Tämä on ekumeenisen rukousviikon kahdeksaksannen päivän tekstistä tehty hartaus. Se on teemaltaan ”Valtakunnan ja tulevan elämän odotus”, mikä sopii hyvin rukouspäivän teksteihin, jotka katsovat Taivasten valtakuntaa. Tekstit ovat mielenkiintoiset siitä, että miten itse kukin meistä asettaa ne historian aikajanalle.

Taivasten valtakunta – täälläkö? (Image by Joshua Woroniecki from Pixabay)
Odotuksesta näet voidaan puhua monin sanankääntein. Voimme puhua odotuksesta, joka on jo päättynyt tai odotuksesta, jossa me elämme nyt. Toki voimme puhua myös odotuksesta, joka on vasta edessä päin. En tiedä, mitä sinä ajattelet, kun puhutaan Jumalan valtakunnan ja tulevan elämän odotuksesta.
Odottamisen muotokin vaihtelee. On passiivista ja aktiivista odottamista. Voit odottaa silmä kovana liikennevaloa vaihtuvaksi, kun taas toisaalta vastaanoton odotusaulassa sormeilet rauhassa kännykkää sillä välin, kun odotat vuoroasi. Ja onpa vielä oma odotuksensa sekin, kun odotetaan vuoden vaihdetta vaihtuvaksi. Millaista vuoden vaihteen odotus on, se riippuu siitä, missä kohti vuotta mennään. Kesäkuussa odotus on toisenlaista kuin vuoden viimeisen päivän viimeisen minuutin aikana. Silti sana ’odotus’ on sama.
Valtakunnan odottamista
Luen nyt Ilmestyskirjasta tämän rukouspäivän tekstin. Kun luen sen, mieti samalla, millaista odotusta sinä liität tähän tekstiin: mennyttä, tulevaa, aktiivista, passiivista…
”Minä näin uuden taivaan ja uuden maan. Ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa olivat kadonneet, eikä merta ollut enää. Näin, kuinka pyhä kaupunki, uusi Jerusalem, laskeutui taivaasta Jumalan luota juhla-asuisena, niin kuin morsian, joka on kaunistettu sulhasta varten. Ja minä kuulin valtaistuimen luota voimakkaan äänen, joka sanoi: ”Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan, ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut.” (Ilm. 21:1-4)
Kaunis näkymä, eikö totta? Vaan missä sen näet? Onko se mielikuva tulevaisuudessa? Jotain mitä odotat tapahtuvaksi. Vai onko se näkymä menneisyydessä, jonka Johannes näki pari jo miltei parituhatta vuotta sitten Patmoksen saarella? Niin tai näin – missä tuo näkymä on nyt?
Pitääkö tuota odottaa kuin vastaanotolla alistuen siihen, että ovi avautuu minusta riippumatta silloin, kun se nyt vain avautuu? Voisiko odotukseni tästä Taivasten valtakunnan kuvasta olla tällaista?
Vai voiko sitä odottaa tapahtuvaksi kuin olisit metsässä kameran kanssa väijymässä kettua? Tiedät, että kettu on koko ajan kanssasi samassa metsässä, mutta sinun silmäsi ei vain ole sitä vielä tavoittanut. Siksi silmäsi tarkkaa valppaana jokaista liikahdusta ja korvasi kuuntelee pientäkin rasahdusta. Voisiko odotukseni tästä Taivasten valtakunnan kuvasta olla tällaista?
Voisiko siis Taivasten valtakunta olla näkyvillä jo nyt, mutta en vain kykene sitä sokeudeltani huomaamaan? Melko hurja ajatus, jos olen tottunut ajattelemaan Taivasten valtakuntaa joksikin, mitä ei vielä ole, mutta tulee kyllä.
Eli katseliko Johannes näyssään ’haavekuvia’ tai unia vai oliko näky todellista totta? Oliko kaikki tuo jo olemassa, mitä Johannes näki?
Lisää valoa tekstiin
Väitän, ettei Johannekselle näytetty tätä valtavaa kuvaa Taivasten valtakunnasta vain sellaisena elokuvan ennakkomainoksena. Väitän, että Johannes näyssään vieraili paikassa, joka on olemassa tässäkin hetkessä.
