Ihmiset pitävät rajoista ja pitävät kiinni rajoista. Rajattomuus tuntuu ahdistavan tai pelottavan monia. Kiinnitämme huomion rajoihin mieluummin kuin siihen, mitä jää rajojen sisäpuolelle. Kansoina me asetamme rajat valtakunnille. Asuinpaikallakin on hyvä olla rajat, niin kuin myös tonteilla. Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, miksi ihmeessä me jaamme jo muutenkin pienen tilan vielä huoneisiin tai toimistossa jaamme sen sermein pieniksi laatikoiksi? Pelkäämmekö me rajattomuutta?

On muitakin rajoja. Puhutaan hyvän maun rajoista. Rajoitamme totuutta sen mukaan, mikä on hyvän maun mukaista. Pohdimme, onko korrektia julistaa ja missä tilanteessa julistus tai mielipiteenvaihto muuttuu käännyttämiseksi. Onko jokin hinta mielestämme ”hyvän maun rajoissa”? Samaa voimme kysyä vitsistä tai oikeastaan mistä vain? Edelleen kasvattajina asetamme myös pienille lapsille nämä ”hyvän maun rajat”. Milloin on soveliasta puhua pippelistä? Milloin sen saa ottaa esille? Ja milloin saa kulkea ilman vaippaa ja missä iässä ei enää ole soveliasta mennäkään alasti uimaan julkisella paikalla? Rajoja riittää.

En tiedä, mutta tuli vain mieleen, että johtuisiko kaipuumme asettaa rajoja ihmisten rajallisuudesta. Ihmisen näkökulmasta kaikki alkaa ja kaikki loppuu. Toki puhumme äärettömyydestä ja ikuisuudesta, kun tulee puhe vaikkapa avaruudesta tai ajasta. Puhumme jopa ulottuvuuksista tai rinnakkaisista todellisuuksista, mutta silti päädymme puuhastelemaan arjen elämässä tuttujen rajojen sisällä, minne meidät on pantu.

Luulisin, että rajallisuutemme on paitsi syy rakkauteemme rajoihin, se on myös syy, miksi emme ymmärrä Jumalaa. Anteeksi nyt, tokihan me häntä ymmärrämme. Tiedämmehän me hänestä melkoisesti, koska Raamattu kertoo meille hänestä ja hänen tahdostaan meitä kohtaan.

Tahdon nyt kuitenkin haastaa sinua miettimään vielä uudemman kerran, että kuinka hyvin sinä lopulta Jumalaa ymmärrät. Väitän, että ne jatkuvat ’ongelmat’, joita Herralle rukouksin ja purnauksin jaamme, johtuvat melko usein vain siitä, että rajallinen ja rajoja rakastava ei kykene ymmärtämään rajattoman Jumalan aivoituksia, kun häntä ei mitkään rajat rajoita.

Väitän edelleen, että Jumala on hyvällä tavalla rajaton. Me ihmiset emme vain ymmärrä hänen rajattomuutensa laajuutta, koska törmäämme ymmärryksessämme aina ensin omiin rajoihimme. Koska olemme rajojen vankeja, Jumalan piti syntyä rajalliseksi, jotta me näkisimme edes aavistuksen hänen rajattomuudestaan. Jeesuksessa Kristuksessa me näemme jotain Jumalan rajattomuudesta. Jeesus siis astui rajalliseen ja rajoitettuun osin siksi, että me rajallisen vangit voisimme nähdä hitusen siitä, millainen meidän hyvällä tavalla rajaton Jumalamme on.

