Pyhäinpäivä on kristillinen pyhien, marttyyrien ja vainajien muistopäivä. Se on yhdistelmä kahdesta vanhan kirkon juhlasta: kaikkien pyhien päivästä (1.11) ja kaikkien uskovien vainajien muistopäivästä (2.11). Suomalaisessa perinteessä pyhäinpäivästä on kuitenkin muotoutunut ensisijaisesti vainajien muistopäivä, vaikka päivä on omistettu kaikille pyhille – myös eläville.

Puhuttelusana ’pyhä’ ei viittaa vain kuolleisiin. Jokainen Kristukseen uskossa toivonsa pannut Herran oma on pyhä – nyt ja aina, koska hän on uskossa osallinen pyhien yhteydestä. Kristuksessa me saamme puhutella tänäänkin toinen toisiamme pyhinä. Se on valtava arvonimi ja etuoikeus. Sen suuruutta kuvaa tämänpäiväinen tekstimme.

Pyhäinpäivä tässä merkityksessä on ennen kaikkea elävien pyhien ilojuhla. Ja elävien juhla se on siinäkin merkityksessä, että Herra Jeesus Kristus on ostanut suurimmalla mahdollisella hinnalla jokaisen nimeään tunnustavan pyhän kuoleman valtakunnasta ja tuonut hänet elämän valtakuntaan. Olemme sitten tässä ajassa tai päässeet osallisuuteen jo tuonpuoleisesta, olemme pyhät – Jumalan elävät pyhät.

Päivän tekstiin

Pyhäinpäivän kirkollisiin teksteihin kuuluu vuorisaarnan autuaaksijulistus (Matt. 5:1–12), Se on teksti pyhistä, vaikka usein luemme sitä kristillisen etiikan näkökulmasta. Se olisi ollut kelpo valinta tämänkin saarnan tekstiksi, mutta valitsin kirkkopyhän teksteistä tällä kertaa toisen näkymän. Se on näkymä, joka jatkaa siitä, mihin autuaaksijulistus päättyy. Autuaaksijulistus näet päättyy sanoihin:

”Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri.” (Matt. 5:12a)

Nyt tarkastelemme tätä ilon ja riemun ’palkkaa’. Sen äärelle meidät johdattaa apostoli Johannes, jonka matkaa lähdemme katsomaan Ilmestyskirjan seitsemännen luvun näkymiä.

Uskon, että Johanneksen näkymä kuvaa meille kirkkauden arkea – sen ihanuutta. Me katselemme sen näkymää uskosta käsin. Mutta onpa tänäänkin suuri joukko jo menneitä pyhiä, jotka elävät tätä näkyä näkemisestä käsin. He ovat heitä, ketkä ovat saaneet käydä täyteen elämään ikuisuuden valtakunnan portista jo ennen meitä.

Muutama sana Ilmestyskirjasta

Ennen kuin astumme sisälle tekstiin, tahdon sanoa muutaman sanan Ilmestyskirjan näyistä, jotta ne avautuvat meille oikeammin.

Nykyään moni mieltää Ilmestyskirjan symboliseksi ja vaikeaselkoiseksi ennuskokoelmaksi ehkä siksi, että siitä on tullut tuomiopäivän profeettojen ajanmukaistusten ja spekulaatioiden ehtymätön lähde. Ilmestyskirjan lukijakunta on karkeasti jakaantunut kahteen vastakkaiseen leiriin:

• Toiset tarkkailevat ajanmerkkejä suurennuslasin kanssa peläten Herran paluun päivän ja vainojen ajan hetken läheisyyttä.

• Toinen vähintään yhtä suuri joukko on saanut tarpeekseen vuosia kestäneestä ’hössötyksestä’ ja kerta toisensa jälkeen väärään osuneista tulkinnoista, minkä tähden he viittaavat kintaalla koko kirjalle ja torjuvat sen sanoman kokonaan.

