Paaston ajan neljäs sunnuntai on ajatukseltaan levähdyspaikka, virvoittava keidas paastonajan erämaavaelluksella. Toinen nimitys tälle sunnuntaille on kirkkoperinteessä leipäsunnuntai, koska päivän tekstit puhuvat ihmisten tarvitsemasta hengellisestä ravinnosta. Päivän psalmilause kuuluukin:

”Kaikki katsovat odottaen sinuun,ja sinä annat heille ruoan ajallaan. Sinä avaat kätesi ja hyvyydessäsi ravitset kaiken mikä elää.” (Ps. 145: 15-16)

Nämä psalmin sanat johdattavat meidät samaan aihepiiriin, jota käsittelen kirkkokuntamme käyttämän kirkkotekstiperinteen mukaisen Joosuan kirjan tekstin (Joos. 5:9-12) näkökulmasta. Jos katsomme kansan tilannetta – mistä se tulee ja minne se menee, pääsemme paremmin kiinni tekstin kantavaan sanomaan.

Joosuan tekstiin

Joosuan kirjan viides luku on taitekohta Israelin luvatun maan valloittamisen historiassa. Se on päätepiste erämaavaellukselle. Samalla se on alku elämälle luvatussa maassa. Kansan on aika tarttua liitonlupaukseen. Tähän asti he ovat kulkeneet odotuksessa, nyt oli tullut lupausten täyttymisen aika.

Ennen kuin menemme itse tekstiin, kerrataan lyhyesti muutaman edellisen päivän tapahtumat.

Viidennen luvun tekstiä edeltää rantautuminen läntiselle puolelle Jordania Luvattuun maahan, minne kansa saapui idästä eli ”Jordanin tuolta puolen”. Israel ylitti Jordanin kuivin jaloin, koska Herra oli katkaissut virran noin 30 km ylempää joen yläjuoksulta.

Jordanin ylityksen jälkeen kansa siirtyi Gilgaliin Jerikon itäpuolelle, missä se vietti pääsiäistä. Paikaksi on arvioitu Khirbet el-Mafjer, joka sijaitsee noin 3 km päässä Jerikosta koilliseen. Siellä Joosua pystytti heimon päämiesten Jordanista tuomista kivistä merkin Jordanin ylityksen muistoksi (Joos. 4:20-24).

Jordanin ylittäminen olisi voitu varsin hyvin toteuttaa tavanomaisesti, mutta Jumalan ihme ylityksessä palveli kahta merkitystä. Joosua kertaa ne näin:

”Näin hän teki, jotta kaikki maan (1) kansat oppisivat tuntemaan hänen kätensä voiman ja jotta (2) te aina kunnioittaisitte Herraa, Jumalaanne.” (Joos. 4:24)

Jordanin ylitys Herran ihmeessä muistutti kansaa siitä, että Jumala pitää solmimansa liiton voimassa eikä horju piiruakaan yhdenkään antamansa lupauksen pitämisestä. Me ihmiset sen sijaan olemme liittosuhteessamme Jumalan kanssa usein huonomuistisia ja perin suurpiirteisiä.

Israelin heimojen muisti liittolupausten pitämisessä ei ollut täydellinen sekään. Erämaavaelluksen 40 vuoden aikana poikalasten ympärileikkaus liitonmerkkinä oli laiminlyöty kokonaan.

Teksti antaa ymmärtää, ettei laiminlyönti ollut Herran tahdon mukainen, vaan se oli jäänyt tekemättä meille tuntemattomasta syystä, vaikka Egyptistä lähtenyt sukupolvi oli ympärileikattu. Syyksi on arveltu Egyptistä lähteneen sukupolven tietoista niskurointia.

Tästä syystä Gilgalissa Israelin miehet (Joos. 5:2-8) ympärileikattiin kootusti, mikä edeltää nyt käsiteltävää tekstiä. En käy nyt toimenpidettä tarkemmin kuvaamaan, koska se ei liity tekstimme ydinsanomaan. Luetaan nyt teksti.

