Loppiaista seuraavan sunnuntain tekstien teema on Herran kaste, johon viittaa myös otsikko ”minä olen kanssasi”. Se on viittaus Jumalan Hengen läsnäoloon.
Tämä läsnäolo toteutui mitä konkreettisimmin evankeliumitekstissä Luukkaan mukaan silloin, kun Jeesus kastettiin:
”Kun kaikkea kansaa kastettiin ja myös Jeesus oli saanut kasteen, tapahtui hänen rukoillessaan, että taivas aukeni ja Pyhä Henki laskeutui hänen päälleen ruumiillisessa muodossa, kuin kyyhkynen. Ja taivaasta kuului ääni: ”Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt.”” (Luuk. 3:21-22)
Pyhän Hengen laskeutuminen Jeesuksen ylle ei ollut vain kertaluontoinen manifestaatio tai pelkkä merkki Jeesukselle ja läsnäolleille. Oleellisinta tapahtumassa oli Jumalan Hengen pysyvä läsnäolo Jeesuksen yllä tästä eteenpäin. Jeesus eli, oli ja kulki täysin Pyhän Hengen johdattamana.
Samassa Luukkaan evankeliumin tekstissä, sen alkupuolella, on sitaatti puolestaan Johannes Kastajan sanoista, jotka meiltä usein jäävät Jeesuksen kasteen yhteydessä vähemmälle huomioille. Johannes sanoi:
”He saivat Johannekselta vastauksen: ”Minä kastan teidät vedellä, mutta on tuleva minua väkevämpi. Minä en kelpaa edes avaamaan hänen kenkiensä nauhoja. Hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.” (Luuk. 3:16)
Me jäämme katsomaan Jeesuksen kastetta, mutta unohdamme, että Jeesus oli tullut keskellemme kastamaan meidät Pyhällä Hengellä.
Tämä Johanneksen vastaus on varsin mielenkiintoinen tulkittava ja olen käyttänyt sitä usein harjoitustehtävänä raamatuntulkinnan perusteita opettaessani. Luulen tästä tekstistä myös itse joskus saarnanneeni. Tällä kertaa poimin tekstistä ainoastaan viitteen eteenpäin Apostolien tekojen tekstiin: ”Hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä”.
Johanneksen sanoissa lepää lupaus siitä, että me Kristuksen seuraajat emme mekään joudu tekemään ajan matkaa yksin, vaan sama Pyhän Hengen läsnäolon lupaus koskee meitä, mikä toteutui Jeesuksen kohdalla hänen kasteessaan.
Tämä johdanto nyt viekin meidät tämän kirkkopyhän varsinaiseen tekstiin Apostolien Tekojen 8. lukuun.
Tapahtui Samariassa
Teksti kuljettaa meidät marttyyri Stefanoksen kuoleman jälkeiseen aikaan. Jerusalemissa oli puhjennut vaino, mikä sai seurakunnan hajaantumaan etäämmälle Juudeaan ja Samariaan:
”Sinä päivänä puhkesi ankara vaino Jerusalemin seurakuntaa vastaan, ja kaikki muut paitsi apostolit hajaantuivat eri puolille Juudeaa ja Samariaa.” (Ap. t. 8:1)
Yksi seurakunnan diakoneista, Filippos, joka myöhemmin sai lisänimen Filippos evankelista, kuului niiden uskovien joukkoon, jotka lähtivät Jerusalemista. Hän oli ennakkoluuloton. Hän paitsi kulki Samariassa, mikä pelkästään jo oli monelle juutalaiselle kauhistus, hän myös julisti siellä evankeliumia.
Oli varsin yllättävää, että Jumala vahvisti hänen julistuksensa tunnusteoin ja useat samarialaiset tulivat kuulemaan häntä ja ottivat jopa vastaan evankeliumin. Juudeassa tämä ei olisi ollut yllättävää – olivathan asukkaat siellä sentään juutalaisia, mutta Samariassa… siellä asuivat juutalaisten mielestä tämän maailman alhaisimmat ihmiset. Vaan Jumala yllätti; samarialaiset ottivat evankeliumin vastaan, mutta…oliko se oikein? Tätä mielestäni tekstissämmekin pohditaan.
