Kertomus Abimelekistä (Tuom. 9) on surullinen jatkokertomus Gideonin elämäntarinalle. Tekstissä usein mainittu Jerubbaal (Tuom. 8:29) oli Gideonin toinen kutsumanimi – eli teksti siis kertoo Gideonin poikien kohtalosta. Surullinen kertomus Abimelekin pahuudesta on kertomus Gideonin suvun onnettomasta kohtalosta.

Abimelekin elämäntarina on suora jatkokertomus Gideonin edellä jo viitoittamalle lankeemuksen tielle – joskin toisessa asiassa kuin isänsä. Gideon kieltäytyi ryhtymästä Israelin kuninkaaksi (Tuom. 8:22-23) ja samalla sulki päätöksellään tämän mahdollisuuden myös pojiltaan.

Kohta voittojen jälkeen Gideon osoittaa Jumalan tahdon tuntemusta, kun hän kieltäytyi ryhtymästä Israelin heimojen ’hallisijaksi’ tai ’kuninkaaksi’. Ainakin hän näytti tuntevan Jumalan lain siitä, ettei Israelilla teokratiana kuulunut olevan kuningasta.

”Minä en ryhdy teidän hallitsijaksenne, eikä minun pojistanikaan tule teidän hallitsijoitanne, vaan Herran tulee hallita teitä.” (Tuom. 8:23)

Toisaalta Gideonin jumalattomat valinnat kohta tämän jälkeen herättävät ajatuksen siitä, että käyttikö hän tätä Jumalan säädöstä tekosyynä pitäytyä johtamasta kansaa? Vaikka hän ei olisi ryhtynytkään kuninkaaksi, hän olisi aina voinut kantaa velvollisuutensa kansanjohtajana ja tuomarina siitä, että kansa pysyisi Herran tahdossa.

Mielestäni Gideon näillä hurskailla sanoilla pikemminkin kieltäytyy vastuustaan johtaa kansaa Jumalan tuntemukseen. Israelin heimot eivät sittemmin jatkossa enää olleetkaan kiinnostuneet tästä mahdollisuudesta (Tuom. 8:33-35).

Ikävä kyllä yhtä Gideonin 72 pojasta ajatus vallasta ja kuninkuudesta jäi viettelemään. Siinä missä isä kieltäytyi ehkä mukavuuden tähden vastuusta, yhtä hänen pojistaan valta vietteli. Hän oli nimeltään Abimelek – Gideonin ja hänen sikemiläisen sivuvaimonsa poika.

Abimelekiä houkutti kuninkuus siinä määrin, että hän laati aina suunnitelman riistää vallan veljiltään kokonaan itselleen ja huudattaa itsensä Sikemin kaupungin kuninkaaksi. Israelin kuninkuutta hän ei enää voinut saada eikä sitä hänelle tarjottu, mutta Sikemin kaupungin kuninkuus oli edelleen tarjolla hänelle.

Sikemin ratkaisu huudattaa itselleen oma kuningas kertoo paljon tuomarienajan hallinnon ja Israelin heimojen hajanaisuudesta. Jokainen teki niin kuin itse parhaaksi katsoi.

Kertomus Abimelekistä on kertomus aikomuksesta ja siihen ryhtymisestä. Se on kertomus pahasta ajatuksesta ja lopulta sen häikäilemättömästä toteuttamisesta, mutta myös siitä miten Jumala puuttuu peliin eikä salli jumalattomuuden rehottaa loputtomiin.

Abimelekin turmioksi tuli periksi antaminen vallanhimolle. Ehkä alussa vielä normaalia ja maltillista tietä edennyt suunnitelma paisui vallanhimossa järjettömiin mittoihin – aina armottoman veljesmurhan mittoihin. Se on kertomus siitä, miten addiktio – tässä valtaan – tuhoaa sen pauloihin joutuneen ihmisen ja jopa hänen lähipiirinsä.

Abimelek antoi vallanhimon ohjata elämäänsä, mikä johti hänet tapattamaan Sikemin asukkaitten avulla 70 veljeään yhdessä verilöylyssä, minkä jälkeen sikemiläiset huusivat hänet kuninkaakseen.

Verilöylystä onnistui kuitenkin pelastautumaan yksi Abimelekin veljistä. Hän oli Gideonin nuorin poika Jotam. Jotam piti puheen Sikemin asukkaille, missä hän ennusti veljensä ja Sikemin asukkaiden tuhon. Puheen jälkeen hän pakeni seudulta säilyttääkseen henkensä (Tuom. 9:21).

Jotamin satu

Jotam puhutteli Sikemin johtomiehiä sadun keinoin. Se kuvasi, mitä oli tapahtunut heidän annettuaan kuninkuuden kelvottomalle vallanhimoiselle Abimelekille.