Jumala on rakkaus

Jotta tämä pieni pohdinta ei paisu niin kuin se kuuluisa pullataikina, rajoitan – kyllä rajoitan – pohdintani yhteen hyvin vaikeaan, mutta niin keskeiseen ja konkreettiseen Jumalan piirteeseen. Se on rakkaus. Rakkaus ei ole jotain, mitä Jumalalla on, vaan rakkaus on Jumala. Jos Jumalaa ei olisi, ei olisi muuten rakkauttakaan:

”Jumala on rakkaus. Joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä.” (1. Joh. 4:16b)

Voit lukea Jumalan rakkaudesta apostoli Johanneksen perusteellisen selvityksen samaisesta kohdasta laajemminkin(1. Joh. 4:7-21). En kuitenkaan lähde tässä rakkauden käsitettä avaamaan Johanneksen kirjeen pohjalta, vaan otan lähtökohdaksi jotain käytännöllisempää Johanneksen evankeliumin sivuilta.

Jumala kyllä tietää, ettei ihminen opi rakkaudesta mitään, jos rakkaudesta puhutaan vain sanoin ja määrein. Rajallinen kielemme ei Jumalan rakkautta kykene ilmaisemaan. Tästä syystä Jumala päätti näyttää ihmiskunnalle, mistä hänen rakkautensa on tehty. Hän päätti kertoa meille tarinan, jonka hän toteutti historiassa suosittujen ’reality tv-sarjojen’ keinoin näyttääkseen meille, mistä tosi rakkaus on tehty.

Niin on Jumala maailmaa rakastanut

Jumala lähetti Poikansa Jeesuksen Kristuksen näyttämään meille, mitä tarkoittaa hyvällä tavalla rajaton rakkaus. Johannes kertoo tästä evankeliumissaan:

”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” (Joh. 3:16)

Ehkä mielesi tekee sanoa, että tuon tekstin minä tunnen jo ulkoa – eikös tuo nyt jo tiedetä. Tuttu teksti – eikö se pastori nyt parempaan pysty? Niin – tuttuhan tuo on, mutta siinä Jumala näyttää rakkautensa rajattomuuden. Tämä teksti haastaa rajallisen käsityksen rakkaudesta varsin monella tavalla.

Ensinnäkin ihmiset lirkuttelevat rakkaudesta ja siitä, että rakkaudessa kaikilla on niin hyvä olla. Mutta Jumalan rakkaus on syvempää; se ei ole kepeää, vaikka se tietenkin tähtää siihen, että rakkauden kohdevoi hyvin. Jumalan rakkaus on kuitenkin valmis uhraamaan oman mukavuutensa toisen parhaaksi. Jumalan rakkaus ei pelkää kipua. Se on valmis kärsimään rakkauden tähden.

Toiseksi Jumalan rakkaus puhuu tosiasiasta, että kaikki, mikä on pyhää – maksaa hintaa. Mitään arvokasta kukaan ei saa ilmaiseksi. Tämä ’laki’ sitoo myös Jumalan rakkautta – hänkään ei saanut arvokasta ihmistä lunastettua suinkaan ilmaiseksi. Jumala ei saanut ilmaiseksi rakkautensa kohdetta, vaan hän on maksanut meistä melkoisen hinnan, vaikka hän ei ollut velvollinen maksamaan meistä yhtään mitään. Se, että Jumala maksoi korkeimman mahdollisen hinnan meistä, kertoo siitä, että hän rakastaa tosissaan. Hänen rakkautensa on tässäkin hyvällä tavalla rajatonta. Hän ei laske hintakattoa rakkaudelle, vaan maksoi kaiken – kysymättä hintaa.

Kolmanneksi Jumalan rakkaus on rajaton siinä, kenelle hän sitä osoittaa. Tämä on vieläkin vaikeampaa meidän ihmisten ymmärtää. Jos tuo korkea hinta ylitti jo meidän rajamme, niin Jumalan rakkauden tarjouksen laajuus ylittää jo ”hyvän maun rajat” ihmisen kapean ja ahtaan rakkauden näkökulmasta.

