Kolmannen adventin kirkkopyhän latinankielinen nimitys ”adventus spiritualis et sanctificationis” avaa näkymän Kristuksen ”hengelliseen tulemiseen”, vaikka evankeliumitekstin raamatullinen keskushenkilö on vanhan liiton viimeinen profeetta Johannes Kastaja. Toisaalta Johannes sopii ”hengellisen tulemisen” teemaan, koska hänen julistustyönsä parannussaarnansa viitoitti tien kansalle Jeesuksen ”hengelliseen tulemiseen”. Johannes Kastaja oli merkki siitä, että profeettojen ennustukset olivat täyttymässä: Vapahtaja oli pian tuleva – pelastus oli lähellä.

Roomalaiskatolisessa perinteessä – kuten myös anglikaanisessa ja metodistisessa perinteessä – kirkkopyhää nimitetään latinankielellä ”gaudete” -sunnuntaiksi. Se on kutsu uudeksi tekevään iloon – pelastuksen iloon Kristuksessa.

”Gaudete” on latinankielinen kehotus ’iloitkaa’. Se on kutsu valmistautua Herramme ”hengelliseen tulemiseen”, mikä on matkamme päämäärä. Olemme kaikki matkalla kohti ’kultakaupunkia’ katsomatta siihen kohtaammeko ajan ja ikuisuuden rajan joko kahden Herramme kanssa vaiko suurena joukkona noustessamme pilviin häntä vastaan (1. Tess. 4:17).

Adventin teksteistä valitsin ”gaudete” -sunnuntain iloon meitä johtamaan Jaakobin kirjeen lujat kehotuksen sanat. Ne kutsuvat meidät edellisen sunnuntain teeman tavoin olemaan kärsivälliset ja kestävät, jotta matkamme ei keskeydy ennen maalinauhan katkaisua.

Herran tulon kärsivällinen odotus

Jaakobin kirje on tunnettu suorasanaisuudesta ja käytännönläheisistä neuvoista. Se on luonteeltaan varsin kehottava. Jaakob ottaa kirjeessä voimakkaasti kantaa oman aikansa juutalaisseurakunnissa vallinneisiin eettisiin ja sosiaalisiin ongelmiin.

Tämän sunnuntain teksti on kirjeen viimeisestä luvusta, jossa Jaakob jakaa kirjeen vastaanottajaseurakunnille lopuksi joukon varsin käytännöllisiä neuvoja. Yksi näistä neuvoista on kirkkoraamatussa otsikoitu sanoilla ”Herran tulon kärsivällinen odotus”. Se kuuluu näin:

”Olkaa siis kärsivällisiä, veljet, Herran tuloon asti. Katsokaa, kuinka maamies odottaa maan kallista hedelmää ja on kärsivällinen, kunnes maa on saanut syyssateen ja kevätsateen. Olkaa tekin kärsivällisiä, vahvistakaa sydämenne, sillä Herran tulo on lähellä.
Veljet, älkää nurisko toisianne vastaan, ettei teitä tuomittaisi. Katsokaa, tuomari seisoo ovella. Veljet, ottakaa vaivan kestämisessä ja kärsivällisyydessä esikuvaksenne profeetat, jotka ovat puhuneet Herran nimessä.
Kuinka ylistämmekään autuaiksi niitä, jotka ovat pysyneet kestävinä! Olette kuulleet Jobin kestävyydestä, ja Herran antaman lopputuloksen te tunnette. Herra on laupias ja armahtava.” (Jaak. 5:7-11)

Tekstistä välittyy se voimakas Kristuksen paluun odotus, jossa ensimmäisen vuosisadan seurakunta eli. Teksti puhuu kärsivällisyydestä odotuksessa, mutta ehkä eri näkökulmasta, mistä me asiaa katsomme.

Alkuseurakunnan uskovat odottivat näet Herran paluuta niin malttamattomasti, että odottaminen vei huomion jopa arkiselta elämältä. Odottaminen otti huomion jopa niin, että elämän perusasiat tuppasivat unohtumaan. Odotus oli niin käsin kosketeltavaa, että tilaa ei jäänyt juuri muulle. Tästä hyvä esimerkki oli Tessalonikan seurakunta, jossa osa oli jättäytynyt toisten elätettäväksi, koska he vain odottivat (2. Tess. 3:6-15).