”Kuulkaa minua, Sikemin miehet, jotta Jumalakin kuulisi teitä! Kerran lähtivät puut voitelemaan itselleen kuningasta.
Ne sanoivat oliivipuulle: ”Ryhdy sinä meidän kuninkaaksemme!” Mutta oliivipuu vastasi niille: ”Lakkaisinko tuottamasta hienoa öljyäni, josta minua ylistävät jumalat ja ihmiset, nousisinko huojumaan toisia puita ylempänä?”
Sitten puut sanoivat viikunapuulle: ”Tule meidän kuninkaaksemme!” Mutta viikunapuu vastasi niille: ”Lakkaisinko kantamasta makeita hedelmiäni, nousisinko huojumaan toisia puita ylempänä?”
Sitten puut sanoivat viiniköynnökselle: ”Tule sinä kuninkaaksemme!” Mutta viiniköynnös vastasi niille: ”Lakkaisinko antamasta viiniäni, joka tekee iloiseksi jumalat ja ihmiset, nousisinko huojumaan toisia puita ylempänä?”
Sitten kaikki puut sanoivat orjantappuralle: ”Tule sinä kuninkaaksemme!” Orjantappura vastasi puille: ”Jos vilpittömästi tahdotte voidella minut kuninkaaksenne, tulkaa etsimään suojaa varjostani. Jos ette tahdo, orjantappurasta lähtee tuli, joka polttaa Libanonin setrit.”” (Tuom. 9:7b-15)

Jos kertomuksen sovittaa suoraan historian tapahtumiin, niin oliivipuu tarkoittaa kertomuksessa Gideonia, välissä on meille kaksi tuntematonta kuningasehdokasta ja viimeisenä on vuorossa Abimelek – orjantappura. Satu kuvaa samalla myös tuomarien ajan johtajuuden tilaa. Kaikki he, joilla olisi ollut edellytyksiä ja selkärankaa johtaa kansaa, kieltäytyivät vuorotellen, kukin omaan hyvään vedoten.

Sadussa jalopuut eivät tahtoneet luopua ’hyvästä elämästä’ tai jostain siunauksesta metsän puiden parhaaksi. He mieluummin pitivät kiinni oman elämänsä siunauksista kuin että olisivat tulleet siunaukseksi kaikille. Lopputulos oli, että kun kaikki hyvät kandidaatit oli käyty läpi, niin aina löytyi joku vallanhimoinen epäpätevä ja väärin motiivein tehtävään tahtova ehdokas. Ja niin kaikki joutuvat kärsimään omasta vastuuttomuudestaan, joka johti epäpätevän hallitsijan valintaan.

Tuomarien aikaan tämä todella oli tilanne. Päteviä johtajia kansassa ja ehkä Gideonin poikien joukossakin oli, mutta he eivät tahtoneet ryhtyä toimeen, koska tunsivat haasteet ja tiesivät elävänsä itse mukavampaa elämää, kunhan eivät ryhdy vaativaan tehtävään, jossa saattaisivat joutua itsekin ongelmiin.

Tämä sama trendi on ikävä kyllä tänä päivänä nähtävissä myös seurakuntakontekstissa. Harva tahtoo tarttua auraan ja liata kätensä yhteiseksi parhaaksi, kun oma elämä on mallillaan eikä vastuunkanto anna ’mukavaa lisäarvoa’ omaan elämään. Mieluummin valitetaan johtajien ja vastuunkantajien taitamattomuutta kuin otetaan vastuuta itse. Ja jos sitten joku toimeen ryhtyy, niin aina muut tietävät paremmin miten asiat pitäisi hoitaa. Varjelkoon Herra meidät kuitenkin Abimelekin kaltaisilta sydämeltään mädäntyneiltä.

Abimelekin elämän opetus

Palataan kertomukseen. Verilöylyn jälkeen Jumala antoi kolme vuotta aikaa Abimelekille ja sikemiläisille etsiä sovitusta ja armoa (Tuom. 9:22). Tälle tielle he eivät kuitenkaan tahtoneet lähteä, joten tuomio oli väistämätön (Tuom. 9:23-). Jumala kuitenkin antoi armon aikansa heillekin siinä, missä me lukijat olimme jo valmiit langettamaan välittömän tuomion.

Myöhemmin tehtäväänsä kykenemätön Abimelek ajautui sotaan Sikemin kanssa. Sikemiläisten valinta koitui siinä heidän omaksi kohtalokseen. Abimelek hävitti kaupungin, mutta hänet itsensä tappoi jauhinkivellä eräs nainen hänen ollessaan sotimassa Tebesiä vastaan. Jotamin kirous / ennustus kävi siis toteen.