Sanotaanhan pienoisevankeliumissa ”ettei yksikään, joka häneen uskoo”. Ja on siellä lisäksi sanat ”on Jumala maailmaa rakastanut”. Tosin sanoen Jumala rakastaa jopa tätä maailmaa, jota itseään ’puhtaina pulmusina’ pitävät uskovat erehtyvät ajattelemaan vihollisenamme. Vihollinen tosin maailma onkin, mutta se ei tarkoita sitä, että meidän olisi tarkoitus vihata heitä, ketkä elävät maailman normien mukaan. Niin, mitäköhän se Jeesus nyt opettikaan vihamiesten rakastamisesta…

Me rajallisen rakkauden kannattajat rajaamme Jumalan rakkaudenkin mielessämme vain kaikkiin niihin, ketkä uskovat ja ottavat vastaan Jumalan rakkauden tarjouksen. Heitä meidän mielestämme Jumala tuleekin rakastaa – kuulummehan me tuohon ylvääseen joukkoon. Tosin, jos olisimme itsellemme rehelliset, niin emme me kelpuuttaisi edes kaikkia sisaria ja veljiä Herrassa Jumalan rakkauden valtakuntaan. Niin rajallista se meidän rakkautemme on.

Mutta ymmärsimme asiaa tai emme, Jumalan rakkaus kätkee sisäänsä koko maailman ja rakkauden kutsu on avoin jokaiselle ihmiselle hänen ’rakastettavuudestaan’ huolimatta. Niin paljon Jumala tätä maailmaa rakastaa!

Ja rakastaapa Jumala vielä niinkin paljon, ettei hän rakkautensa ’kiihkossa’ pakota ihmisiä rakastamaan häntä eikä edes ottamaan vastaan hänen rakkautensa armotarjousta. Jumalan rakkaudessa on tilaa jopa tulla torjutuksi. Tässäkin mitassa se on jotain muuta kuin ihmisen mustasukkainen ja joskus jopa pakottava rakkaus.

Jumalan rakkaus ylittää hyvän maun rajat

Tämä oli sellaista puolifilosofista lämmittelyä. Olen toki jo kaiken sanonut, enkä enää paljoa asiaa taida lisätä, mutta tahdon haastaa sinun käsityksesi Jumalan rakkauden rajattomuudesta. Ehkä luulet, että tiedät Herrasi rakkaudesta kaiken ja voi olla, että olet oikeassa. Kysyn kuitenkin, että julkeatko kuvitella, että sinä tunnet Herrasi rakkauden syvyyden perinpohjaisesti?

Se, mitä tahdon sinun ymmärtävän Jumalan rakkauden suuruudesta kuuluu sloganiksi puettuna näin:

”Jumalan rakkaus ylittää hyvän maun rajat ihmisen näkökulmasta.”

Nämä sanat Jumalan Pyhä Henki laski minun sydämelleni, kun lähdin tätä tekstiä tapailemaan. Tuo lause on helppo sanoa ja käsittää, mutta jos se ei kummastuta tai pistä vihaksi, niin eipä sitä ole silloin vielä edes otettu käsittelyyn aivokerroksissa.

Muistelepa vielä, kun jutustelin hyvästä mausta ja rajoista tekstimme alussa. Mitä se oikein käytännössä tarkoittaa, kun nämä ”hyvän maun rajat” ylitetään? Mitä me rajalliset ihmiset teemme silloin? Millaisia tuntemuksia meissä herää, kun ”hyvän maun rajat” ylitetään?

Jumala ei ylitä ”hyvän maun rajoja” pahassa, vaan hyvällä tavalla. Kun hänen rakkautensa ylittää meidän rakkautemme rajat, koemme hänen menneen liian pitkälle. Silloin me huudamme: ”Ei se noin paljon saa maksaa” tai ”Ei sitä nyt noille voi antaa” tai ehkä ”Eihän sitä nyt enää voi hänelle tarjota – hän on ylittänyt rajan!”

Vanhassa testamentissa niin kutsuttujen pienten profeettojen kirjakäärön kokoelmassa on Hoosean kirja. Hoosean kirjassa meille tarjotaan kuva siitä, mitä tarkoittaa, kun

”Jumalan rakkaus ylittää hyvän maun rajat ihmisen näkökulmasta.”

