Luetaan Raamatusta lyhyt – ehkä jo entuudestaan tuttu – teksti Markuksen evankeliumista. Tekstissä Jeesus ja ”muuan kirjanoppinut” kohtaavat varsin vakavan kysymyksen äärellä. Kysymys oli miehelle mitä ajankohtaisin ja sitä se on tänäänkin. Saman vakavan kysymyksen ääreen toivon jokaisen ihmisen pysähtyvän mieluusti ainakin kerran elämässään – tosin ei olisi pahitteeksi tehdä tämän kysymyksen pohtimista ihan joka päiväistä tapaa. Sen verran arvokkaasta asiasta on kyse.

Ennen tekstikohdassa tapahtuvaa kohtaamista kirjanoppineen kanssa Jeesus joutui ensin vastaamaan saddukeusten saivarteluun ylösnousemuksesta. Saddukeukset eivät uskoneet itse ylösnousemukseen, joten he muka tiedustelivat Jeesukselta, miten Taivasten valtakunnassa menetellään silloin, jos sama vaimo on ollut Mooseksen lain mukaisesti useamman veljeksen vaimona maanpäällisen elämänsä aikana (Mark. 12:18-27). Saddukeusten saivarteleluun vastattuaan Jeesus sanoi heille varsin kovin sanoin:

”Ettekö te siitä syystä eksy, kun ette tunne Kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa?” (Mark. 12:24)

Tekstimme varsinainen päähenkilö, eli siinä mainittu ”muuan kirjanoppinut” kuunteli saddukeusten saivartelua sivusta ja tuli vakuuttuneeksi Jeesuksen vastauksesta. Tekstin mies oli todennäköisesti katsonnallisesti fariseus, joten hän päinvastoin kuin saddukeukset uskoi Jeesuksen tavoin kuolleiden ylösnousemukseen ja elämän jatkumiseen kuoleman jälkeen. Jeesuksen terävä vastaus ylösnousemuksen puolesta täten tavoitti miehen sydämen. Jeesuksen vastauksesta rohkaistuneena hän jatkoi keskustelua esittämällä Jeesukselle mieltänsä askarruttaneen kiperän kysymyksen.

”Muuan kirjanoppinut oli kuullut heidän väittelynsä ja havainnut Jeesuksen vastanneen hyvin. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi häneltä: ”Mikä on tärkein kaikista käskyistä?”

Jeesus vastasi: ”Ensimmäinen on tämä: ’Kuule, Israel, Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi. Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikella ymmärrykselläsi ja kaikella voimallasi.’ Toinen on tämä: ’Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.’ Ei ole näitä suurempaa käskyä.”” (Mark 12:28-32)

Jeesuksen vastaus miehelle on meille varsin tuttu, eli rakkauden kaksoiskäsky. Se on käytännössä koko kristillisen uskon ja elämän peruskivi. Se ei kuitenkaan ole tämän kertaisen tekstini varsinainen aihe, koska ’sydämen lämpiämisen’ juhlassa minua kiinnostaa enemmän se, mitä tekstissä seuraa Jeesuksen vastauksen jälkeen.

Markus on sisällyttänyt evankeliumiinsa Luukkaan ja Matteuksen tekstiversioista poiketen jatkoa Jeesuksen vastaukselle. Markus kertoo kirjanoppineen vastauksesta Jeesukselle ja vieläpä Jeesuksen kommentin hänen vastaukseensa. Huomaa, että tässä keskustelussa kirjanoppinut mies ei ollut Jeesuksen vastustaja, vaan päinvastoin Jeesukselle avoin ja hyvin myötämielinen.

Tapaus kirjanoppinut

Markuksen jatko on erityisen mielenkiintoinen siksi, että vastauksessa kirjanoppinut reflektoi käsitystään siitä, miten hän ymmärsi Jeesuksen vastauksen omaan kysymykseensä. Ja mikä parasta Jeesus kommentoi sen jälkeen kirjanoppineen itseymmärrystä rakkauden kaksoiskäskystä.