Ensimmäisen vuosisadan seurakunnan tilanne tuntuu olleen siis päinvastainen nykypäivän seurakunnalle, jota pitää jatkuvasti muistuttaa siitä, että Herran paluu voi olla käsillä tänäänkin. Kumpikaan vaihtoehto ei vastaa siihen huutoon, jota Jaakob tavoitteli kutsulla ”kärsivällisyyteen odotuksessa”.

Siinä missä veljet ja sisaret elivät ajanlaskumme ensimmäisenä vuosisatana niin voimakkaassa odotuksessa, että se vei huomion arkisen elämän asioilta, tämän päivän seurakunta uinuu arjen unessa antamatta ajatusta sille, että tänään voi olla Herran paluun päivä.

Ja kuitenkin juuri tänään voi olla se päivä, kun saamme kutsun ”käydä Herramme ilojuhlaan” – koko seurakuntana tai sitten vain kahden Herramme kanssa astuessamme ajasta ikuisuuteen.

Ehkä nykypäivän lukijan näkökulmaan sopivammin otsikoisin tekstin mieluummin ”Herran kohtaamisen kärsivällinen odotus”. Teksti kutsuu Herran kansan valvomaan ja ponnistelemaan kärsivällisesti aina Herran kohtaamisen päivään saakka – kohtaamme hänet sitten kuolon unessa tai hänen tulemisensa hetkessä. Kumpi sitten onkaan Tuomarin kohtaamisen tulokulma, kehotus on sama:

”Olkaa siis kärsivällisiä, veljet, Herran tuloon asti.”

Kehotus kärsivällisyyteen odotuksessa on aina ajankohtainen. Se on kärsivällisyyttä olla valveilla ja kärsivällisyyttä tehdä työtä. Kirjeen kirjoittaja Jaakob valaisee tätä kärsivällisen odotuksen luonnetta tekstissä kahdella juutalaiselle lukijakunnalle helposti avautuneella esimerkillä. Meille esimerkit eivät välttämättä avaudu samassa laajuudessa, joten käydään ne läpi.

Vertauskuva maanviljelijästä

Ensimmäinen Jaakobin tarjoilema vertauskuva on maanviljelijän elämästä.

”Olkaa siis kärsivällisiä, veljet, Herran tuloon asti. Katsokaa, kuinka maamies odottaa maan kallista hedelmää ja on kärsivällinen, kunnes maa on saanut syyssateen ja kevätsateen. Olkaa tekin kärsivällisiä, vahvistakaa sydämenne, sillä Herran tulo on lähellä.” (Jaak. 5:7-8)

Niin kuin maanviljelijä odottaa syksyä, nyt kärsimysten ja sorron alla olevien tulee heidänkin katsoa eteenpäin ja muistaa, että heitä odottaa vanhurskas tuomio, yhtä varmasti kuin kesän jälkeen tulee syksy.

Vertaus kärsivällisesti syksyä odottavasta maanviljelijästä kuvaa paitsi odotusta myös määräaikoja – tämän maailman kypsymisaikaa. Näin siksi, että mainitut sadeajat olivat jotain, mitä jokainen tiesi odottaa tulevaksi.

Ensimmäinen sadeaika alkaa Palestiinassa lokakuun alussa ja sitä kestää joulu- tammikuulle. Sitä sanottiin syyssateen ajaksi. Helmikuu oli usein poutainen, ja sen jälkeen maalis-huhtikuulla tulivat vuorostaan kevätsateet.

Suomalaiseen epävakaampaan säähän tottuneelle ajatus sadekausista on vieras, mutta pohjimmiltaan kyse on samasta ilmiöstä, mikä meillä näkyy vuodenaikojen vaihteluna. Syksyn jälkeen tulee talvi ja sitä seuraa taas kevät.

Esimerkin maanviljelijä kylvää siemenen, minkä jälkeen hän elää Jumalan armon varassa sateiden ja sadon onnistumisen suhteen. Kun siemen on kerran kylvetty maahan, hän elää odotuksessa ja luottaa Herran antavan sateen ajallaan. Hän on osansa tehnyt kylvettyään siemenen. On aika odottaa ja rukoilla Jumalan mielisuosiota. Jos näitä kahta sadekautta ei tule, maa ei anna hedelmäänsä.

