On päiviä, kun arki vain vie mennessään niin, että tärkeät asiat ja rakkaatkin ihmiset pääsevät unohtumaan. Unohtuupa arjen pyörteissä aika ajoin Jumalakin. Tämä unohduksen toinen – ehkä se armollisempi puoli, eli me unohdamme.
Unohtamisella on myös toiset käänteiset kasvot: tulla unohdetuksi. Siinä missä unohtaminen on jopa armollista, unohdetuksi tuleminen ei sitä niin usein ole. On perin raskas huomata, että arjen myllerrys on vienyt kaipaamamme ihmiset mennessään juuri silloin, kun heitä kipeimmin kaipaisimme.
Tässä sitä ollaan. Vuoroin vieraissa käydään – vuoroin me unohdamme toinen toisemme. Kenen on tänään vuoro unohtaa ja kenen tulla unohdetuksi. Ehkä nämä arjen unohdukset puoleen ja toiseen saavat meidät epäilemään aika ajoin Jumalankin muistia.
Kuten edellä totesin, me ihmiset saatamme unohtaa Herran Jeesuksen arjen pyörteissä, mutta unohtaisiko vastavuoroisesti Herra meidät? Onko pitkä hiljaisuus ’taivaan linjoilla’ merkki siitä, että Herra on unohtanut minut tai siirtänyt minut jonottamaan pitkän jonon hännille? Ihmisten maailmassa tämä aiheellinen pelko unohdetuksi tulemisesta saattaa toki hiipiä rintaan jumalasuhteessakin, mutta onko pelko aiheellinen? Kuuntelehan mitä Jumala vastaa profeetta Jesajan suulla:
”Siion sanoo: ’Herra on minut hylännyt, Jumalani on minut unohtanut!’ – Unohtaako äiti rintalapsensa, unohtaisiko hoivata kohtunsa hedelmää? Vaikka hän unohtaisikin, minä en sinua unohda. Käsieni ihoon minä olen sinut piirtänyt, ja niin sinun muurisi ovat aina silmieni edessä.” (Jes. 49:14-16)
Israelin lasten (’Siion’) kokemus ahdistuksen keskellä oli samansuuntainen, mitä me koemme, kun elämä lyö korville ja Herran apua tai lohtua ei näy eikä kuulu. Kohtaamme pelon siitä, että olemmeko tulleet Jumalan puolelta unohdetuiksi.
Jesaja kysyy ”Unohtaako äiti rintalapsensa, unohtaisiko hoivata kohtunsa hedelmää?” Tähän toki tahtoisimme vastata tietenkin kieltävästi, mutta ikävä kyllä totuus ihmisten maailmassa on toinen. Vierailu vanhainkodissa vaikeasti muistisairaiden vanhusten parissa kertoo toista. Vaikka yksikään äiti ei tahdo lastaan unohtaa, voi sairaus riistää lapsen aina muistoa myöten häneltä. Unohtaminen ja unohdetuksi tuleminen ei ole ihmisten maailmassa pelkkä tahdon asia.
”Käsieni ihoon minä olen sinut piirtänyt”
Herran edessä tilanne on toinen. Hän ei unohda; hän ei unohda tahallaan, ei kiireen tähdeni eikä sairauden riistämänä:
”Vaikka hän unohtaisikin, minä en sinua unohda. Käsieni ihoon minä olen sinut piirtänyt, ja niin sinun muurisi ovat aina silmieni edessä.”
Jumalan edessä kukaan ei tule unohdetuksi. Kielikuva ”käsieni ihoon minä olen sinut piirtänyt” puhuu Herran jatkuvasta läsnäolosta elämässämme vastakohtana niille keltaisille muistilapuille, mitä me ihmiset käytämme.
Herra ei kanna epätarkkaa muistoa sinusta paperilapulla tai muistissa, vaan sinä olet jatkuvasti ’hänen ihollaan’ läsnä. Ei ole hetkeä ettetkö olisi Jumalasi silmien alla; hän ei siis vain muista sinua, vaan sinä olet jatkuvasti hänen edessään. Muisto ja muistaminen on kalpea heijastus siitä, mitä on olla läsnä hetkessä. Herra ei täten vain ’muista’ sinua, vaan hän on alati läsnäoleva.
Jumalan sanastoon ei edes kuulu sanaa ’muistaa’, koska sanaan ’muistaa’ kätkeytyy itseensä merkitys katkoksesta yhteydessä. Muistaminen liittyy aina johonkin, mikä ei alati läsnä ja missä on ollut katkos. Muistaminen on kerran olleen menneen palauttamista käsillä olevaan hetkeen.
Alati läsnäolevan ei tarvitse muistaa, koska yhteys ei koskaan katkea. Herra on. Jos siis muistaminen on katkenneen yhteyden palauttamista menneen ja nykyisen välille, meidän Herramme ei edes anna katkoksen syntyä. Hän on. Herra Jeesus on alati läsnäoleva ja meillä on hänen lupauksensa siitä:
”Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailmanajan loppuun saakka.” (Matt. 28:20b)
Jeesus ei voi sinua unohtaa, koska hän on alati läsnä sinun elämässäsi. Tartu rohkeasti hänen käteensä ja anna hänen viedä.
Ja sinä päivänä, kun sinä puolestasi olet jälleen kerran unohtanut hänet taka-alalle ja kohta varovasti kysyt häneltä, että ”Herra, muistatko sinä vielä minut?”, niin hän vastaa sinulle: ”Lapseni, miten minä sinut voisin unohtaa? Olenhan minä ollut tässä koko ajan.”
Pohdittavaa
Kuka unohtaa ja kenet?