Luetaan siis jälkimmäinen osa keskustelusta, jota kutsun Markuksen ’tekstiaarteeksi’.

”Kirjanoppinut sanoi hänelle: ”Oikein, opettaja, sinä sanoit totuuden, että Jumala on yksi ja ettei ole ketään muuta kuin hän. Ja se, että rakastaa häntä kaikesta sydämestään ja kaikella ymmärryksellään ja kaikella voimallaan ja rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään, on enemmän kuin kaikki polttouhrit ja teurasuhrit.”

Nähdessään hänen vastaavan viisaasti Jeesus sanoi: ”Sinä et ole kaukana Jumalan valtakunnasta.”” (Mark 12:32-34a)

Voimme lukea kirjanoppineen vastauksesta, että hän todella oli monia aikalaisiaan paremmin selvillä Jumalan valtakunnan luonteesta ja lain todellisesta hengestä. Hän siteerasi vastauksessaan Mooseksen lakia taitavasti kahdesta kohdasta: liitonkirjasta (5. Moos. 6:5) ja leeviläislaista (3. Moos. 19:18). Mies tunsi Jumalan lain ja tuntui tavoittaneen melko hyvin myös lain hengen.

Laki ei ollut tälle kirjanoppineelle vain joukko mielivaltaisia määräyksiä, joita ihminen yrittää toteuttaa tai kiertää parhaan osaamisensa mukaan. Jumalan laki oli hänelle sydämen asia, koska hän uskalsi jopa sanoa sen olevan enemmän kuin temppelin uhrikäytäntö. Hän ei silti vähätellyt uhria, mutta näki senkin kuuluvan rakkauden kaksoiskäskyn piiriin. Uhri puolestaan puhuu Jumalan rakkaudesta ihmistä kohtaan, joka taas on perusta koko rakkauden kaksoiskäskylle.

Emme tiedä tekstissä esiintyneen ’lupaavan kirjaoppineen’ jatkosta uskon tiellä, mutta hänen osoittaessaan oppimishalua Jeesus mielellään opetti häntä. Mies ei ollut lähtökohtaisesti torjuva, vaan päinvastoin oppivalla ja odottavalla mielellä. Erityisen mielenkiintoista Jeesuksen arviossa miehen reflektioon on se, että vaikka miehen vastaus oli viisas, Jeesus ei silti sanonut hänen olevan sisällä Jumalan valtakunnassa, vaan ainoastaan sitä lähellä.

Jumalan valtakuntaan ei kukaan tule sisälle itsestään, vaikka hän pystyisi antamaan järkeviä vastauksia ja osoittaisi kykyä ottaa vastaan Jeesuksen opetusta. Jumalan valtakuntaan pääsemisen edellytyksenä on parannus ja uudestisyntyminen (Joh. 3:5). Se on Jumalan työ ja ihmisen osa on ottaa vastaan Jumalan työ armotarjouksen muodossa.

Kirjanoppinut mies oli siis paitsi ajatuksellisesti myös fyysisesti lähellä Jumalan valtakuntaa. Hän ei varmaankaan itse tiedostanut, kuinka lähellä hän oli. Jumalan valtakannan ’ovi’ seisoi hänen edessään Jeesuksen persoonassa. Hänen edessään seisoi Jeesus Kristus, joka on tie sisälle Jumalan valtakuntaan. Vain hänen kauttaan meillä on pääsy Jumalan valtakuntaan:

”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan tule Isän luo muuten kuin minun kauttani.” (Joh. 14:6)

”Sinä et ole kaukana Jumalan valtakunnasta”

Tekstistä tahdon nostaa tänään eteesi samat sanat, jotka Jeesus sanoi kirjanoppineelle vastaukseksi ja kommentiksi hänen esittämäänsä teologisesti oivalliseen vastaukseen. Mies vastasi taidokkaammin kuin moni meistä, mutta silti Jeesus ei nähnyt miehen olevan vielä täysin Taivasten valtakunnan ytimessä.

