Kristuksen ihmiseksi tulo on yksi kristillisen uskon suurimmista ihmeistä – ja samalla suurin esimerkki nöyryydestä ja uhrautuvasta rakkaudesta. Pääsiäisen sanoma puolestaan on siinä, että Jeesus tyhjensi itsensä ja täytti Isän tahdon antamalla itsensä ristinkuolemaan ihmiskunnan lunastajana.

Kristus antoi itsensä meidän edestämme. (Image by Herbert Bieser from Pixabay)

Jeesuksella oli kaikki: luomisen voima, jumalallinen kirkkaus, taivaan kunnianistuin, täydellinen läsnäolo Jumalassa – rakkauden lähteessä. Hän oli – ja on – Jumala Jumalasta, valo valosta, kuten uskontunnustuksemme sanoo.

Tästä lähtökohdasta katsottuna sanat ”tyhjensi itsensä” saavat mitä syvimmän merkityksen. Lue, mitä Paavali kirjoittaa filippiläisille:

”Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei katsonut saaliikseen olla Jumalan kaltainen vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon. Hän tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olemukseltaan sellaiseksi kuin ihminen. Hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, aina ristinkuolemaan asti.” (Fil. 2:6-8)

Jumalallisesta luonnosta huolimatta – tai ehkä juuri sen vuoksi – hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen. Hän ei takertunut valtaansa, vaan päästi irti. Hän tyhjensi itsensä. Kreikaksi ’kenóō’ – tyhjentää, luopua, tulla tyhjäksi.

Jeesus ei tehnyt sitä siksi, että hän olisi kadottanut jumaluutensa, vaan siksi, että hän valitsi ottaa askeleen alas – meidän vuoksemme.

Päästää irti, tyhjentyä

Tätä samaa ’liikettä’ näemme luonnossakin. Jokainen vuodenaika opettaa irti päästämistä. Syksyllä puut luopuvat lehdistään. Ne eivät takerru siihen, mikä oli kaunista kesällä. Ne seisovat talvella alastomina ja hiljaisina, ja juuri silloin juuret tunkeutuvat syvempään maahan. Vasta irti päästämisen ja hiljaisuuden kautta voi kevät syntyä ja tulla esiin.

Kevään ensimmäiset kukat eivät synny kiireestä vaan odotuksesta. Ne puhkeavat esiin, kun maa on saanut levätä. Samoin meidän sielumme voi kantaa uutta elämää vasta, kun se on saanut hiljentyä, luopua ja olla Jumalan hoidossa.

Lintujen on jätettävä pesä, johon ne ovat syntyneet. Jos ne eivät koskaan lähde, ne eivät koskaan lennä. Elämässä kasvu ja siunaus syntyvät usein sen kautta, kun päästämme irti siitä, mikä tuntuu mukavalta tai jopa turvalliselta – aivan kuten Kristus päästi irti taivaan loistosta. Jos hän ei olisi päästänyt otettaan siitä, mikä hänellä oli ja hänelle kuului, me eläisimme yhä vailla toivoa. Ikuinen kevät ei olisi koskaan saapunut.

Jeesus ihmisenä

Jeesus tuli ihmiseksi – mutta ei ylivertaiseksi, ei kaukaiseksi Jumalan lähettilääksi, vaan todelliseksi haavoittuvaksi ihmiseksi. Hän oppi kävelemään. Hän kompastui. Hän söi ja joi, iloitsi ja itki. Hän koki turhautumista, ystävyyttä, kiusaamista ja väsymystä. Hänessä ei ollut mitään pinnallista tai teeskentelevää.

Kun Luukas kertoo meille, että Jeesus oli “täynnä riemua” (Luuk. 10:21), tiedämme, että se oli aitoa. Se ei ollut vain jumalallinen käsite, vaan ihmisen sydämessä ja kehossa räiskyvä tunne. Samoin, kun hän Jerusalemin kukkulalla itki kaupungin kohtaloa (Luuk. 19:41), ne kyyneleet olivat kosteita, suolaisia ja todellisia. Jeesuksen elämä meidän keskellämme oli todellista ihmisen elämää – ei vertauskuvaa eikä mitään ’Jumalan näytelmää’. Se oli elämää; samaa elämää, mitä sinä ja minä tänään elämme.

Edelleen ristillä hän ei vain suorittanut pelastustehtävää ’kuin ihminen’, vaan hän huusi kivusta niin kuin ihminen tekee, kun hänen kehonsa rikotaan. Jeesus eli elämänsä tosi ihmisenä. Hän koki Jumalan hylkäämäksi tulemisen, meidän tähtemme (Matt. 27:46). Hän siis otti palvelijan muodon (Fil. 2:7), ei vain ulkonaisesti, vaan koko olemuksellaan. Hänen elämänsä ei ollut suurta jumalallista näytelmää, vaan todellista totta, johon jokainen ihminen voi samaistua.

Jeesus ei tullut vaatimaan, vaan antamaan. Ei ottamaan, vaan lahjoittamaan. Hän päästi irti kaikesta, jotta sinä ja minä voisimme tarttua kiinni elämään.

Mitä tämä tarkoittaa meille?

Tämä teksti kutsuu meitä kahteen suuntaan. Ensinnäkin ottamaan vastaan Jeesuksen rakkauden – ei peläten Jumalaa, vaan luottaen siihen, että Hän on valinnut haavoittuvuuden juuri siksi, että me uskallamme lähestyä Häntä.

Toiseksi hän kutsuu edelleen meitä elämään samalla tavalla; olemaan valmiit tyhjentämään itsemme, päästämään irti ylpeydestä, asemasta, hallinnasta, oikeudesta olla oikeassa… ja olla valmiit palvelemaan.

Kumpikaan näistä ei ole mahdollista ihmiselle ilman Jeesuksen sovitustyötä. Niin Jumalan lähestyminen kuin eläminen hänen tahtonsa mukaisesti ovat kumpikin lähtökohtaisesti mahdottomia langenneelle ihmiselle. Me tarvitsemme Jumalan Pyhän Hengen läsnäoloa ja Kristuksen ylösnousemusvoimaa, jotta me saamme vaeltaa vapaina ihmisinä Jumalan meille tarkoittamassa tarkoituksessa.

Onko elämässäsi jotakin, mistä sinun tulisi päästää irti, jotta Jumalan työ voisi tulla esiin sinussa? Onko sinulla ylitettävänä jokin ylpeyden tai pelon linnoitus tai muuri, jota ehkä kannat yhä, vaikka Kristus on sinut siitä vapauttanut? Se ei enää sido sinua, mutta jos otat sen kantaaksesi, et ole siitä vapaa, vaikka sinut on vapautettu.

Melko usein hengellinen kasvu alkaa vasta, kun sanomme: ”En voi enää itse – Herra, tule sinä.”

Jeesus, opeta meitä seuraamaan sinun esimerkkiäsi. Auta meitä päästämään irti siitä, mikä estää meitä rakastamasta toisiamme ja sinua. Tee meistä tyhjiä, jotta sinä voit täyttää meidät. Opeta meitä uskomaan – siis luottamaan – koko elämämme sinun varaasi, Jeesus. Aamen.