”Herra sanoi Joosualle: ’Tänä päivänä minä olen vierittänyt teidän päältänne sen häpeän, että olitte ympärileikkaamattomia niin kuin egyptiläiset.’ Paikka sai nimekseen Gilgal; tämä nimi sillä on vieläkin. Israelilaiset leiriytyivät Gilgaliin ja viettivät pääsiäistä sen kuun neljännentoista päivän iltana Jerikon tasangolla. Pääsiäisen jälkeisenä päivänä he söivät Kanaaninmaan tuotteita: he söivät sinä päivänä happamatonta leipää ja paahdettuja jyviä. Sen päivän jälkeen, jona he olivat syöneet maan tuotteita, ei mannaa enää tullut. Israelilaiset eivät enää saaneet mannaa, vaan he söivät sinä vuonna Kanaaninmaan satoa.” (Joos. 5:9-12)

Tekstin mukaan (Joos. 4:19) leiriytyminen Gilgaliin tapahtui ensimmäisen kuukauden 10. päivä, joka on Mooseksen lain mukaan juuri se päivä, jolloin pääsiäislammas valitaan (2. Moos. 12:3). Pääsiäistä vietettiin neljä päivää tämän jälkeen (Joos. 5:10; 2. Moos. 12:6). Tämä oli ensimmäinen pääsiäinen, jonka Israel sai viettää luvatussa maassa.

Gilgalissa – nimi tarkoittaa ’kivikehä’ – samoin uudistettiin liitto ensimmäistä kertaa luvatussa maassa. Uudistamiseen kuului liiton merkin (ympärileikkaus) uudistaminen ja liiton ateria (pääsiäisateria) viettäminen. Liitto toki oli voimassa ilman uudistamista, mutta huonomuististen ihmisen tähden liittoa oli hyvä pitää esillä uudistamisen keinoin.

Ylityksiä, kynnyksiä

Joosuan kirjan teksti on yksi historian suurista käännekohdista Israelin kansan kohdalla. Käännekohtia oli ollut aiemmin ja oli myöhemminkin, mutta tämä on ainakin itselleni ehkä puhuttelevin niistä. Tämä oli uusi alku, mutta ennen kaikkea se oli hetki, johon ei ’vain ajauduttu’, vaan se oli tietoisen askeleen paikka.

Käänne on eräänlainen elämän murtumakohta, jossa jokin lakkaa ja / tai uusi alkaa. Israelin kohdalla käänne oli kauan odotettu, mutta silti, kun sen hetki lopulta koitti, joutuivat ihmiset huomaamaan, etteivät he olleet niin valmiit siihen kuin vielä Jordanin itärannalla luulivat olevansa. Hetki yllätti heidät siitä huolimatta, että muutos oli toivottu ja odotettu. Eikä liene tämä täysin tuntematonta meillekään.

Herra teki tästä hetkestä kansalleen ikimuistoisen. Ympärileikkaus, pääsiäisen vietto ja liiton uudistaminen luvatussa maassa kohta Jordanin ylittämisen jälkeen tekivät askeleesta uuteen muistettavan. Sille annettiin jopa tarkka aika.

”Israelilaiset leiriytyivät Gilgaliin ja viettivät pääsiäistä sen kuun neljännentoista päivän iltana Jerikon tasangolla. Pääsiäisen jälkeisenä päivänä he söivät Kanaaninmaan tuotteita: he söivät sinä päivänä happamatonta leipää ja paahdettuja jyviä.” (Joos. 5:10-11)

Ihmisen kulttuuria tutkiva tieteenala, antropologia, käyttää tällaisesta hetkestä tai tilasta nimitystä ”liminal space” – suomeksi ”kynnystila”. Termillä kuvataan muutoksen aikaa – käännepistettä – ihmiselämässä. Hienolta kuulostava sana ’liminaalinen’ johdetaan latinan kielen sanasta ’limen’, joka tarkoittaa kynnystä. Kyllä – juuri sitä arkista kynnystä. Käsite on helppo ymmärtää, kun ajattelet kynnyksen yli otettavan askelman johtavan ihmisen ’nykytilasta’ uuteen tilaan.

Asian tiimoilla puhutaan myös ’siirtymäriiteistä’ ja olemisesta ’välimailla’. Henkilökohtaisesti pidän enemmän termistä ’kynnystila’, koska sana ’kynnys’ sisältää varsin konkreettisen ajatuksen siirtymisestä tilasta toiseen.

Kynnyksessä on kyse samaan aikaan ajasta ja paikasta; se on siirtymä paikassa ja ajassa. Kynnystila edustaa aikoja ja paikkoja kahden elämän vaiheen välissä. Esimerkkinä tällaisista kynnystiloista on elämäntilanteisiin liittyvät juhlat. Meidän kulttuurissamme esimerkiksi rippijuhla on tällainen kynnystila; samoin häät, hautajaiset ja vaikka tupaantuliaiset tai kodinsiunaamiset edustavat elämän kynnystiloja.

