Tuhlaajapoikavertaus on tuttu kertomus jokaiselle Raamattua vähänkään lukeneelle. Se on erikoinen tarina siinä, että sen kuuluisi puhutella aivan meitä jokaista . Se on kokonainen oma maailmansa pienoiskoossa, koska siinä esitetyt lainalaisuudet poikkeavat normaalista kuin yö päivästä. Nimeänkin vertauksen nyt otsikolla ”Isä ja kaksi kuollutta poikaa”. Tämä siksi, että sanavalinta herättää meitä katsomaan vertausta laajemmin.

Vertaus on innoittanut taidetta laajalti. (Image by Sr. Maria-Magdalena R. SMCB from Pixabay)

Vertaus tuhlaajapojasta on vain Luukkaan evankeliumissa, jonne se on sijoitettu viimeiseksi 15. luvun kolmen samaa teemaa käsittelevän vertauksen sikermässä: 1) vertaus kadonneesta lampaasta (Luuk. 15:1-7), 2) vertaus kadotetusta kolikosta (Luuk. 15:8-10) ja tekstimme 3) vertaus kadotetuista pojista (Luuk. 15:11-32).

Nämä kolme vertausta muodostavat yhtenäisen sisältökokonaisuuden: kaikissa kolmessa jotain on kadoksissa, kadotettua etsitään ja lopussa sen löytymistä juhlitaan. Yhteinen teema on Jumalan peräänantamaton rakkaus, joka rakastaa kerran kadotetun takaisin yhteyteensä.

Vertauksen teksti

Tuhlaajapoikavertaus lienee pisin Uuden testamentin vertauksista. Siteeraan sen kokonaan, vaikka keskityn viimeiseen 12 jakeeseen.

Vertauksessa on kolme päähenkilöä: isä ja kaksi poikaa. Nuorempi ’tuhlaajaveli’ on siinä mielessä avainhenkilö, että hän tekee näkyväksi isän ja vanhemman veljen tarinassa. Ilman hänen osuuttaan emme näkisi vanhempaa veljeä emmekä isän poikkeuksellista suhtautumista poikiinsa.

”Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Nuorempi heistä sanoi isälleen: ’Isä, anna minulle osuuteni omaisuudestasi.’ Isä jakoi omaisuutensa poikien kesken. Jo muutaman päivän päästä nuorempi kokosi kaikki varansa ja lähti kauas vieraille maille. Siellä hän tuhlasi koko omaisuutensa viettäen holtitonta elämää. Kun hän oli pannut kaiken menemään, siihen maahan tuli ankara nälänhätä, ja hän joutui kärsimään puutetta. Silloin hän meni erään sikäläisen miehen palvelukseen, ja tämä lähetti hänet tiluksilleen sikopaimeneksi. Nälkäänsä hän olisi halunnut syödä palkoja, sikojen ruokaa, mutta niitäkään ei hänelle annettu.”Silloin poika meni itseensä ja ajatteli: ’Minun isäni palkkalaisilla on kaikilla yllin kyllin ruokaa, mutta minä näännyn täällä nälkään. Ei, nyt minä lähden isäni luo ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi. Ota minut palkkalaistesi joukkoon.’ Niin hän lähti isänsä luo. Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä. Poika sanoi hänelle: ’Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi.’ Mutta isä sanoi palvelijoilleen: ’Hakekaa joutuin parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, pankaa hänelle sormus sormeen ja kengät jalkaan. Tuokaa syöttövasikka ja teurastakaa se. Nyt syödään ja vietetään ilojuhlaa! Minun poikani oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt.’ Niin alkoi iloinen juhla. Vanhempi poika oli pellolla. Kun hän sieltä palatessaan lähestyi kotia, hän kuuli laulun, soiton ja tanssin. Hän huusi luokseen yhden palvelijoista ja kysyi, mitä oli tekeillä. Palvelija vastasi: ’Veljesi tuli kotiin, ja isäsi käski teurastaa syöttövasikan, kun sai hänet terveenä takaisin.’ Silloin vanhempi veli suuttui eikä halunnut mennä sisään. Isä tuli ulos ja suostutteli häntä, mutta hän vastasi: ’Kaikki nämä vuodet minä olen raatanut sinun hyväksesi enkä ole kertaakaan jättänyt käskyäsi täyttämättä. Silti et ole koskaan antanut minulle edes vuohipahaista juhliakseni ystävieni kanssa. Mutta kun tämä sinun poikasi tulee, tämä, joka on hävittänyt omaisuutesi porttojen parissa, sinä teurastat hänelle syöttövasikan!’ Isä vastasi hänelle: ’Poikani, sinä olet aina minun luonani, ja kaikki, mikä on minun, on sinun. Mutta olihan nyt täysi syy iloita ja riemuita. Sinun veljesi oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa mutta on nyt löytynyt.” (Luuk. 15:11-32)