Mielestäni kumpikaan ääriasenne ei tee oikeutta Ilmestyskirjan kaltaiselle kirjallisuuden helmelle. Ajan merkkien etsijät ovat kadottaneet kirjan lohdullisen kokonaissanoman siinä missä ovat kirjan hylänneetkin sen kadottaneet. Kumpikin taho on unohtanut, että Ilmestyskirja kirjoitettiin lohdutukseksi vainojen keskellä kärsivälle seurakunnalle.

On absurdia ajatella, että Johannes olisi halunnut pelotella lukijoita lopunajoilla ja kauhukuvilla vieläkin suuremmista kärsimyksistä kuin missä he ensimmäisten koko Rooman alueen laajuisten vainojen aikoina elivät.

Päinvastoin Ilmestyskirjan näkyjen tarkoitus oli vahvistaa vastaanottajia kertomalla, kuinka ajalliset kärsimykset ja vainot ovat rajatut ja kuinka kaikki loppuu Herran täydelliseen voittoon vihollisesta. Näyttää nykyhetki miltä tahansa, voitto on varma.

Yhdellekään alkuperäisestä lukijakunnasta ei jäänyt epäselväksi kirjan ydinajatus, joka kiteytyy sen viimeisessä luvussa kolmasti toistettuun Jeesuksen lupaukseen: ”Minä tulen pian.” (Ilm. 22:7,12,20). Käytännössä tämä lupaus kaikuu tekstistä läpi kirjan. Se on lämmin lupaus vainotulle paremmasta – ei uhkaus eikä pelote, miltä se voi kuulostaa kaikenmaailman sensaatiohakuisten pelottelijoiden julistuksessa.

Ilmestyskirjan voi jakaa karkealla tasolla sisällön teeman ja näyttämön perusteella kolmeen osaan:

1. Kehotuksia seurakunnalle (Ilm. 1:1-3:22; Ilm. 22:6-21)

2. Näyt nykyisestä maailmanaikaa (Ilm. 4:1-6:17; Ilm. 8:1-19:21)

3. Näyt taivaasta ja tulevasta (Ilm. 7:1-17; Ilm. 20:1-22:5)

Jokaisella osalla on oleellinen merkitys lohdullisen ”Minä tulen pian” -teeman kehittelyssä. Etenkin näyt tulevasta ajasta lohduttavat ja motivoivat seurakuntaa kilvoittelemaan nykyajassa.

Kuvaus taivaasta sekä käänteisesti kuvaus viimeisestä tuomiosta ja tulijärvestä ovat omiaan muistuttamaan meitä jokaista ihmiskunnan tulevaisuudesta. Sanoma herättää kaipuun Herran luo, mutta myös säälin heitä kohtaan, jotka ovat matkalla kohti toista äärimmäisyyttä.

Taivaalliseen näkymään

Tämän päivän teksti kirjan seitsemännestä luvusta kuuluu siihen osaan Ilmestyskirjaa, jossa katsotaan tapahtumia pääosin ’tuonpuoleisen’ näyttämöltä käsin.

Luvun alussa Johannes johtaa meidät pois omasta ajastamme – tämänpuoleisesta – Jumalan ikuisuuteen eli tuonpuoleiseen.

”Ja vielä näin yhden enkelin, joka nousi idästä kantaen elävän Jumalan sinettiä. Hän huusi kovalla äänellä noille neljälle enkelille, joille oli annettu valta hävittää maata ja merta: ’Älkää hävittäkö maata, älkää merta älkääkä puita, ennen kuin olemme painaneet sinetin meidän Jumalamme palvelijoiden otsaan.’” (Ilm. 7:2–3)

Tässä kohden ajan tapahtumia lukija nostetaan hetkeksi pois ajasta ja tuodaan katsomaan ikuisuuden tapahtumia, missä Johannes näkee kaksi Jumalan valtaistuinsalissa kaksi joukkoa, jotka ovat samaa laatua ja perhettä.

”Minä kuulin myös sinetillä merkittävien määrän. Sinetin sai sataneljäkymmentäneljätuhatta, ja heitä oli kaikista Israelin heimoista” (Ilm. 7:4)

Ensin hän näkee 144 000 sinetillä merkittyä, 12 Israelin sukukuntaan kuuluvaa 12 000 ihmisen joukkoa (Ilm. 7:4-8). Osa tulkitsee tekstin tarkoittavan kirjaimellisesti Israelin 12 heimon uskollista jäännöstä, kun taas osa tulkitsee sen tarkoittavan vainojen aikana Herralle uskollisena pysyneitä. Tätä voimme spekuloida, mutta teksti tahtoo meidän kääntävän katseemme ensimmäisestä joukosta seuraavaan.

