin vuoriston miesten sekaan. Kaikki nämä lyötiin” (2. Aik. 20:22)

Juuda sai täten avun taholta, jota kukaan ei osannut odottaa. Jätän sinut jännitykseen enkä kerro enempää, miten kertomuksessa lopulta kävi, mutta voit lukea sen itse omasta Raamatustasi kokonaisuudessaan (2. Aik. 20:1-30). Kannattaa lukea – se on kertomus Jumalan suuruudesta ja siitä, miten hän on kaiken kiitoksen ja ylistyksen arvoinen.

Rukoilija, katso Jumalan näkymää!

Nouskaamme siis rukoilijoina – ihan jokainen – katsomaan maailmaa Jumalan perspektiivistä. Uskokaamme ja luottakaamme Herran, joka on meidät jokaisen pelastunut ikuiselta onnettomuudelta. Nouskaamme rukouksissa Jumalan luo sinne korkeuksiin, johon Herra Jeesus meidät kutsuu sanoin ”Isä meidän, joka olet taivaissa”.

Käymme rukouksissa uskon silmin näkemään ne näkymät, jonne Jumala on kykenevä meidät viemään, vaikka me emme osaa tietää, että miten se voi olla edes mahdollista.

Oma aikomukseni on tarttua rukoukseen Jumalan näkymiä tavoitellen, vaikka rajallisuuteni tulee monesti siinä esteeksi. Kehota sinua samaan. Lähtekäämme liikkeelle rukouksen mahdollisuuksien maailmaan vaikkapa pohtien jo tekstin alussa luetun psalmin sanoja:

”Taivaastaan Herra katsoo meitä, hän näkee kaikki ihmislapset. Korkeudestaan hän valvoo maata, kaikkia jotka siinä asuvat, joiden sydämen hän itse on luonut, joiden teot hän kaikki tuntee.” (Ps. 33:13-15)

Ystäväni, jos tämä on rukoustemme Herran perspektiivi, meillä ei ole mitään hätää, vaikka elämä tällä hetkellä kuinka kuumottaa ja matkan teko on tuskaista ja ikävää. Luottakaamme Herraan, joka katsoo meitä ja tuntee meidät.

Pohdittavaa

Ihmisen perspektiivi ja Jumalan perspektiivi – minä ne ovat?
Mikä voisi olla rukoilijan perspektiivi?