Katsotaanpa lähihistoriaa. Nimittäin moni käytäntö ei ole ollenkaan niin vanha kuin sitä kuvittelemme. Otetaan esimerkki. 1960-luvulla kaupat suljettiin useimmiten jo kello 17. Minun lapsuudessani 1970-80 -luvuilla kauppojen aukiolo oli edelleen kovin rajoitettua...
Saarnat
Salattu ja ihmeellinen
Oletko koskaan rukoillut tai edes mielessäsi leikitellyt ajatuksella, että Jumala ilmestyisi sinulle kaikessa kirkkaudessaan? Vai oletko kenties päätynyt pohdinnoissasi sellaiseen tulokseen, ettei Jumala ylipäätään voi ilmestyä täydessä valtasuuruudessaan vajavaiselle...
Ihmisiä me vain olemme
Normaaliin elämään kuuluu läheiset ihmissuhteet, yhteenkuuluvuuden tunteen ja läheisyyden kokeminen sekä toisista ihmisistä välittäminen. Joskus ihminen voi olla pakonomaisen riippuvainen toisesta ihmisestä. Tällöin puhutaan ilmiöstä nimeltä läheisriippuvuus....
Sitä varten minä vaivaa näenkin
Ihmiseltä odotetaan 'venymistä' niin koulussa kuin työelämässä aina vain parempiin suorituksiin. Ponnistukset, joilla pärjäsi vielä vuosi sitten mainiosti eivät välttämättä riitä enää tänään tavoitteiden saavuttamiseen. Vaikka suurin osa meistä joutuu ponnistelemaan...
Nooa – ihminen hänkin
Ensimmäisen Mooseksen kirjan alun tapahtumista erityisen tuttuja ovat kertomukset luomisesta ja vedenpaisumuksesta. Muistaapa moni sittemmin kertomuksen Baabelin tornista ja sitä seuranneesta ihmiskunnan leviämisestä maanpäälle. Harvapa sen sijaan muistaa tätä lyhyttä...
Irti itsekeskeisyydestä
"Teidät on kutsuttu vapauteen, veljet. Mutta älkää tämän vapauden varjolla päästäkö itsekästä luontoanne valloilleen, vaan rakastakaa ja palvelkaa toisianne. Lain kaikki käskyt on pidetty, kun tätä yhtä noudatetaan: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." (Gal....
Älä, älä… älä nyt
Ronnie James Dio (Ronaldo James Giovanni Padavona, kuoli 16.5.2010) on 70 ja 80-lukujen hard rockin edes mennyt 'pieni-suuri-mies'. Dio tuli tunnetuksi ensin Rainbow -yhtyeen ja myöhemmin Black Sabbath yhtyeen solistitina. Vuonna 1980 hän perusti yhteen nimeltä Dio,...
Maa-alueen raivaaminen
Tämän tekstin aikomus on rohkaista sinua otsikon mukaisesti käydä raivaamaan ja laajentamaan sitä 'maa-aluetta', jonka Jumala on sinulle tai teille seurakuntana varannut. Toivottavasti tässä käsitelty Joosuan kirjan ehkä kummalliseltakin vaikuttava teksti (Joos....