Jokaisella ihmisellä on pelkonsa. Kuka pelkkää hämähäkkiä, kuka käärmettä, kuka toista ihmistä, kuka korkeuksia, kuka ahtautta jne. Pelko on niin suuri osa ihmisen arkea, että ihmiskunta on ottanut tavakseen sanoittaa näitä pelkoja myös kertomuksiin esimerkiksi Loch Nessin hirviöstä, avaruusolioista, lohikäärmeistä, suohirviöistä jne.

Jo muinaisessa kirjallisuudessa esiintyy näitä ihmisten pelkoja vertauskuvallistavia taruolentoja. Raamatussakin puhutaan lohikäärmeistä ja meripedoista, jotka symboloivat milloin Paholaista, milloin maailmanvaltoja, jne.

Vanhassa testamentissa esiintyy kaksi erityisesti nimettyä petoa: Behemot (suomeksi ’suunnaton eläin’) ja Leviathan (suomeksi ’kiemurteleva’). Jobin kirjassa on kummastakin pedosta pidemmät runolliset kuvaukset (Job 40:10-32). Ne ovat viittaukset joko tarunomaisiin petoihin tai nimitykset virtahevolle ja krokotiilille. Tahdon tässä katsahtaa lyhyesti näistä pedoista jälkimmäiseen: Leviathaniin.

Pelkojen ruumiillistuma

Leviathan on siis viittaus ehkä johonkin tarunomaiseen merihirviöön, lohikäärmeeseen tai sitten tavalliseen krokotiiliin, niin kuin monet kääntäjät sen tulkitsevat. Joka tapauksessa Leviathan edustaa sellaista luonnonvoimaa, että ihminen hiljentyy sen edessä. Kyseinen peto esiintyy vertauskuvana jollekin pelkoa ja kunnioitusta herättävälle, joten lukijoina meille riittää, että tiedämme sen edustavan jotain suurta ja peljättävää.

Jobin kirjan loppupuolella Herran puhevuorossa Jobin syytöksiä vastaan on pisin kuvaus Leviathanin olemuksesta. Siinä Herra kuvaa Leviathania tähän tapaan:

”Voitko vetää ongella ylös Leviatanin tai pitää siimalla aloillaan sen kielen? Voitko kiinnittää kaislaköyden sen kuonoon ja lävistää atraimella sen leuat? Anooko se sinulta hartaasti armoa? Puhuuko se sinulle mielistellen? Tekeekö se liiton sinun kanssasi, niin että saat sen olemaan orjanasi ainaisesti? Voitko leikkiä sillä niin kuin pikkulinnulla tai sitoa sen tyttäriäsi varten? Hierovatko pyyntimiehet siitä keskenään kauppaa? Paloittelevatko he sen kauppiaiden kesken? Voitko iskeä sen nahan täyteen keihäitä ja sen pään kalaharppuunoita?Käyhän vain käsiksi siihen! Tulet muistamaan sen ottelun, et yritä toista kertaa!”(Job. 40:25-32)

Seuraavan luvun alussa Jumalan puhe jatkuu ja hän muistuttaa Jobia pelkästään tämän olennon suuruudesta ja pelottavuudesta. Herra muistuttaa Jobia edelleen pelättävän Leviathanin alisteisesta asemasta Luojansa edessä. Näin hän palauttaa Jobin ’kartalle’ Jumalan suuruudesta ja siitä, ketä Jobin tulisi paljon enemmin kunnioittaa ja pelätä. Herran kuvaus jatkuu näin:

”Ymmärräthän, että siinä pettää toivo. Jo sen pelkästä näkemisestä sortuu maahan. Ei kukaan ole niin hurja, että ärsyttäisi sitä. Kuka sitten kestäisi minun edessäni? Kuka on ensin antanut minulle jotakin, joka minun olisi korvattava? Minunhan on kaikki, mitä on taivaan alla” (Job. 41:1-3)

Jos siis me ihmiset nimeämme pelkomme Leviathanin kaltaisiin olentoihin – taruolentoihin tai liioiteltuihin kuviin villipedoista – ja vapisemme niiden edessä, miksi me kerta toisensa jälkeen unohdamme Herran, joka on paljon meidän pelkojamme suurempi ja niiden yläpuolella? Ihmisen pelkojen suuruuden todellisuutta kuvaa hyvin alussa mainitsemani Loch Nessin syvyyden hirviö. Sekin on elänyt sitkeästi ihmisten mielikuvissa sukupolvesta toiseen, vaikka näyttö sen olemassaolosta on olematon.

Mikä on sinun pelkosi nimi?