”Sinä et ole kaukana Jumalan valtakunnasta.” (Mark 12:34a)

Kirjanoppinut tunsi lain ja kirjoitukset ja hän jopa tulkitsi sitä Raamatun hengen mukaisesti. Silti Jeesus ei myöntänyt hänen olleen sisällä Jumalan valtakunnassa. Miltä sinusta tuntuisi kuulla nämä Jeesuksen sanat etenkin, jos ajattelet jo olevasi sisällä valtakunnassa ? Oli varmasti melkoinen pettymys miehelle kuulla, että hän oli ’vain lähellä’.

Syy ei ollut miehen sanoissa, ei tiedossa eikä vastauksessa muutenkaan. Syy oli yksinkertaisesti siinä, että myös tämän farisealaisittain oppineen miehen tuli ojentautua sanojensa mukaisesti ja tunnustaa, ettei hänestä ollut Jumalan lakia täyttämään, vaikka hän sen varsin taiten tunsi. Jumalan valtakunnan omistamisessa ei ole kyse tiedosta eikä taidosta, vaan sydämen asenteesta Kristuksen edessä. Kyse ei ole tietämisestä eikä taitamisesta, vaan suhteesta Jeesukseen.

Sinä päivänä, kun tämä mies havaitsi ja myönsi oman yrityksen tien mahdottomuuden, hän saattoi astua sisään Taivasten valtakuntaan, jos hän ymmärsi nöyrtyä etsimään vastausta ongelmaansa Jeesuksen edessä. Hänenkin tiensä Taivasten valtakuntaan kävi saman portin kautta, josta mekin käymme jokainen – tunnemme sitten kirjoitukset niin kuin tämä kirjanoppinut tai emme.

Emme tiedä, miten kirjanoppineelle kävi, mutta hänen kohdallaan suurin kompastuskivi oli ehkä hengellinen ylpeys kirjoitusten edessä. Hän tunsi kirjoitukset paremmin kuin moni muu, mikä saattoi tehdä nöyrtymisen Jumalan edessä hänelle vieläkin vaikeammaksi kuin heille, jotka olivat elämänsä kompastellen eläneet. Hän oli kelpo siivosyntinen ihminen, joka ei välttämättä kokenut tarvetta isommin katumukseen.

Sanoma oli siitä huolimatta sama hänellekin: ”Ei kukaan tule Isän luo muuten kuin minun kauttani.” Ja niin kauan ennen kuin hän tämän totuuden sisäisti ja sydämessään eli todeksi, Jeesuksen vastaus hänelle tulisi olemaan aina sama. Lähelle hän pääsisi, mutta sisälle ei tulla omin keinoin.

”Sinä et ole kaukana Jumalan valtakunnasta.” (Mark 12:34a)

Omin voimin ja yrityksin kukaan meistä ei tule pääsemään näitä sanoja lähemmäksi Taivasten valtakuntaa. Sen tuli oppimaan aikanaan myös John Wesley. Hän tunsi Raamatun; hän oli oppinut anglikaanikirkon vihitty pappi ja viettänyt jo vuosia lähetystyössä Amerikassa, mutta silti hänkin sai kuulla tämän saman vastauksen Jeesukselta. Hän on esimerkiksi henkilöstä, joka teki kirjanoppineen tavoin kaikkensa päästäkseen sisälle valtakuntaan, mutta joka hänkin omin yrityksin joutui tyytymään samaan vastaukseen.

Aldersgate day

Keskiviikkona 24. toukokuuta vuonna 1738, kello 20:45. John Wesley tunsi ”sydämensä lämpiävän”. Näin hän kirjoittaa päiväkirjassaan. Metodistiherätyksen perilliset viettävät vuosittain 24. toukokuuta juhlapäivää nimeltä ”Aldesgate day”, jolloin muistetaan tätä Wesleyn elämän käännepistettä. Siitä tuli oikeastaan lähtöpiste koko metodistiherätykselle.

