Päätän tämän lopusta alkua kohti edenneen sarjan Jeesuksen ”minä olen” -julistautumisista tuttuun ”Minä olen elämän leipä” -julistukseen. Jeesus julistautui ”elämän leiväksi” Kapernaumin synagogassa (Joh. 6:59) pitämässään puheessa. Hän viittaa ”elämän leipään” vuoropuhelun aikana useita kertoja:
”Minä olen elämän leipä. Sille, joka tulee minun luokseni, ei koskaan tule nälkä, ja sille, joka uskoo minuun, ei koskaan tule jano.” (Joh. 6:35)
””Minä olen se leipä, joka on tullut alas taivaasta.”” (Joh. 6:41b)
”Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo, sillä on iankaikkinen elämä. Minä olen elämän leipä.” (Joh. 6:47-48)
”Minä olen elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta. Jos joku syö tätä leipää, hän elää ikuisesti. Ja se leipä, jonka minä annan maailman elämän puolesta, on minun lihani.” (Joh. 6:51)
”Tämä on leipä, joka on tullut alas taivaasta. Se ei ole sellaista ruokaa, jota isänne söivät ja ovat kuolleet. Joka syö tätä leipää, elää ikuisesti.” (Joh. 6:58)
Minä olen elämän leipä.
Julistus elämän leivästä on kerronnallisesti Johanneksen evankeliumissa selkeä vedenjakaja. Opetus toi kuulijat ratkaisun paikalle Herran seuraajina. Oli tullut aika ’puhdistaa pöytä’, asettaa kuulijat valinnan eteen. Puheessa Jeesus sanoo suoraan, mitä hänen seuraamisensa tarkoittaa. Kokonaisuutena teksti on melko pitkä (Joh. 6:28-59), mutta referoin tässä ”elämän leivän” kannalta oleellisen aineksen.
Jeesusta oli kuulemassa paljon heitä, jotka seurasivat Jeesusta jostain muusta syystä kuin uskosta häneen. Osa kuulijoista tahtoi vain nähdä lisää ruokkimisihmeen kaltaisia tunnustekoja, joista he pääsisivät itsekin hyötymään (Joh. 6:26,36). Toiset odottivat Jeesuksen tähtäävän sotilaalliseen kapinaan ja kuninkuuteen, josta he samoin ajattelivat hyötyvänsä itsekin. Jeesuksen puheen tarkoitus oli herättää kaikki ihmeiden ja omien etujensa perässä juoksijat ja tuoda heidät valinnan paikalle.
Jeesus ei tinkinyt totuudesta ihmisten suosion tai yleisen mielipiteen tähden, vaan aloitti puheen arvostelemalla seuraajiaan vääristä odotuksista ja epäuskosta (Joh. 6:26-27). Monet heistä todellakin vain odottivat Jeesuksen tekevän aina vain suurempia ihmeitä (Joh. 6:30) piittaamatta lainkaan hänen opetuksistaan.
Osa kuulijoista vaatii nähdä vielä uuden ruokkimisihmeen (Joh. 6:30-31) – suuremman ja mielellään jatkuvan sellaisen. Tässä kohden sananlasku ”nälkä kasvaa syödessä” pitää kirjaimellisesti paikkansa. Kuulijoiden mielestä ruokkimisihme oli korkeintaan alku sille, mitä Jeesuksen pitäisi tehdä ollakseen Mooseksen kaltainen johtaja ja profeetta (5. Moos. 18:15-18), joka johdatti kansan pois vieraan vallan alaisuudesta ja piti huolta heidän tarpeistaan erämaassa 40 vuotta.
Näihin vääristyneisiin odotuksiin ja vaatimuksiin Jeesus vastaa korjaamalla väärän käsityksen, että Mooses olisi tehnyt ihmeet itse (Joh. 6:32). Mooses oli Jumalan palvelija – Jumala teki ihmeet.
Kun he edelleen kärttivät leipää, vastaa Jeesus pyyntöön tutulla opetuksella elävästä leivästä (Joh. 6:35-40; Joh. 6:43-51). Siinä Jeesus selittää, mitä todellinen seuraaminen tarkoittaa, mikä on sen hinta ja mikä ’palkka’. Luetaanpa se kokonaan.
”Minä olen elämän leipä. Sille, joka tulee minun luokseni, ei koskaan tule nälkä, ja sille, joka uskoo minuun, ei koskaan tule jano. Mutta minä olen sanonut teille: vaikka te olette nähneet minut, te ette kuitenkaan usko. Jokainen, jonka Isä antaa minulle, tulee minun luokseni, ja sitä, joka tulee minun luokseni, minä en ikinä heitä ulos.
Minä en ole tullut taivaasta toteuttamaan omaa tahtoani vaan lähettäjäni tahdon. Lähettäjäni tahto on, etten kadota yhtäkään niistä, jotka hän on minulle antanut, vaan herätän heidät viimeisenä päivänä. Minun Isäni tahto on, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä. Ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.” (Joh. 6:35-40)
Nykypäivän lukijan on ehkä vaikea ymmärtää, mikä Jeesuksen vastauksessa närkästytti kuulijoita. Juutalaisen uskonnon näkökulmasta jo Jeesuksen väite hänen taivaallisesta alkuperästään oli pöyristyttävä (Joh. 6:33, 38, 41, 50-51, 58). Syitä oli toki monia muitakin, mutta emme käy niitä tässä erittelemään.
Tärkein syy närkästymiseen oli kuulijoiden jo valmiiksi torjuva asenne. Sama on helppo huomata nykypäivänäkin. Kovin moni pahoittaa mielensä heti ja närkästyy, kun evankeliumi nostetaan esiin.
Jeesuksen kuulijat eivät tarvinneet parantajaa, eivätkä he etsineet Jeesuksen luota apua hengelliseen ongelmaansa. He kulkivat matkassa pääasiassa hyötyäkseen Jeesuksen tunnusteoista ja myöhemmin mahdollisesta kuninkuudesta. Jeesus ei ollut näille hännystelijöille Herra; hän oli pelkkä väline oman elämän herruuden pönkittämiseen.
Kun Jeesus puheessaan kieltäytyi miellyttämästä heitä tunnusteoilla ja ihmeillä sekä paljasti missionsa todellisen luonteen, joutuivat monet ’seuraajat’ uudelleenarvioimaan motiivinsa seurata Jeesusta.
Sama vaikutus evankeliumin sanomalla on tänäänkin. Se pysäyttää kuulijat miettimään, miksi he seuraavat Jeesusta. Tästä syystä on tärkeää, että evankeliumi julistetaan siellä, missä Jeesuksen nimessä kokoonnutaan.
Pohdittavaa
Mitä minä etsin Jeesuksen luota?
Etsinkö apua omiin pyrkimyksiini vai elämän Herraa?