Vertauksen teema ja kohdeyleisö

Vertausta olisi osuvampaa kutsua nimellä ’Isän rakkaus’ tai ’Isä ja kaksi kuollutta poikaa’ kuin vain ’tuhlaajapoika’. Siinä Jeesus nerokkaasti asettaa vastakkain farisealaisen omavanhurskaan rakkauskäsityksen ja Jumalan täydellisen uhrautuvan ja iloitsevan rakkauden. Ja kuten edellä jo todettiin, vertauksen pääasiallinen teema on 15. luvun kahden muun vertauksen tavoin Jumalan uhrautuva ja aktiivinen rakkaus kadotettuja kohtaan.

Kertomuksen isä on vertauskuva Jumalasta Isänä ja kahdesta kadotetusta pojasta, jotka kumpikin ovat omalla tavallaan ’tuhlanneet’ isän rakkauden.

Lukijan mielessä yleensä nuorempi veli saa suuremman huomion vastuuttoman elämänasenteen tähden hulttiona ’tuhlaajapoikana’, kun taas vanhempi veli tulkitaan tottelevaisen asenteensa tähden kunnon pojaksi. Hän tuntuu kunnon pojalta senkin tähden, että häneen lukijan on vertauksen hahmoista helpoin samaistua. Ikävä kyllä emme osaa samaistua vanhemman pojan paikalla olevamme samalla tavalla ’kadoksissa’ kuin tuhlaajapoika Isän rakkauden näkökulmasta. Kumpikin poika näet torjui isän rakkauden.

Jos siis vertausta lukee tarkemmin, ei voi olla huomaamatta, että kertomuksen kummatkin veljekset ovat yhtä kadoksissa isän näkökulmasta. Nuorempi veli kadotti yhteyden isäänsä julkisynnissä maailman ’iloissa’, kun taas vanhempi veli onnistui kadottamaan yhteyden isään kotona. Nuorempi veli lähti kotoa ja kadotti maailman melskeissä kaiken arvokkaan, mutta lopulta katui ja sai armon tulla rakkauden luo uudelleen. Vanhempi veli sen sijaan pysyi nuoren veljen retkien ajan uskollisesti kotitilalla, mutta onnistuu kadottamaan yhteyden isään omavanhurskauden ja ahdasmielisen suorittamisen tiellä. Hänelle oli vähintään yhtä vaikeaa tulla takaisin.

Vertauksen veljeksille onkin helppo löytää vastineet Luukkaan 15. luvussa kuvaamasta Jeesuksen alkuperäisestä kuulijakunnasta, josta he olivat kahden eksyneen ihmisryhmän karrikoituja stereotyyppejä:

”Publikaanit ja muut syntiset tulivat Jeesuksen luo kuullakseen häntä. Fariseukset ja lainopettajat sanoivat paheksuen: ”Tuo mies hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan.” (Luuk. 15:1-2)

Ja ketä nämä siis olivat?

1. Nuorempi veli kuvasi publikaaneja ja julkisyntisiä, jotka olivat kiinnostuksesta tulleet kuulemaan Jeesusta: ”Publikaanit ja muut syntiset tulivat Jeesuksen luo kuullakseen häntä.” (Luuk. 15:1). He siis olivat niitä ihmisiä, jotka olivat rypeneet synnissä, mutta olivat nyt tulleet Jeesuksen luo etsimään todellista sisältöä elämäänsä.