Mautonta rajanylitystä Hoosean kirjassa

Hoosean kirjan ensimmäinen osa (Hoos. 1-3) on kuvaus profeetan henkilökohtaisesta elämästä, jota Jumala käyttää vertauskuvana. Profeetta Hoosea saa siis itse omakohtaisesti kokea jotain Jumalan rakkaudesta, kun Herra asettaa hänet elämässään melkoiselle ’epämukavuusvyöhykkeelle’.

Hoosea kokee omakohtaisesti, millaista se on, kun Jumala rakastaa ihmistä, joka ei edes osaa olla rakastettu.

Kirjan omalaatuinen ote muistuttaa, ettei profeetallinen kirjallisuus tarkoita pelkästään Jumalalta saatuja runomittaisia ennustuksen tai varoituksen sanoja. Profetia on aina enemmän kuin sanoja – se on elämää.

En käy tässä tarkemmin kertomaan Hoosean tilanteesta, riittänee, kun avaan sitä muutamalla sanalla. Hoosea syntyi ja toimi jakaantuneen valtakunnan loppuaikana Israelissa, pohjoisessa valtakunnassa (Hoos. 1:1).

Hoosean arvellaan kutsutun profeetaksi jo vuoden 750 eKr. tietämillä, minkä jälkeen hän toimi tehtävässä yli kolmekymmentä vuotta kuitenkin siten ettei hän luultavasti nähnyt Samarian tuhoa (722 eKr.).

Jerobeam II:n aika ja sitä seuranneet vuosikymmenet olivat pohjoiselle valtakunnalle taloudellista ja valtiollista loistokautta. Kuitenkin yhteiskunta oli moraalisessa ja uskonnollisessa mielessä poikennut oikealta tieltä. Rikkaat sortivat köyhiä ja synnillinen elämänmeno lisääntyi.

Vauraus ei kuulunut kaikille ja Jerobeamin kuoleman jälkeen poliittinen epävarmuus vei luottamuksen tulevaisuuteen. Kuninkaat vaihtuivat tämän tästä (murhat ja vallankumoukset) ja sisäiset riidat repivät kansaa. Hoosean kutsu profeetaksi tuli aikana, jolloin ihmiset elivät aineellisen hyvinvoinnin ja runsauden aikaan, mutta joutuivat pelkäämään sen jatkumisen puolesta.

Profeetan näkökulmasta aika ei ollut julistukselle mitenkään ihanteellinen. Ihmisten elintaso oli vielä kohdillaan, minkä lisäksi he olivat kyllästyneet kuulemaan jatkuvasti uutisia epävarmuudesta. Tästä syystä he tuskin jaksoivat kuunnella Hoosean julistusta tuomiosta ja kutsua parannukseen.

Elävä vertauskuva Jumalan rakkaudesta

Jos yhteiskunnallinen tilanne oli profeetan kannalta katsoen hankala, ei ollut helppo profeetta Hoosean oma henkilökohtainen elämäntilanne ainakaan, mitä tulee tekstiimme, jossa kuvataan profeetan onnetonta avioliittoa, kun hän jakaa elämänsä uskottoman vaimon kanssa.

Herra teki Hoosean avioliitosta elävän vertauskuvan, joka kertoi kansalle siitä, missä asemassa se oli Herraan nähden sekä siitä, miten Jumala kaikesta huolimatta kansaansa syvästi rakasti.

Vertauskuva alkaa Jumalan kehotuksesta. Kehotus Hoosealle on toki helppo ’tajuta’, mutta sitä on vaikea hyväksyä:

”Herra alkoi puhua Hoosealle ja sanoi näin: ’Mene ja ota portto vaimoksesi ja ota lapsiksesi ne lapset, jotka hän saa. Tämä maa on uskoton Herraa kohtaan, se on kuin portto, se palvelee vieraita jumalia.’” (Hoos. 1:2)

Jumalan käskystä Hoosea otti uskottoman vaimon, joka synnytti hänelle kolme lasta, yhden tytön ja kaksi poikaa. Hoosean vaimo Gomer oli tunnetusti haureellinen nainen jo silloin, kun Hoosea otti hänet vaimokseen.