Ei Jumala puhu meille tulevasta vain siksi, että hänelle se näyttäytyy kuin nykyinen. Jumalan edessä kaikki aika on olemassa. Me kutsumme sitä sanalla ikuisuus, vaikka emme sitä ymmärräkään. Mikä merkillisintä, mekin asumme tuossa ikuisuudessa, sitä käsittämättä.
Ja koska emme sitä käsitä, me sivuutamme tuon lukemani Ilmestyskirjan tekstin työntämällä sen kauas tulevaan – aikaan, joka ei ole meitä varten tänään. Mutta onko se todella niin? Oletko lukenut, miten tuo teksti jatkuu Raamatussasi? Minäpä luen vielä seuraavat kolme jaetta.
”Valtaistuimella istuva lausui: ”Uudeksi minä teen kaiken.” Hän sanoi: ”Kirjoita nämä sanat muistiin. Ne ovat luotettavat ja todet.” Vielä hän sanoi minulle: ”Nyt ne ovat käyneet toteen. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Sille, jolla on jano, minä annan lahjaksi vettä elämän veden lähteestä. Tämä on voittajan palkinto. Minä olen hänen Jumalansa, ja hän on minun poikani.” (Ilm. 21:5-7)
Tämä kaikki on jo olemassa. Sitä ei tarvitse odottaa tulevaksi, koska se on jo. Se oli jo Johanneksen katsellessa tätä näkyä. Se on ja on ollut ainakin siitä päivästä alkaen, kun Jeesus sanoi: ”Se on täytetty.”
Emme siis odota kuin lääkärin vastaanotolla ovea avautuvaksi. Me odotamme niin kuin se kameramies siellä metsässä – valppaana näkemään edes pienen vilauksen kohteestaan. Se on jo vaikka en sitä huomaa. Se, että en näe, ei tee sitä olemattomaksi. Kettu on metsässä, vaikka minä en sitä näe. Jumalan valtakunta on läsnä tässäkin hetkessä, vaikka minä en sitä näe. Mutta jos odotan tarkkaavaisena, saatan nähdä vilauksen siitä siellä ja täällä. Jumalan valtakunta on keskellämme – kyllä minä sen näen. Näen sen vain toisin, koska en osaa katsoa sitä vielä niillä kirkastetuilla silmillä, millä Johannes sai näyssään sitä katsoa, kun Jumala avasi hänen silmänsä näkemään.
Miten siis odotan? Tarkkaavaisena, uteliaana – janoten Jumalan läsnäoloa.
Odotan – hengitän elämää
Tämän pohdinnan päätteeksi sopii varsin hyvin rukousviikon patristinen lukukappale syyrialaisesta perinteestä. Se on Iisak Niniveläisen käsialaa 600-luvulta. Siis jonkin aikaa ennen meitä. Hänkin jo puhui Jumalan valtakunnan läsnäolosta meidän keskellämme. Kuunnellaan.
”Se, joka elää rakkaudesta, saa hengittää elämää Jumalasta tässä luomakunnassa, Hän saa jo täällä hengittää ylösnousemuksen ilmaa. Tästä ilmasta vanhurskaat saavat nauttia ylösnousemuksessa. Rakkaus on se valtakunta, josta Herramme puhui luvatessaan apostoliensa saavan salaisesti syödä valtakunnassa: ”Te saatte syödä ja juoda minun valtakuntani pöydässä.” Mitä he söisivät, jos eivät rakkautta? Rakkaus ravitsee ihmistä enemmän kuin ruoka ja juoma; se on viini, joka ilahduttaa ihmisen sydämen. Autuaita ovat ne, jotka ovat juoneet tätä viiniä.” (Iisak Niniveläinen, Kootut teokset, 43 (Käännös munkki Serafim)
Rakkaus on Jumalan valtakunnan todellisuus. Konkreettisten rakkauden tekojen kautta Jumalan valtakunta tulee todeksi elämässämme. Jos siis vain tahdomme, voimme nähdä Jumalan valtakunnan keskellämme; se tapahtuu siinä, kun rakkaus saa suumme, kätemme ja jalkamme omakseen.
0 kommenttia