Tästä tilanteesta alkaa tämän päiväinen kirkkotekstimme Apostolien teoissa. Teksti sellaisenaan sisältää edeltävän ajatuksen, mutta tahdoin alleviivata sitä, koska emme välttämättä osaa lukea sitä näin lyhyestä kappaleesta.
”Kun Jerusalemissa olevat apostolit kuulivat samarialaisten ottaneen vastaan Jumalan sanan, he lähettivät Pietarin ja Johanneksen heidän luokseen. Perille tultuaan nämä rukoilivat Samarian uskovien puolesta, että he saisivat Pyhän Hengen. Henki näet ei ollut vielä laskeutunut kehenkään heistä; heidät oli ainoastaan kastettu Herran Jeesuksen nimeen. Pietari ja Johannes panivat kätensä heidän päälleen, ja he saivat Pyhän Hengen.” (Ap. t. 8:14-17)
Sunnuntain teema liikkuu Jeesuksen kasteen ympärillä, joten huomasit varmaan, että kasteesta puhutaan tässäkin. Tekstin tapahtumiin viittaavat myös Johannes Kastajan sanat: Pyhän Hengen kasteesta ja läsnäolosta.
Tekstissä tapahtui sama kuin Jeesuksen kasteessa; läsnäolijat vakuuttuivat siitä, että Jumalan Pyhä Henki laskeutui samarialaisten ylle. Luulen, että nämä samarialaiset olivat itse varsin tietoiset tapahtuneesta – ulkoinen merkki oli tarkoitettu muille.
Monenkarvaista pohdintaa
Mihin sinä kiinnitit huomion tässä tekstissä, kun se näin luettiin? Olen kuullut tästä tekstistä johdettavan monenlaisia päätelmiä – liittyen Hengen kasteeseen, kielilläpuhumiseen, apostoliseen suksessioon, kätten päälle panemiseen, jne. En käy niitä ruotimaan, mutta huomautan vain, että teksti nostaa monta erilaista ajatusta pintaan. Mitä asiaa sinä jäit miettimään?
Jäitkö miettimään kenties sanoja ”Henki näet ei ollut vielä laskeutunut kehenkään heistä; heidät oli ainoastaan kastettu Herran Jeesuksen nimeen”? Ehkä tämä sai sinut miettimään, mistä Pietari ja Johannes tiesivät, ettei Pyhä Henki ollut laskeutunut samarialaisten ylle? Kirkkoraamattumme auttaa sinua tässä pohdinnassa eteenpäin., kun se jostain syystä viittaa toiseen kohtaan Apostolien tekoja:
”ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, Pyhä Henki tuli heihin ja he puhuivat kielillä ja profetoivat.” (Ap. t. 19:6)
No, tämähän sen sitten selvitti. Olenkin kuullut sanottavan, että Pyhän Hengen kasteen tai lahjan merkki on kielilläpuhuminen. Tosin tässä mainitaan myös profetoiminen – ehkä sekin siis kelpaa merkiksi.
Vai olisiko parempi sanoa vain, että tapahtui jotain, mikä vakuutti Jumalan Hengen läsnäolon samarialaisissa veljissä ja sisarissa apostoleille? En näet lähtisi välttämättä rajoittamaan Jumalan Hengen toimintaa vain tietynlaisiin manifestaatioihin.
Siirrytään eteenpäin. Miten on, pohditko kenties myös sitä, että mistä johtui se, etteivät nämä samarialaiset olleet saanet Jumalan Pyhää Henkeä? Johtuiko se jostain viasta heissä? Tekivätkö he jotain väärin? Vai puuttuiko heiltä kenties jokin salattu tieto? Oliko niin, ettei Filippoksen julistamaan evankeliumiin kuulunut lainkaan Pyhän Hengen työ?
Johtuiko se siitä, ettei kastetta oltu suoritettu ”Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen”? Vai tarvittiinko kenties apostolinen kätten päälle paneminen Pyhän Hengen saamiseksi? Ehkä kenen tahansa käsi ei siis kelvannutkaan? – Tätäkin olen kuullut. Oliko Filippos unohtanut panna käden samarialaisten ylle?
