Mikä tekee rahasta niin halutun välineen? Sen nyt ymmärtää, että rahaa tavoittelevat he, keillä ei sitä ole riittävästi, mutta kun samaan aikaan sitä edelleen tavoittelevat hekin, joilla sitä riittää. En tarkoita vain hyvin toimeentulevia, vaan heitä, keille raha...
Saarnat
Ilosanoma köyhille
Seuraava Jesajan kirjan teksti kuulostaa mitä todennäköisemmin sangen tutulta, vaikka olisitkin pitäytynyt hartaushetkissäsi tiukasti Uuden testamentin puolella. Saman tekstin tapaat myös Uuden testamentin puolelta Luukkaan evankeliumista (Luuk. 4:18-19). "Herran,...
Totta vai tarua: ihmiskunta kasvaa paremmaksi?
Moderni ihminen uskoo jatkuvaan kehitykseen. Ihmisen saavutukset, ihmiskunnan kasvaminen, tiedon lisääntyminen ja tietenkin aina tasaisesti kuluva aika luovat vahvan ajatuksen jatkuvasta kehittymisestä. Onhan ihmiselämä sekin kasvamista ja kehittymistä, joten miksei...
Mielenrauhaa ankkuroimassa
Verrataan elämää toripäivän hulinaan. Tori täyttyy erilaisia kojuista, myyjistä, asiakkaista. Väkeä riittää vauvasta vaariin. Kojuissa myydään lämmintä suuhunpantavaa, toisissa tarjotaan luonnon antimia, virvokkeita - vieläpä terveystuotteitakin. Omat kojunsa on myös...
Rukous – Kaukosäädin Jeesukselle?
Otin asiakseni kirjoittaa lyhyen havainnollistuksen pohjalta tekstin ajatellen nykypäivän lukijan kokemusmaailmaa. On näet niin, että kristillisen elämän perustotuudet eivät tavoita vanhojen vertausten kautta, joten muokkasin joskus käyttämästäni lyhyestä...
Jätä taakkasi Herran huomaan
Elämäni varrelle mahtuu monia sukulaisten merkkipäiviä, juhlia ja muita kokoontumisia. Puheiden ja muun ohjelman välissä usein on laulettu joitain yhteislauluja. Yksi useimmin toistuvista lauluista on Lina Sandellin vuonna 1865 kirjoittama virsi ”Päivä vain ja hetki...
Tänään, entä huomenna?
Ihmisen ajattelumalleja ja ajantajua on tutkittu paljon. Yksi sitä käsitellyt tutkimus päätyi minun mielestäni mielenkiintoiseen lopputulokseen. Sen mukaan tutkimuksen koehenkilöiden joukkoa edustava keskiarvoinen ihminen näyttää käyttävän 50 % ajastaan tulevien...
Jumalaa kohtaamassa hiljaisuudessa
Kun puhumme Jumalan kohtaamisesta, etsimme syvempää suhdetta häneen – tilaisuutta kohdata Jumala kuin kasvoista kasvoihin. Jumalan kohtaaminen on tilanne, jossa ihminen kohtaa myös itsensä Luojan silmien alla. On kyseessä kohtaaminen, johon liittyy suuria odotuksia...