2. Vanhempi veli oli vertauskuva omavanhurskaista fariseuksista ja uskonnollisista ihmisistä, jotka olivat hekin tulleet kuulemaan Jeesusta: ”Fariseukset ja lainopettajat sanoivat paheksuen: ”Tuo mies hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan.” (Luuk. 15:2). Heidän motiivinsa oli lähinnä Jeesuksen armollisen asenteen arvosteleminen. He näkivät publikaanit ja syntiset saastaisina, mutta itseään he sen sijaan pitivät uskonnollisuuden ja ulkoisen puhtaan elämän tähden sellaisenaan Jumalalle kelvollisina.

Jeesus antaakin tuhlaajapoikavertauksen osoittaakseen Jumalan kutsun ja armon katuvaa syntistä kohtaan, mutta myös tuodakseen esiin farisealaisen kovasydämisyyden ja anteeksiantamattomuuden samoin kadottavana syntinä.

Vertaus kertoo siis siitä, miten Jumala suhtautuu näihin kahdenlaisiin syntisiin. Samalla se kuvaa, kuinka kovasydämiset itseään kelvollisina pitävät ihmiset suhtautuvat julkisyntisiin. Vertaus on rohkaisu paitsi lähestyä Isää tuhlaajapojan asemassa, mutta samalla se puhuttelee meitä armottomuudestamme toinen toisiamme kohtaan ja kehottaa tulemaan etsimään rakkautta yhtä lailla.

Käydään läpi vertauksen pääkohdat vuorotellen kolmen päähenkilön näkökulmaa. Aloitetaan tuhlaajapojasta ja hänen veljestään, ja katsotaan lopuksi asiat isän näkökulmasta, joka siis on vertauksen varsinainen päähenkilö.

Kadotettu ’Tuhlaajapoika’

Vertauksen alussa nuorempi poika vaati isältään osuutensa perinnöstä ennakkoon, mikä ei ollut sinällään erikoista, koska isän tila ehkä jäisi joka tapauksessa myöhemmin vanhemman veljen hoitoon. Koska tila ei välttämättä elättänyt useampia veljeksiä, täytyi nuoremman lähteä etsimään elantoa muualta. Jos tämä olisi ollut nuoremman veljen motiivi lähtöön, tuskin häntä silloin muistettaisiin tuhlaajapoikana.

Nuoremman pojan syyt lähtöön olivat toisaalla; hänellä yksinkertaisesti maa poltti jalkojen alla. Hän tahtoi olla vapaa ja elää vaivatonta mukavaa elämää perintövaroilla. Miten hänelle sitten matkoillaan kävi, sen muistamme jokainen: hän tuli kerta toisensa jälkeen ihmisten pettämäksi. Emme tiedä kauanko hän ehti kulkea vieraalla maalla. Joka tapauksessa tähän vaiheeseen teksti keskittyi aina jakeeseen 20 saakka.

Nyt kuljemme hetkeen, kun tuhlaajapoika oli valmis palaamaan kotiin retkiltään: ”Niin hän lähti isänsä luo.” Hän oli tuhlannut osuutensa perinnöstä eikä voinut kuvitella palaavansa enää pojan asemassa isänsä taloon. Hän muisti isänsä hyvyyden ja tahtoi tulla takaisin taloon, vaikka sitten orjaksi tai palvelijaksi. Hän päätti tulla, vaikka mitä todennäköisemmin joutui kohtaamaan kotikylänsä ja isän oikeutetun halveksunnan.

Isän ja pojan tavatessa pojan sanat kertovat tästä odotuksesta:

”Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi.”

Hän ei tuntenut kelpaavansa pojaksi, koska oli mielestään menettänyt sen arvon ja aseman, joka hänellä aiemmin perheessä oli ollut. Poika muisti kuitenkin isänsä hyvyyden kaikkia luotuja kohtaan, mikä sai hänet luottamaan siihen, että hänellä olisi palvelijanakin parempi osa isänsä tykönä kuin vieraalla maalla.

On merkillistä, että ihmisillä on sisimmässään sama pakottava tarve olla jonkin arvoinen. On vaikea hyväksyä asemaansa Jumalan lapsena, jos sitä ei mielestään ansaitse. Samoin koki vertauksen tuhlaajapoika suhteessa isäänsä; hän oli pettänyt itsensä ja menettänyt arvonsa, joten hän katsoi menettäneensä asemansa myös isän silmissä.

