”Jeesus vastasi: ’Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.’” (Joh. 14:6)

Jeesuksen sanoissa on yksi Johanneksen evankeliumiinsa kokoamista ’minä olen’ -julistuksista. Kreikankielisessä tekstissä Jeesus aloittaa ilmauksen sanoilla ’ego eimi’ sen sijaan, että hän käyttäisi tavanomaista lyhyempää ilmausta ’eimi’ kuten suomenkielen ’olen’.

Johanneksen Jeesuksen puheissa käyttämä pidempi ’ego eimi’ oli arkikielessä epätavallinen muoto, minkä vuoksi näyttää siltä, että Johannes käyttää sitä erityisessä merkityksessä. Hän korostaa ilmauksella Jeesuksen viitanneen Jumalan itsensä ilmoittamaan nimeen ’Jahve’ eli ”minä olen”.

"Minä olen..." - "egw eimi"

”Minä olen…” – ”egw eimi”

Jeesuksen aikaan paljon käytetty Vanhan testamentin kreikannos nimeltä Septuaginta (LXX) kääntää Jumalan liittonimen hepreankielisestä tekstistä täsmälleen samoilla sanoilla esimerkiksi seuraavassa kohdassa:

”Jumala sanoi Moosekselle: ’Minä olen se joka olen.’ Hän sanoi vielä: ’Näin sinun tulee sanoa israelilaisille: ’Minä-olen on lähettänyt minut teidän luoksenne.’” (2. Moos. 3:14)

Viittaamalla pidemmällä ’minä olen’ -muodolla itseensä Jeesus käytti Jumalan nimeä ja samaisti itsensä Jumalaan. Hän tällöin syyllistyi juutalaisten näkökulmasta jumalanpilkkaan paitsi lausumalla Jumalan nimen etenkin siksi, että hän yhdisti Jumalan nimen itseensä sanomalla olevansa Jumala itse.

Jumalan nimen lausumisessa Jeesus syyllistyi vakavaan rikkomukseen. Kenelläkään ei ollut lupa lausua Jumalan itsensä lausumaa sanomatonta nimeä ”Minä-olen”, koska se oli kuoleman uhalla kielletty. Juutalaisten nimen lausumisen kielto oli johdettu Mooseksen lain käskystä ”Älä turhaan lausu Herran nimeä”. He lukivat ja tulkitsivat käskyn vieläkin kirjaimellisemmin kuin me suomalaiset silloin, kun ajattelemme käskyn tarkoittavan kiroilua ja sadattelua. Yleisesti tulkittuna käsky koskee kaikkea Jumalan nimen halventavaa käyttöä.

Juutalaisesta laintulkinnasta seurasi etteivät juutalaiset koskaan suullaan lausuneet ääneen Jumalan liittonimeä ’ego eimi’ tai vielä vähemmän hepreankielistä tetragrammatonia eli JHVH edes Tooraa lukiessa.

Nimen lausumattomuudesta muuten seurasi sellainen erikoinen ongelma, että Jumalan hepreankielisen liittonimen oikeasta lausumisesta ei ole enää varmuutta. Kukaan ei voi varmuudella sanoa, miten JHVH pitäisi lausua, koska hepreankielen tekstissä ei kirjoiteta vokaaleja. Ja kun nimeä ei vuosisatoihin enää lausuttu ääneen, katosi varmuus siitä, mitkä vokaalit konsonanttien JHVH väliin kuuluvat. Todennäköisiä mahdollisuuksia ovat ’Jahve’ ja ’Jehova’.

Kun Tooran lehdillä Jumalan liittonimi esiintyi, lukijan velvollisuus oli korvata Jumalan liittonimi lausumalla heprean kielen sana ’adonai’ eli ’Herra’ sen tilalla. Samalla periaatteella Septuaginta (LXX) käännöksessä oli Jumalan nimi käännetty ’adonai’ sanan kreikankielisellä vastineella ’kyrios’ – Herra. Tätä taustaa vasten ymmärtää myös Vanhan testamentin taustan alkukristilliselle uskontunnustukselle ”Jeesus on Herra (kyrios)” – se on hänen liittonimensä alaisuuteen tunnustautumista.