Tämä kuva ei kuitenkaan ole kuva passiivisesta odottamisesta niin kuin se meidän näkökulmasta näyttäisi olevan. Juutalaiselle lukijalle kuva maanviljelijästä sen sijaan oli itsestään selvää puhetta Herran tahdon mukaisesta vaelluksesta kärsivällisen odottamisen osana. Se oli puhetta kokosydämisestä eli luottamisesta Jumalaan.

Juutalaiselle luottaminen ei tarkoittanut vain hiljaista toivon panemista Jumalaan, vaan luottamiseen kuuluu koko elämä. Olihan Jaakobin tekstissä mainitsemat sateet osa Jumalan ja Israelin välistä liittosopimusta! Lupaus sateesta on kirjattu sangen suoraan Jumalan lain toisinnossa – Deuteronomiassa, missä on lupaus ’Jumalan sateista’ kansalle, joka elää kärsivällisessä odotuksessa:

”Jos te tarkoin noudatatte hänen käskyjään, jotka minä teille nyt annan, ja jos rakastatte Herraa, Jumalaanne, koko sydämestänne ja koko sielustanne ja jos palvelette häntä, Herra antaa syyssateet ja kevätsateet maahanne ajallaan, niin että voitte korjata viljanne, viininne ja öljynne.” (5. Moos. 11:13-14)

Jumalan lupausten täyttymisen odottaminen tarkoittaa ojentautumista lupauksen antajan tahtoon. Jos maamies mieli saada kasvun sadolleen, hänen oli odotettava – ja odottaminen tarkoitti odotuksen aikana elämistä lupauksen antajan tahdossa.

Ajattelepa vaikka avioliittoa. Mikä se sellainen avioliitto on, jossa vain odotetaan, mutta ei sitouduta alttarille talutetun puolison vastavuoroiseen kunnioittamiseen ja rakastamiseen myötä- ja vastoinkäymisissä? Jos siis olemme liitossa Jumalan kanssa, olemme mekin puolestamme velvolliset odotuksessa tekemään parhaamme liittosuhteen vaalimiseksi. Sitä on kärsivällisyys odotuksessa.

Kärsivällinen odottaminen Jaakobin vertauskuvassa merkitsi täten kaikkea tätä, minkä siis juutalainen lukija osasi yhdistää Mooseksen lakiin jo pelkästä viittauksesta ”kevät ja syyssateeseen”.

”Jos te tarkoin noudatatte hänen käskyjään, jotka minä teille nyt annan, ja jos rakastatte Herraa, Jumalaanne, koko sydämestänne ja koko sielustanne ja jos palvelette häntä…” (5. Moos. 11:13)

Niin kuin maanviljelijä odottaa kärsivällisesti syys- ja kevätsadetta, niin myös kristityt odottavat kärsivällisesti Herransa kohtaamista. Ja tämä kärsivällisesti odottaminen voidaan pukea sanoiksi myös tähän tapaan kuin apostoli Paavali sen galatalaisille muotoilee:

”Meidän ei pidä väsyä tekemään hyvää, sillä jos emme hellitä, saamme aikanaan korjata sadon.” (Gal. 6:9)

Profeettojen esimerkki

Jaakob ei rakenna kehotusta odottaa kärsivällisesti kuitenkaan vain yhden esimerkin varaan. Hän vetoaa myös edeltävien sukupolvien uskollisten Herran palvelijoiden – profeettojen – esimerkkiin.

”Veljet, älkää nurisko toisianne vastaan, ettei teitä tuomittaisi. Katsokaa, tuomari seisoo ovella. Veljet, ottakaa vaivan kestämisessä ja kärsivällisyydessä esikuvaksenne profeetat, jotka ovat puhuneet Herran nimessä.” (Jaak. 5:9-10)

Jaakob aloittaa toisen esimerkin yksinkertaisella kehotuksella: ”Veljet, älkää nurisko toisianne vastaan, ettei teitä tuomittaisi”. Siltä varalta, että joku valittaa vaikeuksiaan, vaikka pitäisi pysyä kärsivällisenä, Jaakob kehottaa muistelemaan Jumalan profeettoja entisinä aikoina.

Profeetat jättivät jälkeensä esikuvan kärsivällisyydestä ja pitkämielisyydestä kokiessaan ahdistuksia ja joutuessaan pahojen ihmisten armoille. Ajattelepa vaikka pelkästään kolmea Vanhan testamentin suurta kirjaprofeettaa: Jesajaa, Jeremiaa ja Hesekieliä. He kestivät tehtävässään uskollisena loppuun saakka siitä huolimatta, että he olivat ihmisten sylkykuppeja sekä elivät hyljeksittyinä ja vihattuina.