Abimelekin elämäntarina voidaan täten lopulta kiteyttää kertojan sanoin tähän tapaan:

”Näin Jumala kosti rikoksen, jonka Abimelek oli tehnyt isäänsä vastaan surmatessaan seitsemänkymmentä veljeään, ja Jumala antoi Sikemin miesten pahuuden koitua heidän omaksi tuhokseen. Heidän osakseen tuli Jerubbaalin pojan Jotamin lausuma kirous.” (Tuom. 9:56-57)

Abimelekin kertomuksessa olleen sadun opetus oli jo yksi tekstin suurista opetuksista, mutta toki Abimelekin elämä opettaa meille vielä jotain muuta.

En jaksa uskoa, että Abimelek oli läpeensä paha ihminen tai että juuri hän olisi ollut Gideonin 72 pojasta ’se perkele’. Luulen, että hän oli tavallinen ihminen siinä missä kuka tahansa meistä niin kuin oli Juudaskin – niin se Iskariot.

Abimelekin ratkaiseva virhe oli antaa periksi vallanhimolle ja antaa vallanhimolle tilaa elämässään niin, että se alkoi hallita häntä ja viedä hänet näin tilanteisiin, joita hän ei enää kyennyt itse hallitsemaan.

Tämän saman me voimme nähdä arkisessa elämässä monella tasolla. Seuraukset eivät tietty ole välttämättä samassa mittakaavassa, mutta vaikutus on niissäkin samalla tavalla tuhoava. Koskee ’himo’ sitten mitä tahansa asiaa, periksi antaminen ’himolle’ vie ihmistä ’himon’ viitoittamaan suuntaan ja jossain vaiheessa ’himo’ ryöstää kuninkuuden itselleen ja vie ihmispolon sinne, minne emme alkujaan olisi tahtoneet mennä. Tästä oli yksinkertaisesti kyse Abimelekin elämässä sydämen valintojen tasolla. Jossain vaiheessa vallanhimo vain otti kuninkuuden Abimelekin elämässä, mikä sai hänet tekemään jotain sellaista, mihin hän ei varmastikaan ollut valmis aiemmin.

Ei siis ole ollenkaan vähäpätöistä se, että minkä motiivin annamme sydäntämme hallita. Päällisin puolin se voi alkuun näyttäytyä harmittomana, mutta jos sydämen palo tai himo on epäpuhdas, se paljastaa todelliset kasvonsa ajan myötä.

Moni hyvässä tahdossa ja aikomuksessa johtajana aloittanut on ajautunut valvomattomuuden tähden henkilökohtaiseen konkurssiin ja pahimmillaan vienyt siihen mukaan koko yhteisön. Hyvät ulkoiset puitteet tai lahjat eivät auta, jos sydämeen pesiytyy mätää.

Jokainen meistä oman elämänsä johtajana kohtaa tilanteita, jossa johtajuus koetellaan suhteessa houkutuksiin ja himoon. On johtajan vastuulla katkaista viettelyksen kutsu ennen kuin se synnyttää himon ja riistää johtajalta ’kuninkuuden’ omassa elämässään.

Tässä asiassa meidän jokaisen on viisautta myöntää oma heikkoutemme ihmisinä. Jokainen meistä on kiusattu ja jokainen meistä on vaarassa langeta. Ainoa turvamme on siinä, että rakkaus Herraan Jeesukseen Kristukseen on elämässämme ehdoton ykkönen. Jos hänellä on elämässämme ehdoton hallintavalta, tällöin mikään himo tai halu ei riistä elämämme johtajuutta häneltä. Saatamme langeta – hävitä yksittäisiä taisteluja – mutta hänessä meillä on voitto.

Pysykäämme Kristuksessa ja Raamatun sanassa. Tarkoitus ei pyhitä keinoja milloinkaan. Abimelek saattoi hänkin ajatella tehneensä kaiken hyvässä tarkoituksessa ja yhteisön parhaaksi, mutta tulikin ’vallanhimon’ pettämäksi. Me saatamme kohdata saman pienemmässä mittakaavassa, joten pysyminen Raamatun totuudessa ja sanassa säästää meidät tässä kohden monelta pahalta.

Oman elämänsä suuret johtajat eivät ohita ylimielisesti sydämen heikkouksia tai vihollisen linnakkeita ajatuksissa. He kesyttävät ne ja tekevät niistä alamaisia sen sijaan, että kumartaisivat niiden edessä ja antaisi niiden hallita ajatuksia tai tekoja. Rakas ystävä, älkäämme luottako itsemme, vaan luottakaamme Jumalan Pyhään Henkeen, joka asuu meissä. Älkäämme kuunnelko ajatustemme valheita, vaan pitäytykäämme Raamatun totuudessa.

Pohdittavaa

Mitä Jotamin satu opettaa?
Entä mitä opettaa Abimelekin elämä?