Modernit ihmiset pelkäävät edelleen – ja varsin usein jotain olematonta. Harva meistä tosin nimeää pelkonsa kohteeksi Leviathanin tai Loch Nessin hirviön. Silti edelleen katselemme kauhulla ympäröivää maailmaa ja etsimme nimiä peloillemme. Kuka nimeää pelokseen rahan tai sen puutteen. Toisen pelko on nimeltään jokin sairaus. Joku meistä nimeää pelkonsa toisen ihmisen nimellä. Kuka pelkää toista ihmistä tai kuka pelkää menettävänsä tämän ihmisen. Ja onhan joukossamme aina niitäkin, jotka pelkäävät jotain ihmisryhmiä tai vakaumuksia. Kenen pelko löytää nimensä jostain kansakunnasta, kenellä uskonnosta tai ’ismistä’.

Leviathaneita siis riittää meidän aikanammekin. Pelot estävät meitä elämään täyttä elämää. Minäkin pelkään, vaikka en haluasi niin. Otan esimerkin Leviathanista omasta elämästäni. Minun pelkoni liittyvät useimmiten ihmisiin. Jotkut ihmiset vain ovat minulle – eivät varmastikaan kaikille – myrkyllisiä. Uskon, että olemme itse kukin immuuneja eri myrkyille. Joskus nämä myrkylliset ihmiset ovat raskasmielisiä hämmentäjiä, joskus päättämättömiä huopaajia, joskus taas niitä, jotka lyövät haavoittaakseen, että saavat sitten tulla kohta sitomaan haavoja jne. En usko, että nämä arkielämän ’Leviathanit’ ovat pahuuttaan myrkyllisiä – olemme varmasti jokainen omalla tavallamme ’myrkyllisiä’ toisillemme huomaamattamme. Ajan myötä olen kuitenkin oppinut varomaan heitä, jotta en kerta toisensa jälkeen haavoittaisi itseäni tai huomaisi myrkyn samentavan silmäni.

Vähän kerrassaan ikävien kokemusten myötä jopa tavallisista ihmisistä kasvaa mielessämme jättiläismäisiä Leviathaneita, jotka tulevat uniimme ja estävät meitä elämästä valvetilassakaan täyttä elämää. Pelko meissä antaa vallan asioille, tilanteille, ihmisille, sairauksille jne. nousta elämäämme hallitseviksi Leviathaneiksi. Kuitenkin ehkä ainoa todella ’Leviathan’ -luokan peto on sielunvihollinen – Saatana. Silti hänenkään edessään meidän ei pidä antaa pelolle valtaa. Hän nimittäin kyllä käyttää sen tilan, mitä hänelle peloissamme suomme.

Kieltäydy pelkäämästä Leviathanin edessä

Voimme jäädä pyörimään peloissamme ympyrää tai yrittää vaikkapa sulkea silmät sen edessä, jospa se sitten vaikka katoaisi – tiedä häntä. Raamattu sen sijaan antaa meille pienen vinkin pelkojemme Leviathanin suuruudesta ja siitä, miten sen voittaisi.

Profeetta Jesaja jatkaa Jobin kirjan pelon metaforan käyttöä profetiassaan. Siinä profeetta kirjoittaa jotain, mikä meidän tulee muistaa oman elämämme Leviathanien kohdalla. Jesaja käyttää samaa pelon metaforaa näin:

”Sinä päivänä Herra vaatii tilille Leviatanin, liukkaasti pakenevan käärmeen, Leviatanin, kiemurtelevan käärmeen. Hän lyö sitä terävällä, suurella ja vahvalla miekallaan. Hän tappaa meressä olevan lohikäärmeen.” (Jes. 27:1)

Toisin sanoen vertauskuvallisesti luettuna Jumala julistautuu tässä pelkojamme suuremmaksi. Herra on suurempi kuin pelkomme. Ovat pelkomme sitten todelliset tai itse luotuja harhakuvia, Jumala on suurempi ja hän kykenee voittamaan ne. Ja edelleen jos ’Leviathan’ on todellinen, Herra punnitsee senkin painon ja näyttää sille paikkansa – sekään ei ole yksin meidän käsissämme.

Uskallammeko siis luovuttaa pelkomme Jumalalle? Uskaltaisinko luottaa häneen, koska hän kuitenkin on viime kädessä ainoa, kenen edessä ihmisen kuuluisi pelätä? Hänenkään eteensä tosin kenenkään ei tarvitse tulla peläten, koska hän on ”ainoa ihmistä rakastava”.

Pelko on jotain, mikä ei kuulu Jumalan valtakuntaan (1. Joh.4:18). Pelko on vihollisemme salakavala ase, jolla hän hallitsee ihmistä tässä ajassa. Älkäämme antako siis pelolle sijaa, vaan antakaamme pelkomme hänen käsiinsä, joka on voittanut jopa itsensä ’vanhojen ajan pelon ruumiillistuman’ – Leviathanin sekä pelon isän, Saatanan.

Pohdittavaa

Uskallanko nimetä oman elämäni Leviathanit? Uskallanko luovuttaa ne Jumalalle?