Herran profeetan elämä ei ollut glamouria eikä ’bling-blingiä’. Jokainen heistä joutui kärsimään uskollisuutensa tähden. Esimerkkinä nyt mainittakoon vaikka Jesajan ja Jeremian elämän loppu. Juutalaisen perimätiedon mukaan Jesaja kärsi marttyyrikuoleman Manassen sahautettua hänet kappaleiksi elävältä. Eikä Jeremian loppu ollut sekään kaikkein valoisin. Yhden perimätiedon mukaan Jeremia ja Baaruk pääsivät vainoa pakoon Babyloniaan Nebukadnessarin valloittaessa Egyptin ja kuolivat siellä rauhassa, mutta toinen perimätieto kertoo, että Jeremian kivittivät hänen omat maanmiehensä Egyptissä.

Profeetat saivat armon puhua Jumalan sanoja Herran nimessä, mutta helppoa elämää se ei heille ajallisesti merkinnyt. On kuitenkin lohdullista tietää, että toiset ovat kestäneet samaa, mitä itse joutuu kokemaan, ja että he ovat selvinneet siitä voittajina.

On yksi henkilö, jonka tahdon kolmantena adventtina nostaa esimerkiksi Jumalan tahdon mukaisesta kärsivällisyydestä kestävässä odotuksessa. Hän tuskin oli Jaakobin mielessä, mutta silti hän sopii mitä parhaiten profeettasarjan jatkoksi.

Hän on tietenkin vanhan liiton viimeinen profeetta – eli Johannes Kastaja. Hän teki työnsä uskollisesti loppuun saakka saamatta siitä ajallista palkkiota tai kiitosta. Apostoli Johannes esittelee kaimansa evankeliumissaan näin:

” Tuli mies, Jumalan lähettämä, hänen nimensä oli Johannes. Hän tuli todistajaksi, todistamaan valosta, jotta kaikki uskoisivat siihen. Ei hän itse ollut tuo valo, mutta valon todistaja hän oli.” (Joh. 1:6-8)

Johanneksen hengellinen esipuhe kuulostaa varsin ylevältä, mutta kuinka ylevältä hänen elämänsä ulkoiset puitteet kuulostavat? Johannes sai elää Herran ”hengellisen tulemisen” kynnyksellä, mutta eipä se merkinnyt ajallista glooriaa hänellekään:

”Niinä päivinä Johannes Kastaja tuli ja saarnasi Juudean erämaassa. Hän sanoi: ”Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle!”
. . .
Johanneksella oli puku kamelinkarvoista ja vyötäisillään nahkavyö. Hänen ruokanaan olivat heinäsirkat ja luonnonhunaja.” (Matt. 3:1-2, 4)

Erämaasta ei hienosti pukeutuneita ja kaunopuheisia ylimyksiä löydä (Matt. 11:8-9). Tai tietenkin sitä voi ajatella, että Johannes oli eräänlainen ’erämaan lordi’, sillä oli hänellä yllään ylellinen turkis ja hän söi varsin terveellisesti muodikasta ’superfoodia’. Hunajasta saa nopeita hiilihydraatteja ja sen terveysvaikutukset ovat nekin tunnettuja. Heinäsirkat taas ovat oiva jopa lihaa parempi proteiininlähde. No, ymmärtänet pienen sarkastisen sanailun. Johannes oli valinnut mitä askeettisimman tavan elää eikä hänen elämäänsä koristaneet hienot hovin puitteet.

Edelleen Jeesuksen julkisen toiminnan alku merkitsi sitä, että Johanneksen ’suosio’ hiipui ja väkijoukot siirtyivät seuraamaan Jeesusta. Johannes toki tiedosti tämän ja tiesi, että niin kuuluu käydäkin. Kohta suosion hiipumisen jälkeen Herodes Antipas, Galilean neljännesruhtinas, päätti nopeasti ja tehokkaasti Johanneksen koko toiminnan. Johannes pääsi vihdoin pois erämaasta…