Kaikissa mainituissa juhlissa tavalla tai toisella ylitetään kynnys. Juhlan tarkoitus on tehdä siirtymästä muistettava. Rippijuhla on nuoren askel kohti itsenäisyyttä, hääjuhlassa astutaan kynnyksen yli yhteiselle tielle. Hautajaisissa saatellaan edesmennyt ystävä ajasta iäisyyteen; astutaan kuoleman kynnyksen tuolle puolen.

”Sen päivän jälkeen…”

Joosuan tekstissä astuttiin samalla tavoin kynnyksen yli. Askel Jordanin yli oli otettu muutamia päiviä aikaisemmin, mutta liiton uudistamisen juhlassa ei ollut oikeastaan enää kyse siitä. Askel Jordanin yli oli enemmän Jumalan askel. Jordan ylitettiin erämaavaelluksen ajalta ’tutulla kaavalla’, joten Jordanin ylitys kuului vielä kynnyksen etupuolelle silloiseen ’nykytilaan’.

Jumala oli nyt tuonut kansansa Egyptistä Luvattuun maahan. Vaellus oli ohi. Oli aika siirtyä seuraavaan vaiheeseen; ottamaan haltuun ja asuttamaan sitä maata, josta tähän asti oltiin vain puhuttu ja unelmoitu. Jumala oli jo astunut kynnyksen yli ja tuonut kansansa Jordanin yli, mutta nyt oli kansan vuoro ottaa oma askeleensa kynnyksen yli.

En tiedä, osaatko mieltää tämän muutoksen suuruutta, mitä se tarkoitti kansan arkisessa elämässä, mutta yritän vähän sitä avata. Luetaanpa vielä Joosuan kirjan viimeinen jae uudelleen:

”Sen päivän jälkeen, jona he olivat syöneet maan tuotteita, ei mannaa enää tullut. Israelilaiset eivät enää saaneet mannaa, vaan he söivät sinä vuonna Kanaaninmaan satoa.” (Joos. 5:9-12)

Israel oli astunut kynnyksen yli. Avainlause jakeessa on mielestäni ”Sen päivän jälkeen…”. Sen päivän jälkeen erämaan kuivuus oli taakse jäänyttä elämää. Erämaa oli sekin taakse jäänyt. Samoin sen päivän jälkeen he olivat käyneet asumaan Luvattuun maahan, josta Jumala oli sanonut heille näin jo silloin, kun kansa lähti Egyptistä:

”Olen tullut vapauttamaan heidät egyptiläisten käsistä ja viemään heidät Egyptistä maahan, joka on hyvä ja avara ja tulvii maitoa ja hunajaa,” (2. Moos. 3:8a)

He asuivat nyt maassa, joka antoi heille runsaan sadon ja ravinnon. Se tarkoitti samalla sitä, että ’taivaallinen ruoka’ lakkasi tulemasta. Oltiin astuttu kynnyksen yli uuteen maahan ja aikaan, jossa Herra ei enää syöttäisi heitä kuin lintuemo lastaan. Kerta toisensa jälkeen he olivat erämaassa valittaneet yksipuolisesta ’mannasta’. Sen aika oli nyt ohi – sitä ei enää tarvittu. Herra oli tuonut heidät maahan, josta he saisivat ravinnon itse.

Herran suuruus tulee ilmi siinä, miten taitavasti hän teki ja ajoitti kaiken auttaakseen kansan viimeisen kynnyksen yli Luvattuun maahan. Mannaihmekin vain loppui, koska kansa ei sitä enää tarvinnut. Herra ei jättänyt kenellekään epäselväksi, että se oli juuri hän, joka sai kaiken tapahtumaan niin kuin tapahtui. Kaikki tapahtui hyvässä järjestyksessä ja tarkoituksenmukaisesti – jopa niin, että piti pystyttää useampi muistomerkki ’kynnykselle’, ettei kansa kohta sitä jo unohtaisi.

Mieti niitä ’kynnystilan’ jälkeisiä aamuja, kun lapset ja äidit heräsivät vielä tottumuksesta mannaan keräämään ja sitä ei enää ollutkaan. Ja kuinka monena aamuna sitä mentiinkin katsomaan, että josko sitä nyt vielä kuitenkin tulisi.

Enää ei ollut luottaminen jokapäiväiseen mannaan, oli tullut aika sisäistää se tosiasia, että oltiin tultu perille. Ruokaa oli saatavilla monipuolisemmin, mutta nyt se oli hankittava toisin.

