Hartaudet

Yhdessä matkaa tehden

Yhdessä matkaa tehden

Jokaisella meistä on omat keitaansa, näin ainakin toivon. Keitaalla tarkoitan pysähdyksiä arjen matkalla. Ne ovat välietappeja, joissa matkanteko hetkeksi taukoaa, kun täytämme varastoja. Nykyään matkakeitaat ovat huoltoasemia tai matkakeskuksia, joiden kautta...

Jumalaa kuvaamassa

Jumalaa kuvaamassa

Valokuvaaminen jos mikä on muuttunut valtavasti digitalisaation myötä. Vaikka valokuvaaminen on ollut minun elinaikani joka kodin puuhaa, oli kuvaaminen ennen digikameroiden tulemista harkitumpaa, juhlavampaa ja työläämpää. Digikameroiden yleistyminen muutti...

Mitä Jeesus ei tekisi?

Mitä Jeesus ei tekisi?

Vuosituhannen taitteessa 1990-luvulla lanseerattiin uskovien populaarikulttuurissa uudelleen vanha akronyymi WWJD. Niitä oli ja on vieläkin sellaisia paitoja, joissa lukee ”WWJD” eli ”What would Jesus do”? Suomenkielelle saman voisi sanailla: ”Mitä Jeesus tekisi?”...

Ihmeet – eivät minua varten?

Ihmeet – eivät minua varten?

Muistan saarnanneeni jokusen kerran Johanneksen evankeliumin tekstistä, jossa Jeesus parantaa sairaan miehen Betesdan lammikon pylväskäytävän alueella (Joh. 5:1-15). Sen alkupuolella on muutama jae, joiden merkitystä olen useamman kerran avannut kyselijöille. Jakeet...

Hengellinen katarakta

Hengellinen katarakta

Osana ikääntyneen ihmisen näöntutkimusta lääkäri saattaa suunnata kirkkaan pistemäisen valon potilaan laajentuneisiin pupilleihin ja kysyä tunteeko potilas terävää kipua silmässä. Nopeasti ajateltuna saattaisi tuntua huojentavalta, jos kipua ei tunnu. Olemmehan...

Etsikäämme hiljainen paikka

Etsikäämme hiljainen paikka

Otsikko kertoo kaiken. Askartelen taas hiljaisuuden äärellä. En kuitenkaan aio kertoa tarpeestani vetäytyä luontoon enkä aio ohjeistaa sinua tekemään samoin. En kehota sinua hakeutumaan retriittiin, en hiljaisuuden palvelukseen enkä aamuisin mietiskelemään. Ehkä teet...

Olen juossut perille

Olen juossut perille

Toinen Timoteuskirje on Paavalin jäähyväiskirje viimeisestä Rooman vankeudestaan. Pian kirjeen kirjoittamisen jälkeen Paavali joutui kärsimään tuomion keisari Neron edessä, joka tuomitsi hänet kuolemaan marttyyrina. Kirje ajoittuu siis Neron aloittamien laajojen...

Miten sanoitan – siten ajattelen

Otsikkoni ”Miten sanoitan – siten ajattelen” kalskahtaa korvaan joko typerältä itsestäänselvyydeltä tai sitten mystiseltä kummajaiselta. Myönnän tämän, mutta korjaan asiaa avaamalla, mitä tarkoitan. Ajatus nousi mieleeni, kun luin pääkirjoitusta syyskuun...

Etsi sisältöä

Selaa sisältöä vuosikerroittain tai etsi hakusanalla.