Miksei Pyhää Henkeä saanut Filippoksen kautta, kun kerran hänen kauttaan Jumalan Henki teki tunnustekojakin ja nämä ihmiset ottivat evankeliumin vastaan? Eikö Jumalan Henki vaikuttanut Filippoksen kautta? Oliko siis niin, että vain toisilla on armoitus ’siirtää kätten päälle panemisen kautta’ Pyhän Hengen osallisuus? Tätäkin opetusta olen kuullut, vaikka nykyään se kuulostaa minun korvaani pelottavan esoteeriselle opille.
Olen kuullut tästä raamatunkohdasta monenlaista tulkintaa. Toiset painottavat apostolista suksessiota eli piispallisen vihkimyksen periytymistä. Se on sitä, että vihkimysten ketju ulottuu alkukirkon apostoleihin ja Pietariin saakka. Jos ketju katkeaa, niin se ei enää ole pätevä. Toiset puolestaan painottavat kätten päälle panemista – tarvitaan uskovan käsi, että Henki annetaan. Toiset painottavat kielillä puhumista Pyhän Hengen täyteyden normatiivisena merkkinä. Jos et puhu, et ole saanut Pyhää Henkeä…
Näissä pohdinnoissa ja arvailuissa perusteet ovat mielestäni hieman hataralla pohjalla,vaikkakin inhimillisesti varmasti järkeenkäypiä ovatkin. Voi olla, että jostain muualta niille löytyy tukea, mutta se ei ole asiani tänään. Näiden tulkintojen ongelma on siinä, että ne kaikki näkevät joko samarialaisissa, Filippoksen toiminnassa tai tapahtumien kulussa jonkinlaisen vian, jota sitten nämä kaksi apostolia tulivat ’korjaamaan’.
Totean vain, että Apostolien tekojen kantava ajatus on kuvata kuinka evankeliumi levisi Jerusalemista kaikkeen maailmaan ja tässä tekstissä se levisi Samariaan. Jos tämä on kirjan teema, niin mikä on tämän tekstin sanoma?
Ehkä ’hidaste’ olivatkin apostolit?
Edellä esittämissäni tulkinnoissa samarialaisten Pyhän Hengen kasteesta tuntui kantava ajatus olevan, että piti tapahtua jotain, että samarialaiset saivat Pyhän Hengen. Ja jotenkin ajatus tästä tuntuu jatkuvan, että piti tehdä jotain toisin tai tapahtua samarialaisissa, että asiat loksahtivat paikalleen ja he saivat Pyhän Hengen.
Mutta mitä ajattelet, jos väitän, että tämä tulkintatapa on nurinkurinen ja jopa väärä? Tämä on hurja oletus ja saa varmasti aikaan paljon pahaa mieltä. Pahoittelen.
Mutta jos nyt mietit tätä tekstiä ja sitä, että siinä ensisijaisesti kuvataan ihmettä, että evankeliumi tavoitti Samarian ja Jumalan Henki asettui asumaan samarialaisiin. Niin voisiko olla, että Jumala asetti tämän tapahtuman tapahtumaan vasta Pietarin ja Johanneksen silmien alla, jotta pojat varmasti ymmärsivät, että myös samarialaisetkin voivat saada Pyhän Hengen
Eli jospa asia olikin niin päin, että tapahtuma oli Pietaria ja Johannesta varten? Heidän ajatuksensa oli ’rikki’ – ei samarialaisten eikä Jumalan. Tekstin mukaan apostolit kuulivat, että Samariassa oli herätystä ja siksi he tulivat tarkistamaan, että voiko tämä todella pitää paikkansa. Niin kummalliselle se kuulosti.
Ja kun he tulivat paikan päälle, niin Jumalapa näytti heille saman merkin, jonka he itse olivat kokeneet vähän aikaisemmin helluntaina, kun Jumalan Pyhä Henki vuodatettiin seurakunnan ylle Jerusalemissa. Ja tämän nähtyään he eivät voineet muuta kuin uskoa, että jopa samarialaiset kelpaavat Jumalalle.
Voisiko siis olla niin, ettei Filippoksen julistuksessa ollut mitään vikaa? Voisiko olla niin, ettei samarialaisissa, heidän ymmärryksessään tai tiedoissaan ollut mitään puutteita, vaan että Jumala yksinkertaisesti odotti, että kovapäiset apostolit saapuvat paikalle, niin että hän voi näyttää heille, että jopa samarialaiset ihmiset kelpaavat hänen seurakuntaansa. Jopa samarialaiset voivat saada Pyhän Hengen.