Markuksen evankeliumin teksti oli mitä todennäköisemmin yksi niistä raamatunkohdista, jotka luettiin siinä tilaisuudessa, missä John Wesley koki sydämensä lämpiävän. Näin ainakin metodistikirkon perimätieto ehdottaa.

On siis hyvin mahdollista, että myös John Wesley pysähtyi hänkin arvioimaan elämäänsä ja armottomat ponnistuksensa ensimmäistä kertaa uudessa valossa, kun hänen mielessään kaikuivat Jeesuksen pysäyttävät sanat

”Sinä et ole kaukana Jumalan valtakunnasta.” (Mark 12:34a)

Ne ovat pysäyttävät sanat ihmiselle, joka on kuvitellut olevansa jo sisällä valtakunnassa. Voin vain kuvitella sen sisäisen ’paniikin’ määrää, joka valtaa ihmisen siinä hetkessä, kun hän ymmärtää seisovansa valtakunnan oven ulkopuolella, vaikka hän on aivan siinä lähellä. Jotain tällaista John koki Aldersgaten kadulla tuona elämänsä ikimuistoisimpana päivän.

Tuona armon päivänä hän sai kokea Jumalan armon käydä sisälle ovesta ja se muutti hänen koko elämänsä. Se mullisti hänen elämänsä, vaikka hän oli jo vuosia elänyt niin lähellä, niin lähellä. Kerrataanpa vähän, mitä tuolloin tapahtui.

Tapaus John Wesley

Ajanjaksoa vuodesta 1725 alkaen vuoteen 1739 pidetään aikana, jolloin metodistinen herätys alkoi muotoutua. Avainasemassa olivat herätyksen perustajana pidetty John Wesley ja hänen veljensä Charles.

Herätyksen taustat oli valmistettu toki jo veljesten kotona, jossa he saivat hyvän kristillisen kasvatuksen pappisisältä ja äiti Susannalta. He olivat lähtöisin aineellisesti köyhästä kodista, jossa kristillisiä arvoja kunnioitettiin ja vaalittiin erityisellä rakkaudella. Wesleyn perhe kulki moraalisesti selkeästi vastavirtaan verrattuna siihen, mitä sen ajan kovaa vauhtia maallistuvan Englannin köyhälistön lähiöissä muutoin tapahtui. Alkoholi oli tuona aikana turhan monen perheen todellinen hallitsija.

Kodin hengellisenä perintönä kummatkin veljekset hakeutuivat opiskelemaan papeiksi Oxfordin yliopistoon, missä heidät valtasi tarve löytää Jumala konkreettisemmin ja läheisemmin. He olivat vakuuttuneet siitä, että usko on enemmän kuin vain se, mitä se heille anglikaanikirkon opinkappaleina edusti.

Syvemmän jumalasuhteen etsiminen ja kaipuu ohjasi veljekset perustamaan muutamien muiden samaa kaipaavien opiskelutovereiden kanssa ’pyhän klubin’ vuonna 1729. Se oli yliopiston harrastekerho tai opiskelijapiiri, joka oli omistautunut Jumalan etsimiseen hartauden harjoittamisen ja hyväntekeväisyyden keinoin. Tänä aikana moni myöhemmin metodismille tunnusomainen piirre sai ensimmäiset muotonsa.

Pyhän klubin toiminnan ja ankaran itsekieltämisen kautta käynyt tie ei silti riittänyt vastaukseksi kummankaan veljeksen jumalakaipuuseen. Pappiskandidaatteina he toki tunsivat kirkon opetuksen ja tradition, mutta silti etenkin Johnia vaivasi tunne, että hänen uskonelämästään edelleen puuttui jotain.