Mannaihmeen lakkaaminen on esimerkki siitä muutoksesta, minkä Israelin väki sai kokea, kun he astuivat kynnyksen yli. Se on oiva esimerkki, koska se muistuttaa myös siitä tosiasiasta, että odotettukaan kynnyksen yli astuminen ei tarkoita pelkästään lisää parempaa ja jotain uutta. Muutos on samaan aikaan usein myös luopumista jostain sellaisesta, mihin olemme jo ehtineet tottua. Vasta kynnyksen ylittäminen avaa silmämme näkemään muutoksen koko vaikutuksen elämään.

Kynnyksen yli Jumalan kanssa

Jos luet eteenpäin Joosuan kirjaa ja seuraat Israelin mukana matkaa luvatun maan valloittamiseen ja asuttamiseen, voit todella varmistua siitä, että mannaihme oli loppunut. Voit nähdä myös sen, miten Israel tästä eteenpäin viljeli ja laidunsi maansa itse ja sai siitä runsaan ravinnon.

Mannan siunaus oli sammunut, mutta se ei tarkoittanut sitä, että Jumalan huolenpito oli väistynyt heidän yltään sen jälkeen, kun he ylittivät kynnyksen ja tulivat uuteen maahan.

Luvattu maa ei ollut autio ja karu niin kuin erämaa, vaan se oli hyvin hedelmällinen ja rehevä. Se oli eri tavalla viljava ja rehevä kuin Egyptissä Niilin suisto. Sen ilmasto oli erilainen, mikä kuvaa tavallaan koko luvatun maan luonnetta.

Luvattua maata ei tarvinnut eikä voinut kastella itse – omalla työllä ja vaivalla, kuten Niilin suistossa oltiin totuttu tekemään. Se oli maa, jonka hedelmällisyys lepäsi yksin Jumalan lupauksen varassa. Jos Herra ei antanut sateen langeta, maa kuivui, mutta kun sade tuli ajallaan, maa kukoisti ilman, että vettä piti itse johtaa Jordan-virrasta.

Maata ei tarvinnut itse kastella, koska Herra Jumala antoi sateen langeta sinne ajallaan. Luvattu maa oli siis jopa ilmastoltaan sellainen, että se kutsui Jumalan kansan luottamaan Herralle koko elämänsä aina ravinnon saannista alkaen. Mannaihme oli loppunut, mutta edelleen Luvatussa maassa kansa söi ’Jumalan kädestä’.

”Jos te elätte minun säädöksieni mukaan ja noudatatte minun käskyjäni minä annan teille sateet ajallaan, ja maa tuottaa niin paljon satoa ja puut niin paljon hedelmää, että teillä riittää puitavaa viininkorjuuseen asti ja viininkorjuuta kestää kylvämiseen saakka. Teillä on syötävää yllin kyllin, ja te saatte asua turvallisesti maassanne.” (3. Moos. 26:3-5)

Näetkö saman kuin minä? Jumalan huolenpito oli sama myös kynnyksen toisella puolella. Edelleen Herra piti huolen kansastaan, vaikka huolenpidon ’välineet’ olivat vaihtuneet. Jumalan huolenpito ei näyttäytynyt samalla tavalla kuin erämaassa, mutta silti se oli läsnä aivan niin kuin ennenkin.

Kuinka usein meiltä jää näkemättä Jumalan kaitselmus ja huolenpito, kun me tähyämme kaukaa jotain suurta ja koskettavaa samalla, kun Jumala toimii hiljaa ja luotettavasti meidän elämässämme. Katsomme kynnyksen ’vanhalle puolelle’ emmekä huomaa Jumalan toimivan ’uudella puolella’. Pienet jumalat tarvitsevat loistetta ollakseen jumalia, mutta tosi Jumala pysyy Jumalana, vaikka hän pysyisi tiukasti kulisseissa.

Herra Jumala ansaitsee meidän kiitoksemme ja uskollisuutemme siinä liitossa, jonka hän on armonsa tähden meidän kanssamme solminut. Hän pysyy uskollisena läpi elämän, vaikka kuljemmekin elämäntilanteesta toiseen.

Herra kulkee kanssasi kynnystilasta toiseen

Ei liene enää ollenkaan epäselvää, mitä tahdon Joosuan kirjan tekstillä sinulle viestittää. Viestitän samaa myös itselleni, jotta en minäkään unohtaisi Jumalan huolenpidon suuruutta ja pysyvyyttä.

Me ihmiset tarvitsemme näitä ’kynnystilaksi’ kutsuttuja siirtymätiloja ja -riittejä, jotta muistamme ja edelleen uskallamme luottaa elämän jatkumiseen Herran huolenpidossa aina kynnyksen ylittämisen jälkeenkin.