Johannes näkee toisen suuremman – mittaamattoman – joukon, johon häntä opastanut vanhin siirtää Johanneksen huomion muista näkymistä.

”Tämän jälkeen näin suuren kansanjoukon, niin suuren, ettei kukaan kyennyt sitä laskemaan. Siinä oli ihmisiä kaikista maista, kaikista kansoista ja heimoista, ja he puhuivat kaikkia kieliä. He seisoivat valtaistuimen ja Karitsan edessä yllään valkeat vaatteet ja kädessään palmunoksa ja huusivat kovalla äänellä:
– Pelastuksen tuo meidän Jumalamme, hän, joka istuu valtaistuimella, hän ja Karitsa! Kaikki enkelit seisoivat valtaistuimen, vanhinten ja neljän olennon ympärillä, ja he heittäytyivät kasvoilleen valtaistuimen eteen ja osoittivat Jumalalle kunnioitustaan sanoen:
– Aamen. Ylistys ja kirkkaus, viisaus, kiitos, kunnia, valta ja voima meidän Jumalallemme aina ja ikuisesti! Aamen.
Yksi vanhimmista kysyi minulta: ’Keitä nämä valkeavaatteiset ovat? Mistä he ovat tulleet?’ Minä vastasin: ’Herra, sinä sen tiedät.’ Hän sanoi minulle:
– Nämä ovat päässeet suuresta ahdingosta. He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.
Sen tähden he ovat Jumalan valtaistuimen edessä ja palvelevat häntä hänen pyhäkössään päivin ja öin, ja hän, joka istuu valtaistuimella, on levittänyt telttansa heidän ylleen. Nälkä ei heitä enää vaivaa, ei jano, enää ei heitä polta aurinko eikä paahtava helle. Karitsa, joka on valtaistuimen edessä, kaitsee heitä ja vie heidät elämän veden lähteille, ja Jumala pyyhkii heidän silmistään kaikki kyyneleet.” (Ilm. 7:9–17)

Valkopukuinen joukko

Johanneksen vielä katsellessa tätä väkijoukkoa, yksi ’vanhimmista’ kysyy Johannekselta mielenkiintoisen kysymyksen:

”Keitä nämä valkeavaatteiset ovat? Mistä he ovat tulleet?” (Ilm. 7:13)

Se on kuin kysymys vanhasta lastenlaulusta, jossa lauluntekijä kysyy: ”Keitäs te ootte te pienet poijaat, kun en ma tunne teitä?”

Tuntuu kerrassaan kummalliselta, että miksi vanhin tiedusteli asiaa Johannekselta. Mistä Johannes olisi vastauksen tiennyt? Hän oli vain ’vierailulla’ ikuisuudessa. Uskon, että Johannes oli tässä joukossa se henkilö, jolla silmät ja pää pyörivät ihmetyksestä ymmyrkäisinä. Hänellä oli varmasti suuri joukko kysymyksiä vailla vastauksia niistä näkymistä, joita hänen eteensä avautui. Ihmetystä riitti.

Uskon täten Johannekselle esitetyn kysymyksen olleen enemmän pedagogista ohjausta kuin ’oikea’ kysymys. Kysyjä näet varmasti tiesi vastauksen, mutta hän tiedusteli asiaa Johannekselta, jotta Johannes tulisi tietoiseksi valkeavaatteisen joukon olemuksesta.

Juutalaisilla opettajilla oli näet tapana esittää oppilailleen kysymyksiä, joihin oppilaat eivät voineet tietää vastausta. Tällöin oppilaan kuului vastavuoroisesti esittää kysymys opettajalle. Menettely herätti tällä tavoin oppilaan huomion oikeisin asioihin ja valmisti hänet erityisen tärkeän opetuksen kuuloon, koska opettajan tarkoitus oli ohjata oppilas korkeampaan tietämykseen asiasta.