Tämä tulkinta sopii Apostolien tekojen teemaan sekä erityisen hyvin tämän kahdeksannen luvun kehittelyyn. Tekstimmehän on vain repäisty irti kertomuksesta.
Noita Simon
Juuri ennen tekstiämme kerrotaan Samarian kaupungissa vaikuttaneesta noita Simonista (Ap. t. 8:9-13). Hänen kerrottiin olleen arvostettu noita kaupungissa ja tehneen myös monenlaisia ihmeitä. Filippoksen tunnusteot kuitenkin ylittivät Simonin noitatemput mennen tullen. Jakeessa ennen tekstiämme sanotaankin hänestä näin:
”Jopa Simon itse uskoi, ja hänet kastettiin. Hän pysytteli sitten Filippoksen seurassa, ja nähdessään ne suuret ihmeet ja voimateot, joita Filippos teki, hän oli hämmästyksestä suunniltaan.” (Ap. t. 8:13)
Tämän jälkeen seuraa tekstimme, mutta heti tekstimme jälkeen kertomus palaa takaisin tähän Simoniin. Siinä sanotaan:
”Kun Simon näki, että ne, joiden päälle apostolit panivat kätensä, saivat Hengen, hän tarjosi heille rahaa ja sanoi: ”Antakaa minullekin tuollainen valta, että kenen päälle panen käteni, se saa Pyhän Hengen.” (Ap. t. 8:18-19)
Tämän jälkeen Pietari nuhteli Simonia ankarin sanoin, ettei Jumalan lahja ole rahalla ostettavissa ja varoitti Simonia tällaisesta ahneesta ajattelusta. Voit lukea itse koko tekstin (Ap. t. 8:18-25). Tekstin mukaan Simon katui sanojaan ja pyysi rukousta puolestaan. Hänen myöhemmistä vaiheistaan emme tiedä, mutta toisella vuosisadalla elänyt kirkkoisä Irenaeus mainitsee Simonin gnostilaisen liikkeen perustajaksi. Tähän tosin pitää suhtautua suurella varauksella, koska harhaoppeja vastustaneet kirkkoisät pyrkivät mustamaalaamaan gnostilaisissa evankeliumeissa korostettuja henkilöitä – hyvässä tarkoituksessa tosin.
Joka tapauksessa, kun teksti asetetaan osaksi tätä ympäröivää kehyskertomusta, jossa Simon on melko isossa osassa, tuntuu varsin luonnolliselta ajatus Jumalan Pyhä Henki ei ollut kenenkään ihmisen ’annettavissa’, koska Simonia nuhdellaan hänen aikeestaan ostaa tällainen valta. Pietari käyttää sanaa ’lahja’ Jumalan Hengen saamisesta. Jumalan Hengen lahjaa ei voinut kukaan ihminen kontrolloida ja välittää. Tämä osallisuus kuului heille, ketkä ottivat evankeliumin vastaan.
Se, että Simon kiintyi näkemäänsä, kertoi siitä, ettei hän ollut sisäistänyt oleellisinta – evankeliumin ydintä. Hän tahtoi itselleen ’kyvyn’ tai ’lahjan’, joka toimii hänen määräysvallassaan. Tätähän noituus pohjimmiltaan on; ihminen hallitsee erilaisin keinoin näkymätöntä itsensä yläpuolella olevaa maailmaa. Ja onkin tavallaan pelottavaa, kuinka ajatuksellisesti voimme olla lähellä samanlaista toimintaa, kun pyydämme Jumalalta lahjaa omaan käyttöömme. Sitähän Simon pyysi ja sen Pietari häneltä kielsi.
Jos Pietari olisi saanut päättää, voi olla, ettei hän olisi ollut lainkaan niin halukas näkemään samarialaiset saamassa Jumalan Pyhän Hengen, koska hänellä oli hänen omat ennakkoluulonsa. Oli siis parempi, että Jumala antaa lahjansa suvereenisti itse, vaikka hän siinä ihmistä käyttäisikin. On näet niin, että missä ihmismieli hallitsee, siellä hyväkin turmeltuu ihmisen käsissä.