Pappisvihkimyksen jälkeen veljekset lähtivät uudelle mantereelle, Amerikan Georgiaan, lähetystyöhön vuonna 1735. Johnille vuodet Amerikassa olivat kuitenkin raskaat lähetystyön ja henkilökohtaisen elämän pettymysten tähden. Hänen aloittamansa työ kuivui pienen lupaavan alun jälkeen. Hän kohtasi uudella mantereella myös muita vastoinkäymisiä etenkin taistelussaan alkoholismia ja siveettömyyttä vastaan. Eikä Johnin oloa helpottanut uudella mantereella tapahtunut sydäntä särkevä surullinen rakkaustarina, joka päättyi Johnin ehkä omaa tyhmyyttä onnettomasti. No, jälkiviisaus on aina kovin helppoa.

Kaiken koetun jälkeen jo vuoden 1737 loppupuolella John päätti palata takaisin Englantiin ja Lontooseen. Suurin odotuksiin uudelle mantereelle lähtenyt jumalanmies palasi takaisin pettyneenä.

”Tunsin kuinka sydämeni lämpeni”

Käänne pettymysten ja syvän hengellisen kriisin keskellä eläneen Johnin elämässä tapahtui kuitenkin odottamatta jo kohta Lontooseen paluun jälkeen. Tapahtui näet jotain odottamatonta ja vierasta ehdottomaan järjestykseen tottuneelle Johnille.

Kävi niin, että vuosikausia syvempää jumalasuhdetta etsinyt John Wesley koki voimakkaan muutoksen elämässään kuin sattumalta kristillisessä kokouksessa Lontoon Aldersgate-kadulla toukokuun 24. päivä 1738 kello 20.45.
Voin kuvitella, miten Markuksen evankeliumin sanat saattoivat soida Johnin päässä vähintään yhtä voimakkaasti kuin raamatuntekstin totuutta etsineen kirjanoppineenkin.

”Sinä et ole kaukana Jumalan valtakunnasta.” (Mark 12:34a)

John oli käyttänyt koko elämänsä Jumalan valtakunnan etsimiseen luullen sen jo moneen kertaan löytäneensä, mutta nyt hän ymmärsi olevansa edelleen oven ulkopuolella joskaan ei ollenkaan kaukana siitä.

Tarkan ajankohdan muistiin paneminen – jopa pedantin Wesleyn tapauksessa – viestii tapahtuman käänteentekevyydestä. Tuskinpa hän muistaisi hetkeä näin tarkasti, ellei kyse olisi ollut hänen elämänsä suuresta hetkestä. Wesley itse kuvaa tapahtumaa päiväkirjassaan tähän tapaan:

”Illalla menin oikein vastentahtoisesti hengelliseen tilaisuuteen Aldersgate-kadulla, jossa puhuja luki Lutherin esipuhetta Roomalaiskirjeeseen. Noin 15 vaille yhdeksän, kun lukija kuvaili muutosta, jonka Jumala tekee sydämessä uskon kautta Kristukseen, tunsin miten minun sydämeni kummallisesti lämpeni. Tunsin luottavani koko pelastukseni yksin Kristukselle ja että olin saanut varmuuden, että hän on ottanut pois minun syntini, jopa minun ja pelastanut minut synnin ja kuoleman lailta.” (The Journal of John Wesley, toukokuun 24. päivänä, 1738)

Näin siis Wesley kirjoitti päiväkirjassaan lyhyen pedantisti kokemuksestaan. Wesleyn omakohtainen Jumalan armon kohtaamisen kokemus pysyi keskeisenä hänen julistuksessaan koko hänen elämänsä ajan.

Sydämen lämpiäminen kuvaa tunnetasolla sitä oivallusta, kun Wesley ensimmäistä kertaa vuosia kestäneen etsimisen jälkeen omakohtaisesti sisäisti Jumalan armon merkityksen itselleen. John sisäisti sydämen tasolla ensimmäistä kertaa elämässään, ettei pelastus ollut lähtöisin hänestä itsestään, vaan se on Jumalan työ. Ja sellaisena se on säilyvä.