Vanhin käytti tässä samaa tekniikkaa kiinnittääkseen Johanneksen huomion erityisen tärkeään väkijoukkoon. Voimme vain kuvitella miten paljon mieltä askarruttavia ja mielenkiintoisia näkymiä Jumalan valtaistuinsalissa avautui Johanneksen eteen. Johannes katseli ja hämmästeli sen loistoa ja ennen kaikkea Jumalaa, joka istui valtaistuimella. Mutta näkymä näytettiin Johannekselle sen tähden, että hän näkee tämän suuren kansanjoukon.

Keitä he ovat?

Katsotaanpa siis, mistä tämä valkeavaatteinen joukko oli tullut ja mitä he tekivät nyt taivaissa. Ehkä sen jälkeen me löydämme vastauksen myös vanhimman esittämään kysymykseen ”Keitä he ovat?”

Tekstimme kuvaa Johanneksen näkemää valtavaa kansanjoukkoa ensin ulkoisesti. Siinä hän kuvailee sitä, mitä hän näki ja joukko teki.

”Tämän jälkeen näin suuren kansanjoukon, niin suuren, ettei kukaan kyennyt sitä laskemaan. Siinä oli ihmisiä kaikista maista, kaikista kansoista ja heimoista, ja he puhuivat kaikkia kieliä. He seisoivat valtaistuimen ja Karitsan edessä yllään valkeat vaatteet ja kädessään palmunoksa ja huusivat kovalla äänellä: – Pelastuksen tuo meidän Jumalamme, hän, joka istuu valtaistuimella, hän ja Karitsa! ” (Ilm. 7:9-10)

Lukemattoman suuri valkeavaatteinen joukko on koottu ”kaikista maista, kaikista kansoista ja heimoista, ja he puhuivat kaikkia kieliä”. He ovat siis rodullisesti, kielellisesti ja kulttuurillisesti heterogeeninen joukko. Ihmisiä sieltä täältä, syntyperältään erilaisia ja puhuivat eri kieliä.

He eivät kuitenkaan ole ’sekalaista sakkia’, koska heitä kaikkia yhdistää ainakin kolme asiaa: 1) heidät on puettu valkeisiin vaatteisiin, 2) he ovat Jumalan valtaistuimen edessä ja 3) he palvovat Jumalaa päivin ja öin. Tämä kertoo heidän olevan yhtä. He olivat Jumalan vaatettamat ja puhdistamat, ja tässä juhlavaatetuksessa he saivat etuoikeuden käydä Jumalan läsnäoloon, missä heidän riemunsa oli rajaton.

Mistä he tulevat?

Ennen tätä riemua he olivat joutuneet kulkemaan suuren ahdistuksen läpi. Joku voisi sanoa, että he olivat maksaneet paikastaan valtaistuinsalissa kovan hinnan. Se ei kuitenkaan ole totta – heistä oli maksettu toki suuri hinta, mutta he eivät tuota hintaa olleet maksaneet. Herra oli ostanut omakseen kovimmalla mahdollisella hinnalla:

”– Nämä ovat päässeet suuresta ahdingosta. He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.”

He paitsi kuuluivat Jumalan valittuihin, he tulivat samasta ’paikasta’ eli ”suuresta ahdingosta”, josta kerrotaan esimerkiksi Danielin kirjassa (Dan. 12:1b) ja Jeesus Matteuksen evankeliumissa kertoi tarkemmin (Matt. 24:21,22).

Mitä sitten suuren ahdingon aika tarkoittaa, siitä on erilaisia tulkintoja. Toiset arvelevat sen viittaavan erityiseen vaivan aikaan aikojen lopussa, jolloin pahuus yltyy huippuunsa saatanan perustaessa maanpäälle laittomuuden valtakunnan (vastakohta Jumalan vanhurskauden valtakunnalle). Toiset taas tulkitsevat ahdingon ajan tarkoittavan yleisesti seurakunnan aikaa, koska kristillinen seurakunta on ollut vainottu eri puolella maailmaa pitkän historiansa ajan.