Herra matkasi elämän matkaa yhdessä Israelin kanssa vielä Luvatun maan aikaan ja sen jälkeenkin, vaikka erämaan matka ja siihen aikaan kuuluneet siunaukset olivat lakanneet olemasta. Oli uusi aika ja uuden ajan siunaukset, mutta Herra, hänen läsnäolonsa ja huolenpitonsa olivat samat!

Herra Jeesus ei hylkää sinua milloinkaan. Hän on uskollinen liitossaan ja kulkee rinnallasi elämäsi jokaisen ’kynnystilan’ kautta uuteen aikakauteen tai paikkaan. Odottaa kynnyksen toisella puolella mitä tahansa, Herra odottaa sinua siellä.

Kynnyksen ylittämisen jälkeen moni asia on todennäköisesti toisin. Kohtaat monen monta uutta siunausta ja haastettakin. Edelleen tulet huomaamaan, miten monet ennen ikävät olosuhteet saattavat päästää sinut otteestaan. Ehkä myös moni ennen siunauksena kokemasi asia lakkaa olemasta niin kuin mannaihme Israelilta.

Koet kynnyksen ylittämisen elämässäsi sitten myönteisenä tai kielteisenä muutoksena, tiedä, että Herra on kanssasi myös kynnyksen toisella puolella. Todennäköisesti hän toimii toisin kuin ennen. Saatat näin jopa erehtyä luulemaan, ettei hän ole tullut mukaasi uuteen elämänvaiheeseen, mutta tiedäkin olevasi väärässä.

Herra Jeesus ei hylkää sinua eikä jätä sinua, vaikka astuisit kynnyksen yli mihin tahansa. Ei ole sellaista ’kynnystilaa’, jonka läpi Herra Jeesus ei olisi kulkenut.

Vaikka minun iässäni perinteisiä ’siirtymäriittejä’ ei enää olekaan siinä määrin kuin nuoruudessa, olen silti saanut / joutunut ylittämään monet ’kynnystilat’ viime vuosina. Matkalle mahtuu niin pappisvihkimys kuin viimeisin muutto Kuopioon sekä kaikki muut ’uudet ovet’, joista minut on johdatettu kulkemaan viimeisten vuosien aikana.

Osa kynnysten ylittämisistä on tapahtunut kuin itsestään, mutta ollakseni rehellinen, niin monet itkut, pelot ja uupumiset näitäkin matkoja ovat värittäneet. Jokaisen kynnyksen ylittämisen jälkeen olen uskon heikkoudessani joutunut varmistamaan sen, että ”olethan sinä, Herra Jeesus, yhä mukanani”. Ja aina hän ollut ja on tälläkin hetkellä.

Tiedän, että minua – niin kuin meitä jokaista – odottaa vielä ainakin yhden ’kynnystilan’ ylittäminen. Se on kuolema. Se on usealle ajatuksena epämieluinen, minkä vuoksi emme mieluusti edes puhu siitä. Puhummekin kuolemasta aina kiertoilmauksin (eufemismi), kuten ”siirtyä ajasta ikuisuuteen” tai ”korottaa kirkkauteen”.

Kuolema on kynnyksenä kuitenkin yksi sama, puhumme me siitä millä nimellä tahansa. Tiedä kuitenkin, että sekin on vain yksi ’kynnystila’ muiden joukossa – ja mikä ihmeellisintä, Herra Jeesus ylittää senkin yhdessä meidän kanssamme. Hän ei jää silloinkaan kynnyksen toiselle puolelle. Päinvastoin viimeisen kynnyksen ylitettyämme ilo on mitä täydellisin:

”Nyt näemme kuin kuvastimesta, himmeän heijastuksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin. Nyt tunnen vajavaisesti mutta silloin täydellisesti, niin kuin minut itsenikin tunnetaan täydellisesti. Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme. Mutta suurin niistä on rakkaus.” (1. Kor. 13:12-13)

Ystäväni, kulkekaamme luottavaisin mielin kaikkien elämän kynnysten yli, koska tiedämme, että Herra Jeesus Kristus kulkee nuo ’kynnystilat’ meidän edellämme. Lause ”sen päivän jälkeen...” ei johda meitä milloinkaan lohduttomaan epätoivoon. Se puhuu toki siirtymästä ja kynnyksen ylittämisestä, mutta samalla se puhuu Herran Jeesuksen läsnäolon jatkuvuudesta. Eteenpäin.

Pohdittavaa

Mitä ’kynnystiloja’ elämästäni tunnistan?
Miksi pelkäisin ’siunausten’ muuttumista, jos niiden antaja on yhä läsnä?