Vaikka pyhitys on oleellinen osa uskovan kilvoitusta, pelastuksen perusta lepää yksin Kristuksen varassa – ei ihmisen hyvien tai väärien tekojen varassa. Pyhitys ei edellä ’taivasten valtakunnan oven’ avaamista, se alkaa Jumalan Pyhän Hengen vaikutuksesta hänen työnsä hedelmänä heti oven toisella puolella.

Roomalaiskirjeen edessä

Mainittu ”sydämen lämpiäminen” on uskonelämässä kokemuksen tuoma lisävarmuus, joka seuraa Jumalan armon sisäistämistä ja pelastuksen vastaanottamista Kristuksessa uskon kautta. Kokemus ei tässä ole tie oven avaamiseen – se on elämän tuore todiste uskon todellisuudesta. Kokemus on yksilöllinen, mutta pelastus on jokaiselle sen vastaanottaneelle sama.

Toinen raamatunteksti, joka samassa yhteydessä mullisti Wesleyn elämän saattaa olla sama, jonka edessä uskonpuhdistaja Martin Luther koki oman ”sydämensä lämpenevän”. Luther näet mainitsee Wesleyn kuulemassa Roomalaiskirjeen esipuheessa kirjeen avainjakeina pidetyt jakeet, jotka reilut 200 vuotta ennen Wesleyn aikaa (1515 – 1516) avasivat Lutherin arvioimaan uudelleen käsitystään pelastuksesta; se ei ollut ansaittua, vaan se oli Jumalan lahja armosta uskon kautta.

Samat jakeet vapauttivat Wesleyn oman yrittämisen tieltä, kun hän löysi uskon salaisuuden Kristuksesta. Mitkä ovat nämä kirkkohistoriallisesti käänteentekevät jakeet? Luetaanpa nekin.

”Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille. Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon. Onhan kirjoitettu: ’Uskosta vanhurskas saa elää.’” (Room. 1:16-17)

Nämä jakeet, jotka Paavali on kirjoittanut heti kirjeen alkutervehdyksen ja kuulumisten jälkeen sisältävät kirjeen ydinajatuksen. Koko pitkä kirje aina luvun 16 lopputervehdyksiin saakka käsittelee näissä kahdessa jakeessa lyhyesti ilmaistua totuutta: ”uskosta vanhurskas saa elää”.

Roomalaiskirjeen 5. luku oli myöhemmin Wesleyn pyhitysopin perusta. Tämä ajatus Kristuksesta uskon alkajana ja antaja mullisti Wesleyn ajatusmallin. Se, mikä aiemmin oli hänelle edellytys ’taivaaseen pääsemiseksi’ muuttuikin ”sydämen lämpenemisen” jälkeen hedelmäksi ja seuraukseksi.

”Uskosta vanhurskas saa elää”

Entä mikä sitten on tuo Paavalin kirjeen tekstiin kätketty evankeliumin ydinsanoma, josta miljoonat ja taas miljoonat ihmiset ovat löytäneet Wesleyn ja Lutherin tavoin tien uuteen elämään? Lyhyesti sanottuna se on

”uskosta vanhurskas saa elää” (Room. 1:17)

Vanhurskaus – eli yksinkertaistaen kelvollisuus Jumalan edessä – tulee yksin uskosta Jeesukseen Kristukseen. Toisin sanoen yhdenkään ihmisen elämä ei kestä Jumalan ’kelvollisuusvaatimusten’ edessä sellaisenaan. Jokainen tarvitsee Kristuksen sovitustyötä päästäkseen sisälle Jumalan valtakuntaan. Usko taas ei ole tietämistä, vaan suhde Jeesukseen Herrana. Uskossa astutaan Jumalan tuntemiseen niin kuin suhteeseen. Kukaan ei voi astua kestävään suhteeseen ilman, että ottaa vastaan myös ’kumppaninsa’ – tässä Herransa – arvot.

On yhdentekevää millaisia tekoja sinulla tai minulla on tuomisena Jumalan eteen, koska parhaatkaan niistä eivät täytä Herran ’laatuvaatimusta’ oikeudenmukaisuudesta – vanhurskaudesta. Paraskaan ihmisen vaellus ei kestä Jumalan tarkastelussa; se ei täytä hänen mittaansa.

