Saarnat

Valkeuteen

Valkeuteen

Johanneksen kirjeet ovat Jeesuksen opetuslapsen, apostoli Johanneksen, vanhuuden päivinä kirjoittamia ohjeita seurakunnille. Ensimmäisessä kirjeessään Johannes vastustaa jonkin sorttista gnostilaista harhaoppia. Näin siksi, että se oli valloittanut puolelleen kirjeen...

Ylösnoussut!

Ylösnoussut!

Aloitetaan tämän päivän suurimmalla uutisella. Joku voi sanoa, että asia on vanha, mitä se ehkä historiallisesti tarkasteltuna onkin. Uutinen se on kuitenkin siinä, että asia ei ole menettänyt ajankohtaisuuttaan vuosien varrella. Sen ytimessä on lupaus laadullisesti...

Pääsiäisen ytimessä

Pääsiäisen ytimessä

On kirkkovuoden suurin juhla eli pääsiäinen. Kristillistä pääsiäistä on vietetty 100-luvulta lähtien ja se on vanhin kristillinen juhla. Tänäkin vuonna pääsiäistä vietetään täällä kotisuomessa taas varsin erilaisissa merkeissä, mihin olemme tottuneet. Monen...

Suunnaton aarre

Suunnaton aarre

Harvoin muistan uniani edes herätessäni, ja jos muistan, unohdan ne saman tien. Jo aikoja sitten näin unen, jonka muistan vielä tätä kirjoittaessanikin. Se sopinee johdannoksi tähän Matteuksen evankeliumista valikoituun tuttuun tekstiin. Aloitetaan unesta. Tapahtui...

Uusintapeli – armon näytöksiä

Uusintapeli – armon näytöksiä

Vaikka radio ja televisio ei enää ole yhtä keskeisessä asemassa, mitä ne olivat vielä vuosituhannen vaihteessa, on niissä edelleen ohjelmakartat ja ohjelmatiedot. On demand -palvelut eivät ole aivan tätä perinteistä lähetystapaa tehneet tarpeettomaksi. Eikä täysin...

Kirje pakkosiirtolaisille

Kirje pakkosiirtolaisille

Seurakunnissa – koko seurakunnan kokoontuessa yhteen – on tapana muistaa rukouksin paitsi seurakuntalaisia ja heidän välitöntä lähipiiriään, myös päättäjiä ja yhteiskunnan merkkihenkilöitä, kuten presidenttiä ja hallitusta. Lähtökohta yhteiskunnan huomioimiselle...

Haasteiden edessä

Haasteiden edessä

Elintarviketeollisuus liiton (ETL) tutkimuksen mukaan vuonna 2020 suomalainen kulutti keskimäärin 9,9 kg kahvia henkeä kohden, mikä tekee väkimäärään suhteutettuna Suomesta yhden maailman suurimpia kahvin kuluttajia. Kupillisiksi muutettuna tuo määrä on noin 1 100...

Hiljene, sieluni

Hiljene, sieluni

On asioita, jotka eivät tunnu muuttuvan. Ne ovat asenteita ja ajatuskulkuja ajatusten uumenissa. Ajan myötä toiset huolet käyvät pieniksi, kun taas toiset kasvavat alati suuremmiksi. Tarkoitan tällä sitä, mitä suhtaudun asioihin. Mikä eilen oli ylitsepääsemätön este,...

Etsi sisältöä

Selaa sisältöä vuosikerroittain tai etsi hakusanalla.