Tahdon jakaa kanssasi lyhyen mielenkiintoisen kertomuksen Luukkaan evankeliumista. Luukkaan teksti kertoo meistä ihmisistä ja siitä, miten meillä ihmisillä on tapana kohdella toinen toisiamme.

Se on puhetta siitä, miten ihmisen armottomuus ei malta odottaa ja miten Jumalan armollisuus puolestaan tulee esiin hänen kärsivällisyydessään ihmistä kohtaan. Teksti puhuu siis Jumalan armon suuruudesta.

”Kun Jeesuksen taivaaseenottamisen aika oli lähenemässä, hän suuntasi kulkunsa Jerusalemia kohti. Edellään hän lähetti sananviejiä. Nämä lähtivät matkaan ja menivät erääseen Samarian kylään valmistelemaan Jeesuksen tuloa. Kyläläiset kuitenkin kieltäytyivät ottamasta Jeesusta vastaan, koska hän oli matkalla Jerusalemiin.
Kun hänen opetuslapsensa Jaakob ja Johannes kuulivat tästä, he sanoivat: ”Herra, tahdotko, että käskemme tulen iskeä taivaasta ja tuhota heidät [niin kuin Eliakin teki]?
Mutta Jeesus kääntyi ja nuhteli opetuslapsia [ja sanoi: ”Te ette tiedä, minkä hengen omat te olette. Ihmisen Poika ei tullut ihmisten sieluja kadottamaan vaan pelastamaan.”]. Yhdessä he jatkoivat matkaa toiseen kylään.” (Luuk. 9:51-56)

Mitä siis tapahtui? Jeesuksen maanpäällisen työn aika alkoi kääntyä loppusuoralle ja hän suuntasi matkansa vähitellen kohti Jerusalemia. Kulkiessaan eteenpäin Jeesus lähetti edelleen seurueestaan sananviejiä lähimpiin kaupunkeihin. He kertoivat asukkaille, että paljon puhuttu messias nimeltä Jeesus liikkui nyt lähiseudulla ja hän aikoi vierailla lähialueen kaupungeissa. Kyse oli mainonnasta ja ihmisten kutsumisesta kuulolle.

Matkalla Galileasta Juudeaan Jeesus valitsi kulkea ainakin joltain osin Samarian halki. Samarialaisten ja juutalaisten välillä vallitsi erityinen suhde – niin sanoakseni. Tekstin ymmärtämisen kannalta riittää, jos sanotaan näin, että samarialaiset eivät pitäneet juutalaisista. Eivätkä juutalaiset olleet tässä sen parempia; he puolestaan halveksivat samarialaisia ja pitivät heitä ihmiskunnan pohjasakkana.

Jos siis samarialaiset eivät toivottaneet juutalaista rabbia avosylin kaupunkiinsa, se oli täysin ymmärrettävää. Samoin oli ymmärrettävää sekin, että Jeesuksen opetuslapset eivät hekään pitäneet samarialaisia ylimpinä ystävinään.

Tämä riittää taustatiedoksi. Kävi siis niin, että jokin nimeltä mainitsematon Samarian kylä ei toivottanut Jeesuksen seuruetta tervetulleeksi, minkä vuoksi Jeesuksen seurue sitten jatkoi matkaa toiseen kylään. Tilanteesta seurasi kuitenkin mielenkiintoinen vuoropuhelu Jeesuksen ja opetuslasten välillä.

Katsahdetaanpa tekstissä ja tunnistetaan sieltä muutamien henkilöiden asenteita.

’Ukkosenjylinän pojat’: ”… ja tuhota heidät”

Aloitetaan opetuslapsista – veljeksistä Jaakobista ja Johanneksesta. Opetuslapset tietenkin tahtoivat rabbinsa opetusten ja ihmeitä tekevän voimallisen sanan kukoistavan – olivathan he nähneet ja itsekin kokeneet sen voiman.

Kun samarialainen kylä torjui Jeesuksen, oli se tietenkin melkoinen pettymys opetuslapsille. Miten he sitten reagoivat?

”Kun hänen opetuslapsensa Jaakob ja Johannes kuulivat tästä, he sanoivat: ”Herra, tahdotko, että käskemme tulen iskeä taivaasta ja tuhota heidät [niin kuin Eliakin teki]?” (Luuk. 9:54)

He valitsivat julistaa tuomion moisille jumalattomille ihmisille, jotka eivät ymmärtäneet parastaan ja torjuivat Jumalan Pojan. Ja olivatpa Jaakob ja Johannes vielä oikein raamatullisiakin, kun – ainakin joidenkin käsikirjoitusten mukaan – he oikein Vanhan testamentin sanaan vedoten julistivat tulista tuomiota näille jumalattomille ja uppiniskaisille samarialaisille.

Jaakob ja Johannes oikein kiivastuivat Jumalan sanan ja Jeesuksen nimen tähden. Onkin muuten kaavailtu, että nämä Sebedeuksen pojat saivat lisänimensä Boanerges juuri heidän luonteensa tulisuuden vuoksi. Evankelista Markus näet mainitsee heistä tähän tapaan.

”Jaakob, Sebedeuksen poika, ja hänen veljensä Johannes, joille hän antoi nimen Boanerges, mikä merkitsee ’ukkosenjylinän pojat’” (Mark. 3:17)

Tämä on muuten se sama asenne, millä me uskovat ikävän usein tänäkin päivänä suhtaudumme heihin, ketkä tavalla tai toisella torjuvat elävän sanan – Herran Jeesuksen. ’Ukkosenjylinän pojat’ puhuvat sangen usein myös meidän päivinämme ja ikävä kyllä myös ihan meidän omalla suullammekin.