Oleellista on
Oleellisinta tässä tekstissä on Jumalan Pyhän Hengen läsnäolo Kristuksen seuraajien elämässä. Eivät samarialaiset kaivanneet ensisijaisesti ulkoista merkkiä tai ihmettä, vaan Jumalan Henkeä, joka on vuodatettu seurakunnan ylle.
Sitähän Jeesuksenkin kasteessa painotettiin. Henki laskeutui hänen ylleen ja sen jälkeen me näemme, miten Jeesus vaelsi elämänsä kuuliaisena Jumalan Hengen johdatuksessa. Ei kyyhkynen jäänyt lentelemään Jeesuksen pään ylle loppuelämäksi, mutta Jumalan Henki sen sijaan asui hänessä.
Sama asia on oleellisin ymmärtää myös tämän tekstin kohdalla. Samarialaiset uskovat tarvitsivat tämän saman Pyhän Hengen lahjan, joka vaikutti jo Jerusalemistakin lähteneiden uskovien yllä.
Eli voisiko olla niin, että Jumalan Hengen manifestaatio tässä hetkessä, oli annettu avaamaan Pietarin ja Johanneksen silmät näkemään, että Jumalan sormi ylettyy jopa tuonne ’pahamaineiseen’ Samariaan. Ehkä apostolit tarvitsivat tällaisen merkin, jotta he saattoivat edelleen perustella heidät lähettäneille juutalaisille että kyllä kuulkaa samarialainenkin voi pelastua. Tällöin kielilläpuhuminen esimerkiksi olisi juurikin sitä, mitä Paavali siitä kirjeessään opetti: merkki heille, ketkä eivät usko (1. Kor. 14:22). Tässä tapauksessa kyse ei ollut pelastavasta uskosta, vaan siitä, että seurakunta uskoi Jumalan Hengen vuodatuksen ja evankeliumin olevan tarkoitettu myös samarialaisille.
Tämä viive Jumalan Hengen kasteessa oli varattu ahdasmielisiä Herran seuraajia varten, että heidänkin silmänsä avautuisivat näkemään Jumalan vuodattaneen armonsa muidenkin kuin juutalaisten ylle…
Eihän siitäkään vielä kovin kauaa ollut, kun nämä samat opetuslapset vaativat Jeesusta nuhtelemaan vierasta henkien manaajaa tai kiroamaan kaupungit, joissa heidän Herraansa ei otettu suopeasti vastaan. Voisiko siis olla niin, että Jumalan Henki näin suvereenisti näytti veljille, että Jumalan sydämeen mahtuvat jopa samarialaiset.
Tässä on hyvä paikka meillekin jäädä tutkistelemaan oman sydämemme avaruutta. Ketä sinne mahtuu ja ketä ei? Ja onko Herramme Jeesus kanssamme samoilla linjoilla vai ei?
Ei ole meidän tehtävämme kontrolloida Jumalan Hengen toimintaa. Eikä ole meidän tehtävämme asettaa sääntöjä sille, miten Jumalan Henki toimii. Jos näin teemme kovin hanakasti luomme vain lisää perinnäissääntöjä – ehkä hyvässäkin tarkoituksessa – mutta jonain päivänä sellaiset säännöt saattavat kääntyä esteeksi jollekin.
Mitä jos siis luottaisimme Jumalaan ja hänen Pyhän Henkensä arvostelukykyyn? Otamme hänet vastaan elämäämme ja annamme hänen johtaa sen sijaan, että yritämme alistaa hänet toimimaan oman tahtomme mukaan.
Tätä tulkintaa tukee myös kahdeksannen luvun kokonaiskonteksti, koska näin kuin me tämän luimme, se on kuin irti reväisty kappale keskeltä artikkelia. Lukemalla vähän tekstiä sen ympäristöstä, huomaamme, että todellakin teksti puhuu Jumalan Hengen osallisuudesta uskovan elämässä.
Ja kun vaellamme uskollisesti Jumalan Hengen johdatuksessa, ehkä saamme todistaa samaa, mitä Filippos Samariassa:
”Kaupungin täytti ilo ja riemu.” (Ap. t. 8:8)
Aamen.
0 kommenttia