Arvottomuuden ja häpeän tunteesta huolimatta poika kuitenkin päätti palata isän taloon, vaikka hän ei uskonut enää saavansa anteeksi, saati kuvitellut saavansa takaisin asemaansa poikana. Hän oli kykenemätön armahtamaan itseään, mutta hyvä muisto isästä antoi hänelle rohkeuden palata. Isän hyvyys ja muisto hänen rakkaudestaan oli niin vahva, että kaipuu hänen luokseen ylitti häpeän ja arvottomuuden tunteen.

Poika ei osannut kuvitella, että hänestä voisi jälleen kerran tulla isänsä rakastettu poika, mutta kun hän vihdoin kohtaa isänsä, ylittää isän lämmin vastaanotto pojan villeimmätkin toiveet:

”Mutta isä sanoi palvelijoilleen: ’Hakekaa joutuin parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, pankaa hänelle sormus sormeen ja kengät jalkaan. Tuokaa syöttövasikka ja teurastakaa se. Nyt syödään ja vietetään ilojuhlaa! Minun poikani oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt.’ Niin alkoi iloinen juhla.”

Tuhlaajapoika ei kuullut ainuttakaan moitetta isän suusta, vaan päinvastoin kaikki mitä tapaamista seurasi oli isän ilosta kumpuavaa armon ja rakkauden osoitusta. Tähän saakka poika oli tehnyt ja suorittanut itse – sangen huonolla menestyksellä, mutta ehkä hän nyt ymmärsi asemansa olla isänsä rakkauden kohteena.

Tekstin mukaan isä puki pojan parhaisiin vaatteisiin (pitkä viitta), jolla tarkoitetaan isän vaatteita. Kun poika tämän jälkeen nähtiin kylässä kulkevan isänsä juhlapuvussa, häntä kunnioitettiin jo pelkästään sen takia. Isä laittoi hänen sormeensa sinettisormuksen, mikä antoi pojalle vallan käskeä palvelijoita ja toimia isänsä nimessä. Lisäksi hän sai sandaalit jalkaansa, mikä erotti hänet palvelijoista ja orjista, sillä vain vapaat perilliset saivat käyttää kenkiä, kun palvelusväki kulki paljain jaloin.

Ja vieläpä hänen kunniakseen järjestettiin suuret juhlat, joita varten isä käski teurastaa syöttövasikan eli vasikan, jota varta vasten lihotettiin erityisiä juhlia varten. Vasikka oli kuninkaille, ruhtinaille ja hyvin tärkeille vieraille varattua juhlaruokaa. Erikoisinta näissä juhlissa oli se, että tässä arvokkaampi henkilö tarjosi aterian alemmalle, vaikka normaalisti tehtiin päinvastoin!

Ajattelepa tilannetta pojan kannalta. Poika oli loukannut isäänsä monin tavoin ja palannut epäonnistuneena kotiin ansiotta ilman tuomisia isälleen. Hän odotti kohtaavansa tuomion ja nöyryytyksen, minkä hän olisi ansainnut oikeudenmukaisuuden nimissä. Mutta miten kävi?

Isä ei sanallakaan syyttänyt häntä, vaan hänen silmissään kerran kadotettu – eli ’kuollut’ tuhlaajapoika oli kuin edellisten vertausten kadotettu lammas tai raha. Ei isää kiinnostanut mennyt, vaan hän iloitsi siitä, mitä oli nyt: kadotettu poika oli löytynyt. Poika sai takaisin isänsä poikana hänelle kuuluvan kunnian (parhaan puvun), isän luottamuksen (sinettisormus isän vallan merkkinä) ja asemansa perheenjäsenenä (sandaalit).

Huomaa tämä! Nuorempi poika oli isälle ’kuollut’, koska hän ei ollut hänen yhteydessään. Tätähän kuolema; se on eroa yhteydestä – siis pahimmillaan eroa Jumalasta.

Kadotettu ”Vanhempi poika”

Vertauksen vanhempaa veljeä käsittelevässä osassa (Luuk. 15:25-31) Jeesus kuvaa toisen kuulijaryhmän eli fariseusten ja kirjanoppineiden suhtautumista Jumalan anteeksiantoon. Tässä vertaus tuo esiin heidän kyvyttömyytensä ymmärtää Jeesuksen rakkautta, joka ei sulkenut publikaaneja ja muita syntisiä pois Jumalan armon ulottuvilta.