Wesley kohtasi tällä tavalla oman elämänsä mahdottomuuden. Ankarasta kilvoittelusta ja hyvän tekemisestä huolimatta Wesley koki jäävänsä vajaaksi Jumalan lain edessä, kunnes hän omakohtaisesti oivalsi, että heikkoudesta huolimatta ”uskosta vanhurskas saa elää”.

Kelvollisuus Jumalan edessä ei ole ihmisestä, vaan Jumalasta. Se on Jeesuksessa Kristuksessa annettu lahja, jonka ihminen saa ottaa vastaan uskomalla häneen ja Jeesukseen, että Jeesuksen kertakaikkinen sovitustyö ristillä riittää tekemään hänestä puhtaan – kelvollisen Jumalan edessä. Voi sitä riemunhetkeä, kun Wesley sydämessään omisti tämän omalle kohdalleen. Pelastus ei ole teoreettinen ja etäinen, vaan hyvin henkilökohtainen ja läheinen.

Pelastus on täydellinen lahja, jonka Herra Jeesus on valmistanut puolestasi sinua varten. Hän antaa sen sinulle ehdoitta – on vain kyse siitä, tahdotko sinä vastaanottaa sen uskomalla Herraan Jeesukseen. Tänäkin päivänä Jeesus kysyy jokaiselta meistä: olenko minä sinun Herrasi, sinun pelastajasi?

”Se on Jumalan voima”

Jos siis uskon kautta olet saanut armon ottaa vastaan Jeesuksen henkilökohtaisena vapahtajanasi ja tänään siten tiedät ”sydämesi lämmenneen” Herrallesi Jeesukselle, tiedä myös tämä evankeliumista:

”Se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat.” (Room. 1:16)

Se, että evankeliumi on Jumalan voima, tarkoittaa nyt sinun kannaltasi sitä, että sinun vanhurskautesi – eli kelvollisuutesi Jumalan edessä – ei perustu hyvyyteesi, vaan Jumalan voimaan. Evankeliumi tuo pelastuksen sinulle – ei siksi, että sinä teet jotain, vaan siksi, että Jumala on jo tehnyt kaiken puolestasi. Evankeliumissa on Jumalan voima, joka antaa sinulle pelastuksen, kun sinä vain uskot sen henkilökohtaisesti omaksesi.

Jeesuksen Kristuksen nimessä sinä olet pelastettu, minkä sinä edelleen uskomalla häneen hyväksyt omalle kohdallesi. Jumalan evankeliumi on annettu jokaiselle ihmiselle lahjaksi, jonka hän on vapaa ottamaan vastaan.

Ota siis vastaan Jeesus Kristus henkilökohtaisena Vapahtajanasi, koska yksin hänen nimessään ”on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat.”

Mikä on tänään sinun paikkasi? Oletko sinä käynyt ovesta sisälle Taivasten valtakuntaan? Vai joutuuko Jeesus sanomaan sinulle niin kuin hän sanoi kirjanoppineelle ja Wesleylle:

”Sinä et ole kaukana Jumalan valtakunnasta.” (Mark 12:34a)

Ole rohkea – annan tämän päivän olla sinun ”Aldersgate day”. Käy sinäkin vaeltamaan tietäsi tästä eteenpäin ”sydän lämmenneenä”. Anna Jumalan muuttaa se, mitä me ihmiset emme saa korjattua ’lähes kelvollista’ paremmaksi.

Yksin Herra Jeesus tekee sinun elämästäsi jotain, mikä ei enää jää puuttumaan ’Taivasten valtakunnasta’. Se on ”Aldersgate day”:n sanoma tänään.

Pohdittavaa

Mikä tekee evankeliumista arvollisen: ihmisen teot vai Jumalan voima?
Koskevatko sanat ”sinä et ole kaukana Jumalan valtakunnasta” minua?