Johannes näet nuhteli rohkeasti Herodesta hänen moraalittomasta suhteestaan Herodiaaseen, minkä vuoksi Herodes vangitutti hänet (Matt. 14:3-5). Yksinäisessä vankityrmässä epäilyt saivat yliotteen Johanneksestakin. Johannes lähetti epäuskon hetkellä opetuslapsensa Jeesuksen luo kysymään: ”Oletko sinä se tuleva, vai pitääkö meidän toista odottaman?” Vastauksessaan Johannekselle Jeesus antoi hyvän todistuksen kiusatusta edelläkävijästään:

”…ei ole vaimoista syntyneitten joukosta noussut suurempaa kuin Johannes Kastaja” (Matt. 11:2-11)

Mutta eipä Johanneksen elämä ajallisesti kääntynyt sen parempaan, vaikka hän vihdoin pääsi vierailemaan ’suihkuseurapiireissä’ – tosin vasta kuolemansa jälkeen. Nimittäin kohta Johanneksen elämä päättyi, kun Herodes mestautti hänet vankilassa. Hovin loisto avautui hänelle vasta mestauksen jälkeen, kun Herodes tuotti Johanneksen pään vadilla Herodiaalle ja hänen tyttärelleen (Matt. 14:6-11). Johannes oli täten juhlittu päähenkilö vasta kuolemansa jälkeen. Ensin Herodiaan juhlassa ja nyt toki meidän sanoissamme.

Johannes Kastaja on täten hänkin Vanhan testamentin kirjaprofeettojen tavoin esimerkki siitä, mitä on olla kärsivällinen ja kestävä odotuksessa. Hän on esimerkki ”vaivan kestämisessä ja kärsivällisyydessä”.

”Olkaa siis kärsivälliset”

Ja mistä nämä esimerkit meille puhuivatkaan? Ne puhuivat siitä, mitä tarkoitetaan kehotuksella ”Olkaa siis kärsivällisiä, veljet, Herran tuloon asti”. Ne paljastavat meille, mitä tarkoittaa kärsivällinen odottaminen.

Jos vain maltamme odottaa Herran ”hengellistä tulemusta” kärsivällisesti, saamme kokea, miten riemullista se onkaan, kun ennemmin tai myöhemmin kohtaamme sen päivän, jolloin huudahdamme Jaakobin sanoin:

”Katsokaa, tuomari seisoo ovella.” (Jaak. 5:9b)

Se on päivä, kun on meidän vuoromme käydä sisään ’oikeussalin’ ovesta ja huudahtaa hämmästyksestä, kun näemme Herramme olevan meitä tuomarina vastassa ovella.

Oikeussalin ovi näin avautuu edessämme ja kohtaamme siinä tuomarin. Ja kun tuo tuomari ei ole kuka tahansa, hämmästys on valtava. Se kirvoittaa ilon huudahduksen huuliltamme, koska tämä tuomari ei ole kuka vain, vaan hän on meidän Herramme Jeesus Kristus, joka noutaa ’maamiehensä’ Herran iloon ajallisesta ahdistuksesta.

Sanat ”Katsokaa, tuomari seisoo ovella.” on siis oleva ilon huudahdus kaikille meille, jotka olemme kärsivällisesti odottaneet tätä päivää. Se on ilon huuto, koska me tunnemme tuomarin. Hän on ”Herra – laupias ja armahtava”. Hänellä on kaikki valta, mutta tuomarina hänen käsissään on paitsi tuomio, myös laupeus ja armahdus.

Jaakob päättää tekstin autuaaksi ylistykseen. Siinä hän ylistää autuaaksi kaikki heidät, ketkä ovat osoittautuneet kestäviksi odotuksessa. Ja tähän ylistykseen mekin voimme tänään yhtyä. Me odotamme vielä Herran kirkkauden täyttä ilmestymistä, mutta voimme jo tänään riemulla yhtyä Jaakobin sanoihin.

”Kuinka ylistämmekään autuaiksi niitä, jotka ovat pysyneet kestävinä! Olette kuulleet Jobin kestävyydestä, ja Herran antaman lopputuloksen te tunnette. Herra on laupias ja armahtava.” (Jaak. 5:11)

Onnitelkaamme siis toisiamme ja kehottakaamme kilvoitukseen kaikessa kärsivällisyydessä, jotta odotuksemme havaitaan kestäväksi Tuomarin astuessa oven eteen ja kutsuessaan meidät astumaan sisään saliin.

Pohdittavaa

Mitä merkitsee ”kärsivällinen odotus”?
Kuinka suuri onkaan ilo, kun kohtaamme laupiaan ja armahtavan tuomarin?