Tämä osa alkaa sanoilla: ”Vanhempi poika oli pellolla.” Isännällä oli paljon palvelusväkeä, joten miksi ihmeessä poika itse oli pellolla uurastamassa? Hän olisi voinut luottaa tehtävät palvelusväelle. Vanhempi veli olikin luonteeltaan ’suorittaja’, joka palveli velvollisuudesta, ansaitakseen asemansa poikana. Hän vetosi kuuliaisuuteensa ja tinkimättömään velvollisuuksien täyttämiseen, minkä ansiosta hän ajatteli kelpaavansa isälleen.

Hän oli vastuuntuntoinen ja korkean moraalin ihminen, mutta koska hänen sydämensä perimmäinen vaikutin oli pakonomainen ansaitseminen, oli hän sokeutunut kuvittelemaan asemansa isän talossa perustuvan hänen hyvyytensä – ei isän rakkauteen.

Väärä asenne teki hänestä tuomitsevan ja armottoman itseään, mutta myös toisia kohtaan – omaa veljeään ja jopa isäänsä. Jos siis tuhlaajaveli oli ollut kadoksissa isältään, niin yhtä lailla vanhempi velikin oli kadoksissa. Sen sijaan, että hän olisi asunut isän talossa, hän työskenteli siellä ja mitä ilmeisemmin kuvitteli johtavansa talon asioita. Hän ei osannut olla osallinen isän rakkaudesta sen enempää kuin nuorempi veli. Hänkin oli ’kuollut’.

Isän rakkauden suhteen vanhempi veli oli yhtä lailla kadoksissa kuin nuorempi ennen paluutaan. Hän oli selvästi unohtanut asemansa poikana, mikä käy ilmi isän muistutuksesta vertauksen loppupuolella:

”Poikani, sinä olet aina minun luonani, ja kaikki, mikä on minun, on sinun.”

Hänellä oli koko ajan ulottuvillaan sama perintöosuus ja kaikki samat oikeudet ja siunaukset, jotka nuorempi veli sai takaisin ne hukattuaan. Vanhempi veli oli ollut isänsä taholta samanverroin rakastettu niin kuin kadoksissa ollut veli oli nyt.

Ikävä kyllä hän ei ymmärtänyt synnyinlahjana saamaansa etuoikeutettua asemaa, vaan kuvitteli joutuvansa ansaitsemaan asemansa isän edessä. Nuoremman veljensä tavoin hänenkin ongelmansa oli hyväksyä asemaansa isän poikana sitä ansaitsematta. Hän yritti jatkuvasti ansaita jotain sellaista, mitä hänellä jo oli.

Lähestyessään illalla kotia, veli kuuli soittoa ja laulua ja näki ihmisten juhlivan ja riemuitsevan. Sen sijaan, että hän olisi mennyt mukaan juhliin, hän kysyi palvelijoilta juhlan syytä, niin kuin isällä ei olisi ollut oikeutta järjestää pitoja hänen poissa ollessaan tai tietämättään. Vanhempi veli ilmeisesti kuvitteli isänsä olevan velvollinen kysymään myös hänen mielipidettään ennen juhlien järjestämistä. Jo tässä suhteessa hänen käytöksensä isää kohtaan oli röyhkeätä ja arvotonta.

Nuoremman veljen paluu ei saanut häntä yhtymään isänsä iloon, vaan hänen sydämensä valtasi kateus ja katkeruus. Onneton tuhlari-irstailija-juoppolalli oli tullut takaisin saaden osakseen suuren juhlan ja kunnian, mutta vanhempaa veljeä ei hänen omasta mielestään oltu koskaan huomioitu samalla tavoin. Näin hän ajatteli.

Koska vanhempi veli oli kyvytön vastaanottamaan isänsä avokätistä pyyteetöntä rakkautta, ei hän kyennyt ymmärtämään isänsä rakkautta nuorempaa veljeä kohtaan. Ei siis mikään ihme, että ”vanhempi veli suuttui eikä halunnut mennä sisään.” Ja kieltäytymällä menemästä isänsä juhliin, hän loukkasi syvästi isän kunniaa, mikä Lähi-idässä on jotain, mitä ei sovi tehdä missään olosuhteissa.