Vertauskuvassa Gomer on Israelin kansan symboli; siinä missä Gomer viihtyi vieraan miehen pedissä, Israel viihtyi epäjumalien ja Jumalan tahdon vastaisen elämän tiellä. Vaikka tekstissä on kyse vertauskuvallisesta elementistä, ei tule unohtaa, että koko ajan sekä Hoosea, että Gomer ovat todellisia henkilöitä ja elivät ihan samalla tavalla arkista elämää kuin mekin.

Hoosean koettelemus ei ollut vain siinä, että hänen piti tehdä huonomaineisesta naisesta vaimo itselleen. Hoosean ja Gomerin avioliitto oli varmasti paikallinen uutinen. Ihmiset puhuivat siitä, miten tuo Hoosea – niin pyhä mies – ottaa nyt tuollaisen haureelliseksi tiedetyn hempukan vaimokseen.

Uskon silti Hoosean ottaneen Gomerin vaimokseen – ei vain Jumalan käskystä – vaan ”rakastaakseen häntä myötä ja vastoinkäymisissä”. Hoosealle ei ollut yhdentekevää, mitä Gomer teki, koska hän sydämestään rakasti vaimoaan.

Emme tiedä miten kauan Hoosean ja Gomerin aviovuode säilyi loukkaamattomana ja kauanko avio-onnea kesti – lapset joka tapauksessa ehtivät syntyä. Kävi kuitenkin juuri niin kuin ihmiset varmaankin jo häissä kuiskuttelivat. Gomer näytti luontonsa ja harjoitti haureutta avioliiton aikana vieraiden miesten kanssa (Hoos. 3:1).

Tässä vaiheessa Hoosean tuskaa lisäsi tietoisuus selän takana kuiskuttelevista ihmisistä. Eniten kuitenkin sattui Gomerin uskottomuus, koska uskon Hoosean rakastaneen vaimoaan. Ellei hän olisi Gomeria sydämestään rakastanut, olisi vertauskuvakin ollut sangen heikko.

Voimme vain kuvitella profeetan elämää tuona aikana – miltä mahtoi tuntua olla jokapäiväinen pilkan aihe samalla, kun oma sydän vuoti verta rakkaan vaimon uskottomuuden tähden.

Uskottomuus ja haureellinen elämäntapa johti lopulta siihen, että Gomer ajautui yhä pahempiin vaikeuksiin jopa niin, että hän velkaantui aina siinä määrin, että hän joutui orjaksi (Hoos. 3:2).

Emme tiedä kauanko uskottomuuden kierre ehti jatkua, tiedämme vain että Gomer on ehtinyt menettää siinä jo vapautensakin. Joka tapauksessa on ehtinyt kulua vuosia siitä, kun onneton avioliitto alkoi.

Tässä tilanteessa Herra Jumala ilmestyy Hoosealle ja kertoo, miten hänen tulee menetellä:

”Herra sanoi minulle: ’Sinun tulee vielä rakastaa naista, jolla nyt on rakastaja ja joka rikkoo avion. Samoin minä, Herra, rakastan israelilaisia, vaikka he kääntyvät muiden jumalien puoleen ja rakastavat rypälekakkuja, joita tuovat uhrilahjoiksi.’” (Hoos. 3:1)

Jumala ei kehottanut Hooseaa hylkäämään Gomeria, mitä varmasti ihmiset ehdottivat. Jumala kehotti Hooseaa rakastamaan häntä siitä huolimatta, että hän eli uskottomuudessa. Seuraava jae muistuttaa meitä siitä, että rakkaus on enemmän kuin kaunis ajatus tai runollisia sanoja paperilla:

”Minä ostin naisen ja maksoin hänestä viisitoista hopeasekeliä ja puolitoista homer-mittaa ohria.” (Hoos. 3:2)

Jumala kehotti Hooseaa rakastamaan, minkä jälkeen Hoosean kerrotaan menneen vaimonsa luo ja lunastaneen hänet takaisin itselleen maksamalla hänet vapaaksi veloistaan. Rakkaus ei ole hiljaista anteeksiantamista tai hyväksymistä, vaan konkreettisia tekoja rakastetun hyväksi. Sitä se oli Hoosealle ja sitä se on aina merkinnyt myös Jumalalle.