Ollaan asiasta kumpaa mieltä tahansa, se ei muuta tämän raamatunpaikan kirkkainta totuutta, koska joka tapauksessa valkeisiin puettu joukko on tullut suuresta ahdistuksesta.

Johanneksen aikalaiset, jotka lukivat ilmestystä, näkivät tässä kuvassa itsensä. He olivat vainottuja ja tiesivät, mitä on maksaa hintaa uskosta. Heille tämä taivaallinen näky oli lohdullinen ilon sanoma. Sellaisena meidänkin se tulee nähdä. Mekin saamme nähdä tässä joukossa itsemme.

Mikä heitä odotti?

Johanneksen ajan seurakunnat joutuivat elämään ahdingossa ja puutteessa. He ehkä kokivat maksavansa uskollisuudestaan melkoista hintaa, mutta tämä näky kertoi heille, että heidän ahdingossa maksamansa hinta oli pieni verrattuna siihen, mikä heitä perillä odotti. Hinta oli myös pieni verrattuna siihen, mitä Jumala puolestaan oli heistä maksanut.

Jos siis ajassa Saatana vainosi heitä ja tahtoi syöttää heille valheen, että heidän uskollisuutensa hinta oli liian suuri, Johanneksen näky kertoi asioiden todellisen puolen. Siihen nähden, mikä heitä odotti, ajan ahdistuksen hinta oli kuitenkin sangen pieni. Perillä Jumalan luona kaikki on oleva toisin:

”Nälkä ei heitä enää vaivaa, ei jano, enää ei heitä polta aurinko eikä paahtava helle. Karitsa, joka on valtaistuimen edessä, kaitsee heitä ja vie heidät elämän veden lähteille, ja Jumala pyyhkii heidän silmistään kaikki kyyneleet.” (Ilm. 7:16-17)

Perillä Jumalan luona valkeapukuisten joukko on vapautettu täysin tähän elämään kuuluvista koetuksista. Heillä ei ole enää täyttymättömiä toivomuksia. He saavat nähdä Jumalan ja palvella häntä hänen pyhäkössään päivin ja öin.

He saavat elää ikuisesti Jumalan läsnäolossa ja huolenpidossa, sillä Jumala ”on levittänyt telttansa heidän ylleen”. Tämä on se pyhien todellisuus, jota me saamme jo tänään uskon kautta katselle toteutuneena omalle kohdallemme.

Keitä nämä valkeavaatteiset ovat?

On aika kysyä vielä kerran sama kysymys, jonka vanhin esitti Johannekselle: ”Keitä nämä valkeavaatteiset ovat?”. Kysymme sen uudestaan sen tähden, että tämä kysymys vie meidät näyn ytimeen ja palauttaa meidät miettimään, miten tuohon joukkoon pääsee mukaan.

Valkeavaatteiset paitsi tulevat kaikista kansoista ja kulttuureista, heillä kaikilla on ”yllään valkeat vaatteet ja kädessään palmunoksat”.

Valkoinen vaate symboloi siunausta ja puhtautta; valkoinen vaate vaaditaan, jotta henkilö saa lähestyä Jumalaa hänen valtaistuinsalissaan. Palmun oksat taas liittyvät ilon juhlaan – niillä juhlistettiin voittajien kulkuetta (vrt. Jeesuksen ratsastus aasilla Jerusalemiin).

Valkeavaatteiset olivat siis voittajia, jotka kaikki oli puettu Jumalan vanhurskaudella niin, että he saivat riemuiten ylistää ja palvella häntä.

On ilmeistä, että pukeutuminen valkeaan vaatteeseen on näyssä ehto lähestyttäessä Jumalaa. Tarvetta ’pukea asiaan kuuluva asustus’ ennen Jumalan valtaistuinsaliin astumista kuvaa osuvasti Jeesuksen vertaus kuninkaanpojan häistä.