Veljen hapan asenne on ehkä ymmärrettävää, mutta ei oikeutettua. Se olisi oikeutettua vain siinä tapauksessa, että asema isän poikana tulisi ansaita. Näin kuitenkaan ei ollut. Vanhemman veljen töykeä vastaus isän suostutteluun paljastaa hänen kelvottoman asenteensa:

”Kaikki nämä vuodet minä olen raatanut sinun hyväksesi enkä ole kertaakaan jättänyt käskyäsi täyttämättä. Silti et ole koskaan antanut minulle edes vuohipahaista juhliakseni ystävieni kanssa. Mutta kun tämä sinun poikasi tulee, tämä, joka on hävittänyt omaisuutesi porttojen parissa, sinä teurastat hänelle syöttövasikan!’

Ehkä moni meistäkin aika ajoin erehtyy ajattelemaan ja tuntemaan jossain määrin samalla tavalla. Vanhempi poika oli mielestään palvellut isäänsä niin hyvin, että oli sokaistunut luulemaan, että hän todella oli itse ansainnut paikkansa talossa poikana. Hän jopa kehtasi väittää, ettei ollut kertaakaan loukannut isäänsä, vaikka hän parhaillaan häpäisi isänsä julkisesti juhlavieraiden edessä! Hän jopa julkesi syyttää isäänsä rakkaudettomuudesta:

”Silti et ole koskaan antanut minulle edes vuohipahaista juhliakseni ystävieni kanssa.”

Samoin hän rohkeni edelleen syyttää nuorempaa veljeään porttolassa käymisestä, vaikka hän ei voinut mitenkään tietää, miten veli oli vuotensa viettänyt – eihän hän ollut edes tavannut häntä tämän paluun jälkeen. Ja syytökset, joita hän lateli suustaan, olivat julkisia, juhlavieraiden edessä sanottuja vakavia syytöksiä.

Kaiken kaikkiaan vanhemman veljellä tuntui ’mopo karanneen käsistä’. Hänen suhtautumisensa veljeään ja jopa isänsä päätöstä kohtaan ottaa veli takaisin kotiin oli ylimielistä ja töykeää.

Vanhemman veljen asenneongelma on loistava kuva siitä, miten omavanhurskaus voi hallita ihmistä ja myrkyttää hänet aivan yhtä pahoin kuin elämä julkisynnissä. Jeesusta kuulemaan tulleet fariseukset eivät olleet sen paremmassa asemassa Jumalan edessä kuin julkisyntiset publikaanit. Kummatkin olivat vailla Jumalan armoa ja rakkautta – ikävä kyllä omavanhurskaan suorittajan on kahta vaikeampi ymmärtää ja hyväksyä olevansa samassa asemassa julkisyntisen kanssa.

Käsittämätön ’isä’

Viimeisenä vertauksen isä on kuva Jumalasta ja hänen täydellisestä uhrautuvasta rakkaudestaan. Isä on kuva ennen kaikkea Jeesuksesta itsestään äärimmäisen uhrautuvan rakkauden ruumiillistumana. Kuolemassa Jeesus antoi kaiken, että rakkaus tuli täydelliseksi.

Vertauksen isä onkin inhimillisenä hahmona mahdoton ja käsittämätön. Hänen rakkautensa ylittää kaikki mitat, mitä järjellisesti inhimillinen rakkaus voi saavuttaa.

Isä ei sanallaankaan syytä synnissä rypenyttä tuhlaajapoikaansa eikä edes muistuta tätä epäonnistumisen ajasta, vaan päinvastoin isä iloitsee hänen paluustaan ja asioiden onnellisesta nykytilasta.

Ja samaa rakkautta hän osoittaa vanhempaa itselleen sokeutunutta kovasydämistä ’suorittaja-veljeä’ kohtaan, vaikka tämä moneen otteeseen törkeästi loukkaa isää ja nuorempaa veljeään julkisesti. Katsotaanpa vielä kerran vertauksen tapahtumat – nyt isän näkökulmasta. Aloitetaan nuoremman veljen paluusta:

”Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä.”