Jumalan liittonimi ’JHVH’ / ’kyrios’ / ’adonai’ tai ’ego eimi’ – miten sen sitten lausuu – puhuu täten ennen kaikkea Herran ehdottomasta pyhyydestä. Hänen nimensä pyhyys on jakamaton. Hän ei jaa nimensä pyhyyden kunniaa. Hänen nimensä on niin suuri, että jo ihmisen yritys lausua se, rajoittaa hänen suuruuttaan. Sama ajatus on Mooseksen lain kuvantekokiellossa. Ihmisen ei tule rajoittaa Jumalaa kuvaksi – ei edes mielikuvaksi. Jumala on suurempi kuin meidän mielikuvamme hänestä – ja jo itsemme tähden, meidän tulee säilyttää hänen nimensä suuruus aina mielessämme. Hän on ilmoittanut meille nimensä – toisin sanoen hän on tehnyt itsensä meille tunnetuksi. Meidän ei tarvitse ymmärtää hänen suuruuttaan, riittää kun tunnemme hänen nimensä, koska tällöin saamme niin hädän hetkellä kuin muutenkin kutsua häntä hallitsemaan elämässämme.

Johanneksen evankeliumiin kirjoitetut seitsemän ’ego eimi’ -julistusta puhuvat täten omaa kieltään Jumalan liittonimen pyhyydestä ja Herran suuruudesta. Julistukset todistavat edelleen Jeesuksen alkuperästä Jumalassa. Johannes näin muistuttaa, että evankeliumin sivuilla helposti lähestyttävä Jeesus on samaan aikaan pyhä Jumala – erottamaton ja jakamaton.

Julistukset eivät muistuta lukijaa vain Jeesuksen jumaluudesta ja pyhyydestä. Kaikki seitsemän julistusta on liitetty johonkin Jumalan luontoa, tahtoa ja luonnetta kuvaavaan attribuuttiin. Niiden välityksellä ’minä olen’ -julistukset kertovat meille, millainen Jumala Jeesus on ja mikä hänen tahtonsa on meitä kohtaan.

Kokoamalla yhteen eri ’ego eimi’ -julistusta saamme monipuolisen kuvan Jeesuksen olemuksesta Jumalan Poikana. Huomaa silti, että alkukielen sanapari ’ego eimi’ esiintyy toki evankeliumissa useammin. Ne esiintyvät eri muodoissa yhteensä 45 kertaa. Sanat esiintyvät perusmuodossa siinäkin yhteensä 24 kertaa, mutta absoluuttina ne esiintyvät vain 7 kertaa.

Seitsenkerraksi julistus lasketaan siitä, että Jeesus käyttää tätä sanallista ilmausta itsestään ’absoluuttina’ – kieliopillisesti nominatiivin predikatiivi – ja julistautuu siten Jumalaksi eri vertauskuvin yhteensä 7 kertaa. Nämä jumalallisen alkuperän itseilmaisut löytyvät esimerkiksi seuraavista Johanneksen evankeliumin kohdista:

  • ”elämän leipä” (Joh. 6:35)

  • ”maailman valo” (Joh. 8:12; Joh. 9:5)

  • [”…ennen kuin Abraham syntyi…” (Joh. 8:58)]

  • ”portti / ovi” (Joh. 10:7,9)

  • ”hyvä paimen” (Joh. 10:11)

  • ”ylösnousemus ja elämä” (Joh. 11:25)

  • ”tie, totuus ja elämä” (Joh. 14:6)

  • ”tosi viinipuu” (Joh. 15:1)

Huomaa, että luettelossa on hakasulkeissa myös ’kahdeksas’ kohta ”ennen kuin Abraham syntyi minä olen” (Joh. 8:58), jolla Jeesus viittaa ennalta olemiseensa. Perinteisesti muut seitsemän luetaan Jeesuksen persoonaa ja messiaanisuutta kuvaaviksi ’minä olen’ -julistuksiksi.

Pohdittavaa

Kuka Jeesus on ’ego eimi’ ilmausten perusteella?