Tämä asenne ei kuitenkaan ole sitä, mitä Jeesus etsii sydämestämme. ’Ukkosenjylinän pojat’ kuvittelevat olevansa oikealla asialla, kun he julistavat Jumalan tuomiota vuoroin jokaiselle uskottomalle hangoittelijalle, joka ei vain ymmärrä omaa parastaan. ’Ukkosenjylinän pojat’ olivat ’oikeassa’ Jeesuksen aikana ja ovat usein meidän aikanakin – keinot ’oikean’ esiintuomiseksi eivät kuitenkaan ole oikeat.

Jeesus: ”ei kadottamaan, vaan pelastamaan”

Samarialainen kylä ei oikeastaan torjunut opetuslapsia – Jaakobia ja Johannesta, vaan se torjui Jeesuksen, kenen nimessä opetuslapset liikkuivat. Jos siis jollain oli syytä loukkaantua ja pahoittaa mielensä, syy oli ensisijaisesti Jeesuksella.

Julistiko Jeesus kaupungeille tuomion? ’Ukkosenjylinän pojat’ saattoivat tuomion sanat lausua, mutta tuomiovalta oli yksin Jeesuksella, mitä se on myös tänäänkin. Sitä muuten ei kannata unohtaa.

Jeesus ei julistanut tuomiota. Hän antoi esimerkin siitä, miten Jumalan armo toimii kärsivällisyytenä uppiniskaista ihmistä kohtaan. Hän sanoi:

” Ihmisen Poika ei tullut ihmisten sieluja kadottamaan vaan pelastamaan.” (Luuk. 9:56)

Ja miten Jeesus sanansa toteutti? Yksinkertaisesti näin: ”Yhdessä he jatkoivat matkaa toiseen kylään.” Tätä yksinkertaisesti tarkoittaa armonaika – tällä kertaa tämän kylän kohdalla. Tätä on armon julistaminen; tuoda evankeliumi ja Jumalan tahto saataville, mutta myös päästää irti, jos sitä ei tahdota ottaa vastaa.

Jumalan sanan julistaminen on armon sanojen julistamista. Armon sanan julistusta seuraa Jumalan armon aika, mikä tarkoittaa pitäytymistä ennenaikaisen tuomion julistamisesta.

Jokaisella ihmisellä on oma aikansa, minkä tietää yksin Jumala. Samarian kaupunki torjui Jeesuksen tällä kertaa, mutta sen aika saattoi koittaa myöhemmin. Palasivathan opetuslapset jonain päivänä Jerusalemista julistamaan Jumalan valtakunnan evankeliumia ”Juudeaan, Samariaan ja aina määriin saakka”. Kenelle he olisivat tässä kaupungissa evankeliumia sittemmin enää julistaneet, jos ’ukkosenjylinän pojat’ olisivat ehtineet polttaa kylän ’vanhurskauden tulessa’ jo tämän vierailun aikaan…

Jeesus: ”Te ette tiedä…”

Jeesuksen armollisuus ja armonaika ei kuitenkaan rajoittunut pelkästään kylään. Osansa Jeesuksen armollisuudesta saivat myös ’ukkosenjylinän pojat’. Eipä Jeesus käynyt sen enempää tuomitsemaan heidän sydämettömyyden ja kiivauden syntiään, vaan antoi armon auringon vielä paistaa hyvän aikaa heillekin.

”Mutta Jeesus kääntyi ja nuhteli opetuslapsia [ja sanoi: ”Te ette tiedä, minkä hengen omat te olette.” (Luuk. 9:55)

Entä miten Jeesus sanansa toteutti? Yksinkertaisesti näin: ”Yhdessä he jatkoivat matkaa toiseen kylään.” Jeesus toki nuhteli ’ukkosenjylinän poikia’ siitä, että he valitsivat toimia jonkin muun kuin Jumalan Pyhän Hengen tahdon alaisina. He toki kiivailivat oikean asian tähden, mutta heidän toimintatapansa ei ollut Jumalasta. Se oli jotain, mitä ihminen tekisi, kun hän ammentaa ajatukset sydämensä epäpuhtaista sopukoista niin kuin jo totesimme.

Jeesus nuhtelee opetuslapsia tästä, mutta ei hän heitä hylkää eikä hyllytä, sillä sana sanoo, että ’yhdessä’ he jatkoivat matkaa tästäkin eteenpäin. Jeesus ei siis tuominnut heitäkään, vaan armon aika koskee myös palvelijaa.

Me teemme virheitä – ylireagoimme, tuomitsemme ajattelematta, olemme armottomia toisiamme kohtaan jne. Silti Jumalan armonaika on tarkoitettu myös hänen palvelijalleen, kunhan hän vain tahtoo edelleen jatkaa matkaa yhdessä Mestarin kanssa.

Ja opetus on

Tuskin on tarvetta toistaa kertomuksen opetusta valitsemastani näkökulmasta. On kyse yksinkertaisesti armonajasta. Pitäytykäämme siis olemasta toimissamme ’ukkosenjylinän poikia’ vaikka hyvän asian edessä olisimmekin. Armonaika koskee niin heitä, ketkä torjuvat sanoman, kuin myös meitä, jotka erehdymme toimissamme. Saakoon Jumalan armo asua keskuudessamme – sen oikeassa merkityksessä.