Jakeen alku viittaa siihen, että pojan tullessa oli kirkas päivä, koska isä näki hänet jo kaukaa. Tuhlaajapojan ja isän kohtaaminen ei tapahtunut ’salassa’, vaan tapausta todisti lukuisat kylän paikalliset asukkaat.

Isän sanotaan heltyneen, mitä patriarkalta ei odotettu, vaan päinvastoin hänen odotettiin suojelevan perheen kunniaa, ei armahtavan tuhlaajaa. Pojan rankaiseminen ja julkinen nöyryyttäminen olisivat olleet ne ’instrumentit’, joita isän oletettiin perheen häpeäpilkkuun soveltavan. Mutta isä valitsi toisin.

Samoin isän juokseminen oli erikoista. Lähi-idässä arvokkaat patriarkat eivät juokse julkisesti; nuoret pojat juoksivat, tilanomistajat eivät. Miehen vakaa askellus kuvasi hänen arvovaltaansa. Se, että isä juoksi poikaansa vastaan, kertoo hänen rakkautensa hehkun ylittäneen kaikki sosiaaliset normit. Isä valitsee mieluummin juosta kylän läpi julkisen häpeän uhalla, kuin, että olisi odottanut hetken rakkaan poikansa kohtaamista. Ei ollut mitään merkitystä sillä, mitä ihmiset hänestä ajattelivat, sillä hänen mielessään oli vain yksi ajatus: ”rakas poikani tulee kotiin!”

Ja mitä tapahtuu, kun isä kohtaa jo kuolleeksi luullun poikansa? Tuhlaajapojan odotetaan lankeavan kasvoilleen maahan ja suutelevan isänsä jalkoja, mutta käykin toisin päin: isä ”sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä”. Lähi-idässä miesten oli tapana tervehtiä toisiaan suutelemalla poskelle tai suulle. Isän syleily taas oli hyväksymisen ja ystävyyden merkki.

Isä ei vain toivottanut poikaansa takaisin kotiin, vaan hän palautti hänelle kunnian, vallan ja aseman perheen jäsenenä suurin juhlallisuuksin, kuten jo aiemmin todettiin. Samalla rakkauden palolla Jeesus vastaanottaa luokseen jokaisen hänen tykönsä tulevan syntisen ihmisen. Hän ei kysele, mistä ihminen tulee tai mitä hän on tehnyt, vaan hänelle kadonnut lapsi on tullut takaisin. Jeesus ei vain vastaanota ihmistä luokseen ja anna hänelle armoa palvella häntä, vaan kaikkein ensimmäiseksi hän antaa ihmiselle aseman Jumalan perheessä.

Mutta palataan takaisin vertauksen isään. Myöhemmin samana päivänä isän uhrautuvaa rakkautta tarvitaan jälleen. Tällä kertaa rakkauden kohteena on vanhempi veli, joka oman ’kelvollisuutensa’ takaa ei kykene ymmärtämään ja vastaanottamaan isänsä rakkautta. Isä joutuu jälleen kerran uhraamaan kunniansa ihmisten edessä siksi, että hänen rakkautensa vaatii häntä tasoittamaan tien rakkaalleen.

Vanhemman veljen kieltäydyttyä juhlimasta tuhlaajaveljensä paluuta, oli isän vuoro tehdä jotain. Tämäkin kohta meni väärinpäin, sillä päinvastoin kuin patriarkan arvolle kuului, isä jätti juhlavieraat ja nuoremman pojan, jotta saisi suostuteltua vanhemman poikansa mukaan juhlaan. Juhlaväki seurasi häntä; he katselivat ja kuuntelivat isän ja pojan keskustelua hiljaisuuden vallitessa. Julkisesta nöyryytyksestä huolimatta isä valitsi rakkauden tähden lähteä juhlasta poikansa luo.

Kuultuaan vanhemman pojan julkeat syytökset isää ja nuorempaa veljeä kohtaan ihmiset odottivat, että isä määräisi pojan vähintään ruoskittavaksi. Mutta isä mieluummin nöyryytti itsensä ja tarjosi vanhemmalle pojalle samaa rakkautta kuin aiemmin päivällä hän oli tarjonnut nuoremmalle pojalle.