Siinä missä Hoosean tuli rakastaa avioinrikkojanaista, joka silläkin hetkellä harjoitti haureutta miehensä siitä tietäen, on Jumala sitoutunut rakastamaan ihmisiä, vaikka he ovat uskottomia hänelle. Voinet olla kanssani samaa mieltä, jos sanon:

”Jumalan rakkaus ylittää hyvän maun rajat ihmisen näkökulmasta.”

Tapa, jolla Jumala Hoosean avioliiton kautta ilmoittaa rakkautensa, on jotain vastaansanomatonta. Se on enemmän kuin runo rakkaudesta, enemmän kuin kyynelten kostuttama kirjepaperi.

Jumalan rajaton rakkaus

Vertauskuva Hoosean elävästä elämästä kertoo Jumalan rakkaudesta elävän elämän toiminnallisena osana. Missä sitoutuminen avioliittoon uskottoman Gomerin kanssa oli Hoosealle hänen koko elämänsä kokoinen päätös, samalla tavalla sitoutuminen rakastamaan sinua ja minua on Jumalalle elämän kokoinen päätös.

Herra Jeesus on sitoutunut rakastamaan ihmistä – ei vain antamaan anteeksi ja hyväksymään, vaan rakastamaan. Rakastaminen tarkoittaa jotain yhtä kokosydämistä ja konkreettista, mitä oli Hoosean sitoutuminen avioliittoon ja elämän jakamiseen Gomerin kanssa.

Jos nyt olenkin lukenut tekstiä hyvin pitkälti samaistuen Hooseaan, niin nyt, kun olen tullut tekstin loppuun, näen olevani Gomerin asemassa. Sehän minä olen: Gomer, Jumalan rakkauden kerjäläinen.

Tässä vertauskuvassa emme ole koskaan Hoosean paikalla, vaan olemme Gomerin tapaan heitä, ketkä uskottomuudestaan huolimatta saavat kerta toisensa jälkeen kokea armon olla Jumalan rakastettuja. Aivan kuin Jumala muistuttaisi itseään kerta toisensa jälkeen sanoen:

”Sinun tulee vielä rakastaa naista, jolla nyt on rakastaja ja joka rikkoo avion.”

Tämä on kuva Jumalan rakkaudesta. Jumalan rakkaus näkyy siinä, missä ihmisen rakkaus on jo ehtynyt. Se on siis ihmisen näkökulmasta rajatonta rakkautta, joka ei kumarra ihmisten asettamien rajojen edessä.

”Jumalan rakkaus ylittää hyvän maun rajat ihmisen näkökulmasta.”

Ota kiinni tästä vahvasta kuvasta ja näe, miten paljon Jumala sinua rakastaa. Hän rakastaa sinua sinusta huolimatta. Ja hän rakastaa myös niitä ihmisiä, ketä sinä et syystä tai toisesta osaa tai tahdo rakastaa.

Jumalan rakkaus ei sulje ketään syrjään, vaan rakastaa jokaista ihmistä tällä samalla hyvän maun rajat hyvään tapaan ylittävällä rakkaudella. Ethän siis sulje ovia heiltäkään, keille sinun mielestäsi Jumalan rakkaus ei syystä tai toisesta kuuluisi. Sinun esteesi on meille ihmisille niin luontainen rakkaudettomuus.

Voisi sanoa jopa niin, että meitä ihmisiä yhdistää taipumus rakkaudettomuuteen, joka edelleen tekee meistä yksinäisiä erossa toinen toisistamme.

Pohdittavaa

Millä tavalla Jumalan rakkaus ylittää minun asettamani ’hyvän maun rajat’?
Ketkä minä erotan ’hyvän maun rajoineni’ rakkauden ulkopuolelle?
Saanhan sentään minä olla rakastettu?