”Kun kuningas tuli sisään katsomaan juhlavieraitaan, hän näki siellä miehen, jolla ei ollut hääpukua. Hän kysyi tältä: ’Ystäväni, kuinka saatoit tulla tänne ilman häävaatteita?’ Mies ei saanut sanaa suustaan. Silloin kuningas sanoi palvelijoilleen: ’Sitokaa hänet käsistä ja jaloista ja heittäkää ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita. Monet ovat kutsuttuja, mutta harvat valittuja.” (Matt. 22:11-14)

Kuten sanottu, monet ovat kutsutut Jumalan valtakuntaan, mutta vain he, jotka ovat pukeneet päälleen Jumalan vanhurskauden vaatteen, ovat valittuja. Ei riitä, että tulee oikeaan paikkaan, vaan oleellista on myös se, että tulee kutsuttuna – oikeassa vaatetuksessa.

Tekstin opetus: valkeat vaatteet

Entä mistä tämän oikean valkean vaatetuksen voi hankkia? – Ilmestyskirja sanoo, että he olivat pesseet likaiset vaatteensa. Tämä pesu oli tehnyt heidän vaatteistaan valkeat Jumalan juhlaa varten.

Kuten tiedät pesemisellä ja pesemisellä on eroa. Jos pesen likaiset vaatteet kylmässä vedessä, on tulos paljon kehnompi kuin jos pesen ne kuumalla vedellä ja pesuaineella. Pyykin pesussa ei ole tärkeintä ’peseminen’, vaan se millä pestään.

Voittajien joukko on pessyt vaatteensa lumivalkeaksi, mutta olennaista ei ole se, että he kaikki olivat yrittäneet valkaista vaatteensa, vaan se millä he ovat vaatteet pesseet. Tärkeintä on, että ”he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä”. Vain Karitsan, Jeesuksen Kristuksen, veri pesee ihmisen puhtaaksi synnistä.

Tekstin jakeessa 15 sanotaan, että ”Sen tähden he ovat Jumalan valtaistuimen edessä…” (Ilm. 7:15), missä ’sen tähden’ viittaa edellisen jakeen kohtaan, jossa puhutaan Kristuksen veren voimasta pestä ihminen puhtaaksi, että hän on kelvollinen Jumalan edessä.

Tämä on se suuri opetus, jonka ’vanhin’ tahtoi Johanneksen muistavan. Tämä on se totuus, minkä vuoksi hän esitti Johannekselle kysymyksen ”Keitä nämä valkeavaatteiset ovat?” Mitä arvoa olisi ollut taivaallisella näkymällä sen enempää Johannekselle kuin meille, jos emme saisi tietää, miten me voimme sinne päästä?

Mikään muu kuin Kristuksen vuodatettu sovintoveri ei tee ihmisestä kelvollista lähestymään Jumalaa. Vaikka kuinka yrittäisit ’pestä’ itsesi puhtaaksi hyvillä teoilla, askeesilla tai rukoilemalla ja lukemalla Raamattua, sinun ’vaatteesi’ eivät tule riittävän puhtaiksi, jotta jonain päivänä ”seisot valtaistuimen ja Karitsan edessä ylläsi valkeat vaatteet ja kädessäsi palmunoksa”.

Vain Jeesuksen Kristuksen veri pesee sinut puhtaaksi. Jeesuksessa Kristuksessa sinä olet pesty puhtaaksi ja saat lähestyä Jumalaa puhtaanvalkein vaattein. Kukaan ei astu tämän näyn maisemiin muuten kuin Kristuksen veren puhtaaksi pesemänä.

Tämä on vastaus kysymykseen – ”Keitä he ovat?” He ovat Jumalan omia – heitä ketkä ovat laittaneet kaiken toivonsa Jeesukseen Kristukseen ja saaneet pestä vaatteensa puhtaaksi hänen sovitusveressään.

Uskomalla Herraan Jeesukseen sinä pelastut – ei ole toista tietä. Ota Jeesus vastaan henkilökohtaisena Vapahtajanasi jo tänään, ja tiedä Johanneksen avaamien näkymien olevan eräänä päivänä sinun elämäsi todellisuutta.

Pohdittavaa

Mikä on se suuri totuus, jonka vanhin näytti Johannekselle kysymyksellään?
Onko minut puettu valkeisiin vaatteisiin?