Isä ei tehnyt eroa poikien välillä, vaan hän rakasti yhtä lailla epäonnistunutta hulivilipoikaa kuin kovasydämistä ja katkeroitunutta suorittajapoikaa. Hän ei soimannut vanhempaa poikaa hänen kovasydämisyydestään tai tunteettomasta ja häikäilemättömästä käytöksestä, vaan päinvastoin tahtoi ’löytää’ hänetkin – pojan, joka on aina ollut lähellä, mutta kuitenkin kuollut ja kadoksissa.

Vertauksen isän tavoin Taivaallinen Isä toivoo julkisyntisten tavoin kaikkien fariseusten astuvan sisään taivasten valtakuntaan. Ovi on auki niin julkisyntisille kuin itseriittoisille kovasydämisille suorittajillekin. Jumala osoittaa täten pitkämielistä uhrautuvaa rakkautta niin julkisyntisiä kuin uskonnollista ’suorittajaa’ kohtaan voittaakseen heidät kummatkin omakseen niin kuin vertauksen isäkin teki.

Jos siis meidän inhimillinen rakkautemme vertauksessa riittää armahtamaan ’tuhlaajapoikaa’, Jumala laittaa vielä paremmaksi tarjoamalla saman armon ja rakkauden myös rakkaudettomalle ’suorittaja-pojalle’.

Vertauksen opetus

Vertaus antaa kauniin kuvan Jumalan uhrautuvasta rakkaudesta. Vertauksessa isä on vertauskuva Jeesuksesta, joka nöyryytti itsensä vapaaehtoisesti aina ristin kuolemaan asti rakastaakseen meidät valtakuntaansa. Hänen rakkautensa riittää niin julkisyntiselle kuin kovasydämiselle suorittajalle.

Olet rypenyt syntielämässä tai kuvittelet olevasi kelvollinen sellaisenaan Jumalan edessä, sinulla on sama tarve nousta ’kuolleista’ Jeesuksen armoistuimen eteen. Siellä sinulta ei kysytä, mitä olet tehnyt tai mitä olet jättänyt tekemättä. Sinulta ei kysytä, oletko kelvollinen tai arvollinen.

Kristuksen armoistuimen edessä sinut ’puetaan parhaaseen pukuun’ (isän kunniaan), ’sormeesi laitetaan sinettisormus’ (valta elämän eri asioiden yli Isän nimessä) ja sieltä sinun jalkoihisi ’puetaan sandaalit’ (asema Jumalan perheessä hänen lapsinaan), jotka takaavat sinulle vapauden Jumalan lapsena.

Jeesuksen rakkauden siunaukset eivät siis odota tulevaisuudessa, vaan Jumalan rakkaus toimii tänään; hänen siunauksensa ovat sinun nyt ja aina, tässä ja nyt.

Toiseksi vertaus kuvastaa ihmisen käsittämätöntä tarvetta yrittää ansaita asemansa Jumalan edessä. Tuhlaajapojan synti oli luonteeltaan moraalisesti tuomittavaa julkisyntiä. Vanhempi veli sen sijaan oli moraalisesti suoraselkäinen ja ulkoisesti puhdas. Kuitenkin kumpikin oli isään nähden samassa asemassa; he olivat kadottaneet rakkauden.

Synti ei ole kristinuskon näkemyksen mukaan moraalinen käsite, vaan se on olemukseltaan ’jumalattomuutta’ eli eroa Jumalasta. Elämä erossa voi tapahtua vertauksen ’tuhlaaja-veljen’ tavoin, mutta aivan yhtä hyvin ihminen voi elää erossa Jumalasta vanhemman veljen tavoin eläen ulkoisesti säädyllistä elämää Jumalaa koskaan kohtaamatta. On synti sitten ’mustaa tai valkoista’, se erottaa ihmisen Jumalasta.

Tuhlaajapoika ei olisi millään kehdannut tulla isänsä luo, koska ei mielestään ansainnut paikkaansa hänen poikanaan. Sen sijaan vanhempi veli ei nähnyt mitään tarvetta tulla isänsä luo, koska mielestään oli ansainnut paikkansa talossa. Ansaitseminen oli täten kummankin pojan este lähestyä isäänsä.

Tänään on hyvä päivä tulla Jumalan luo – nauttimaan hänen rakkaudestaan ja niistä siunauksista, joilla hän tahtoo sinua siunata. Herra syli on avoin – sinulle.